Miltei Mario Kart

 

Sonic & All Stars Racing Transformedia on ollut tekemässä työntekijöitä edesmenneestä Bizarre Creations -pelistudiosta. Bizarre teki pari vuotta sitten intohimoisen mutta pienen pelaajakunnan kaahailupelin Blurin. Loistavasta tasostaan huolimatta sen myynti jäi vaatimattomaksi, ja Bizarre Creationsilla pantiin lappu luukulle. Sonic & All Stars Racing Transformedin tekijä Sumo Digital kaappasi osaamista edesmenneestä studiosta itselleen, ja lopputuloksena on mainio arcadekaahailu.

Transformed-sana nimen perässä tarkoittaa sitä, että kentät elävät ja muuttavat muotoaan kisojen aikana. Maan päällä ajelu on ylivoimaisesti hauskinta puuhaa, mutta muillakin alustoilla ajaminen toimii. Sumo Digital on tehnyt kenttäsuunnittelussa hyvää työtä. Ratoja on kymmeniä, ja niitä voi ilahduttavasti avata käyttöönsä myös jaetun ruudun moninpelin avulla, kunhan joku pelaajista sijoittuu kisoissa kolmen joukkoon.

Ihan Mario Kartin tasolle ei kuitenkaan ylletä. Peli-into heittelee välillä rajusti, vaikka käytössä onkin kolme eri vaikeustasoa. Helpoimmalla ja keskivaikealla tasolla kisat ovat harjoittelun jälkeen läpihuutojuttuja, kun taas hankalin vaikeustaso on miltei mahdoton. Myös nettipeliä olisi kiva hakata, mutta julkaisuviikon jälkeen pelaajia on ollut oikeastaan mahdoton löytää.

Segan muista peleistä ammentava hahmovalikoima on kiitettävän laaja. Hahmojen menopelit kehittyvät ajamalla, mikä on yksinpelaajalle hieno lisä, ja eri kulkuneuvoja kokeilee mielellään. Nopeus pelissä on jatkuvasti mieletön, joten loppujen lopuksi kuitenkin vauhti on ainoa asia, joka ratkaisee. Hitaalla, mutta muuten tasapainoisella värkillä on turha lähteä kisaamaan. Viritettyjä biilejä voi käyttää myös moninpelissä, joten ennen moninpelisessiota jonkinlainen herrasmiessopimus tasavertaisista hyrysysyistä lienee paikallaan.

Moninpelinä SRAST on parhaimmillaan. Neljän pelaajan jaetun ruudun mähinöitä kokisi jatkossa mieluusti myös muissa ajopeleissä. Yksinpelissäkään ei suurempia vikoja silti ole, joten peliä voi suositella kaikille ajopelien ystäville. Myöskään tavallista alhaisempi hintalappu ei heikennä pelin viehätystä.

Värikyllästetty peli rasittaa muuten todella paljon silmiä. SRASTia voikin tahkota vain alle tunnin sessiossa, muuten kyyneleet virtaavat pitkin poskia, eikä syynä aina ole viime hetken tappio välillä kuminauhamaiselle tekoälylle.

7/10
KehittäjäSumo Digital
JulkaisijaSega
PeligenretAjopeli
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätKauhu, Online, Väkivalta
Lisää luettavaa