Sonic ja hukattu tilaisuus
Sonic-siilillä meni monta vuotta todella heikosti surkeiden pelijulkaisujen seuratessa toisiaan, mutta viime vuosina käyrä on suunnannut ylöspäin. Ei ihan Mario-pelien tasolle, mutta ylöspäin silti. Sonic: Lost Worldin odotettiin olevan vihdoin se nousun huipentuma, erinomainen Sonic, mutta toisin kävi. Löperö toteutus kun vesittää hyvät ideat.
Ensivaikutelma on positiivinen. Hehkeän kaunis sekä mielikuvituksellinen pelimaailma ja Sonic juoksemassa keskellä sinistä taivasta sylinterimäisten saarten päällä ja sisällä. Kohta tie viekin jo jälkiruokaherkkujen täyttämään maailmaan. Näemme vuorotellen 2D:tä ja 3D:tä, tempo on yleisesti hyvä ja meininki iloinen. Kun tarinakin on jotain inhimillistä, aloin hiljalleen uskoa, että tämä saattaa tosiaan olla se kuuluisa hyvä Sonic. Poissa ovat Sonicin ihmisheilat ja muut kamaluudet, ja tilalla on vähän kornia, mutta silti sympaattista menoa. Ja sitten tulee pudotus karuun todellisuuteen.
Mielikuvituksellisesta menostaan huolimatta Lost Worldin kentät ovat vähän kaksijakoista kamaa. Tuntuu siltä kuin kenttien suunnitteluvastuu olisi jaettu puoliksi kahden tiimin kesken. Toinen halusi juosta kovaa ja heittää peliin näyttäviä ilmalentoja, toinen taas halusi Sonicin kulkevan hitaasti ja väistelevän suuria ja yllättäviä vaaroja. Kun kaksi ääripäätä sekoitetaan näennäisen satunnaisesti ja yllättävästi, mitä jää käteen? Turhautumista.
Ongelmaa pahentaa se, että ohjaus on tönkkö. Kestäisin vielä sen, että Sonicilla on kaksi liikkumanopeutta: tarkka mutta tylsän hidas ja mukavan nopea mutta liian ylimalkainen. Kestäisin vielä senkin, että kumpikaan näistä ei tunnu aivan riittävän pelin vaatimuksiin. Mutta sitä en enää kestäkään, että ohjaus ei yksinkertaisesti toimi.
Sonicin pääasiallinen hyökkäys on se tusinasta pelistä tuttu hakeutuva pyörähdys: juokset kohti vihollisia, niiden päälle ilmestyy tähtäin, painat ilmassa uudelleen hyppynappia ja Sonic takoo kaikki lukitut kohteet mäsäksi automaattisesti – välillä. Lopun aikaa peli yllättäen hukkaa osan tai kaikki lukituksista hypyn aikana, jolloin hakeutuvan hyökkäyksen sijaan Sonic tekee tuplahypyn, ottaa vahinkoa ja usein myös kuolee, koska lukitus katoaa myös tilanteissa, joissa pyörähdyksen piti kantaa vaikka suuren rotkon yli. Ja sitten pureskellaan taas ohjainta.
Yritin kovasti. Pelasin Lost Worldia pitkään senkin jälkeen, kun aivoni jo huusivat, että riittää. Halusin uskoa, että turhauttava ohjaus ja epätasainen kenttäsuunnittelu napsahtaisivat selkärankaan. Pakkohan niiden olisi, sillä muu peli oli niin iloinen ja lupaavan oloinen. Mutta ei. Peliajan karttuessa turhautuminen vain lisääntyi, kunnes lopulta oli tunnustettava tosiasiat: tämä ei olekaan se odotettu ja toivottu hyvä Sonic.