Sonic Boom: Shattered Crystal

Sonic Boom: Shattered Crystal ei yllä tasohyppelyn kärkeen, mutta hyväntuulisen kokonaisuuden pelaa mieluusti läpi.

5.12.2014 10:02

Paremmin käsikonsolilla

Nintendo 3DS:n Sonic Boom: Shattered Crystal ei ole käsikonsoliversio Wii U:n ala-arvoisesta Sonic Boom -pelistä, vaan kyseessä on eri tiimin tekemä itsenäinen kokonaisuus. Tarjolla onkin huomattavasti ansiokkaampaa pelattavuutta ja viimeistelykykyä.

Amerikkalainen Sanzaru Games keskittyy pelissään sivuttaissuuntaiseen tasoloikkaan, jossa pelataan Sonicin lisäksi kolmella muulla pelihahmolla. Jokaisella pääsee tutkimaan eri paikkoja – Sonic hyppää korkeammalle, Tails liitelee, Knuckles kaivautuu maahan ja Sticks heittelee pelaajan ohjaamia bumerangeja. Hahmoja vaihdetaan ristiohjaimella tai kosketusnäytöltä hetkessä.

Pelattavuus on mieluisaa ja ohjattavuus tarkkaa, vaikka kamera tuleekin paikoin turhan lähelle hahmoa. Kenttäsuunnittelu on puolestaan perinteistä, mutta pätevää työtä. Kentät ovat myös yllättävän pitkiä, sillä ensimmäisellä kerralla niiden läpäisyyn voi kulua lähemmäs 20 minuuttia. Osaa toki olisi voinut tiivistää, muttei kokemus näinkään tympäise.

Pelissä voi edetä juoksunappi pohjassa porhaltaen, mutta kentistä on syytä etsiä salaisuuksia, sillä niitä tarvitaan uusien kenttien avaamiseen. Alaruudulla nähtävää karttaa kannattaakin parantaa heti tilaisuuden tullen pelin esinekaupassa, jotta eteneminen ei tyssäisi salaisuuksien etsimiseen.

Pitkien 2D-kenttien vastapainoksi tarjotaan muutaman minuutin 3D-pyrähdyksiä, joissa automaattisesti juoksevaa Sonicia ohjataan kuin kiskoilla sekavuuden välttämiseksi. Nämäkin osiot kiinnostavat ja istuvat kokonaisuuteen mainiosti.

Lopuksi on alleviivattava, että Shattered Crystal ei kärsi Wii U -pelin kaltaisista teknisistä murheista. Mukana ei ole bugeja ja ruudunpäivitys on tasaista.

6/10
KehittäjäSanzaru Games
JulkaisijaSega
PeligenretTasohyppely
JulkaisualustatNintendo 3DS
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa