Sonic-kokoelma tarjoaa menneiden aikojen vipeltämistä rasittavimmillaan ja räikeimmillään.
Aina silloin tällöin pelitoimittaja joutuu tukalan paikan eteen. Segan ”klassisten” Sonic-pelien pc-käännösten kokoelman arvosteleminen on yksi niistä. Ongelma on siinä, että toisaalta on olemassa pelien historia, joka jokaisen pelaajan olisi tunnettava. Tämän hetken pelejä – alustasta riippumatta – on vaikea arvostaa, mikäli ei tiedä, miten kehityksessä on tähän pisteeseen päädytty. Tästä näkökulmasta retropelikokoelmat ovat hienoja asioita. Mutta entäs jos keisarin vaatteet ovatkin tipahdelleet matkan varrelle jo ajat sitten? Entäs, jos jäljellä ei olekaan kuin tukku turhia pelejä, joiden ainoa arvo on menneisyydessä? Eritoten hankalaksi tilanteen tekee vanha, onneksi pitkälti jo kuopattu sotatilanne pc- ja konsolipelien ja -pelaajien välillä. Nyt tarjolla olisi nimittäin ylipirteää ja räikeää vipellystä niiltä ajoilta, kun eroja alustojen välillä oikeasti vielä oli. Nämä varhaiset Sonic-pelit ovat pc-pelaajalle aivan yhtä vieraita ja tyhmentäviä kokemuksia, kuin jos konsolien parissa varttuneelle lyötäisiin eteen joku heksapohjainen strategiapeli vuodelta 1992 tai vektoripohjainen lentosimu, jonka kuva päivittyy kerran sekunnissa. Suhtauduin tähän kokoelmaan aluksi kuitenkin positiivisesti: vanhat hyvät ajathan ne siinä palaavat! Ehkäpä retrofiilis kantaisi vielä yhden pelikokoelman? Mutta kun pelin asentaa, lämmöntunteet kaikkoavat sen siliän tien.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Itse pelejä tuskin tarvitsee esitellä: tarjolla on sivuttain liikkuvaa tasohyppelyä sekä parin muun lajityypin puuhastelua Sonic-universumin hahmoilla. Ensimmäinen Sonic the Hedgehog on älyttömän rasittava peli, jossa ei nykyajan mittapuulla ole enää mitään viehättävää. Eikä kakkonen ole sen parempi. Eikä kolmonen – nämä kaikki ovat samaa ryntäilyä taso tason perään. Sonic 3D Flickies’ Island onkin sitten jo aivan omassa sarjassaan. Isometristä ”3d:tä” käyttävässä pelissä ohjaus on jotakin aivan absurdia, vinosuuntaista luistelua. Tarkka liikkuminen on mahdotonta. Sonic Spinballin suhteen olin jo toiveikkaampi. Flipperithän yleensä toimivat, oli vuosi mikä tahansa. Ei kuitenkaan tässä tapauksessa: kentät ovat sekavia, musiikki ärsyttää (kuten useimmissa kokoelman peleissä) ja Sonicin ”pallofysiikat” ovat mitä sattuu. Yllättäen Dr. Robotnik’s Mean Bean Machine olikin sitten mukavampi tapaus, muttei sekään omilla ansioillaan. Kyseessä on vain klassisen Puyo Puyo -pulmailun Sonic-päällystetty versio. Pakettiin mausteeksi lykätyt Game Gearille aikanaan julkaistut pelit ne vasta kammottavia ovatkin. Kännyköille saa nykyään paremman näköisiä ja toimivampia pelejä. Grafiikasta saa päänsäryn jopa ikkunoituna versiona, joka sentään melkein pelastaa isomman konsolin pelit pc:n näytöllä.
Kierrä kaukaa
Lapsillehan nämä pelit nykyisellään on tarkoitettu, mutta heille löytyy paljon kivempaakin tekemistä. Tämä kokoelma on ärtyisän sokerihumalan virtuaalivastine, joten se Sonicia säästää, joka lastaan rakastaa. On vaikea keksiä mitään todellisia syitä tämän paketin hankkimiselle. Sonic-pelit ovat turhuudessaan jotain aivan käsittämätöntä, eikä aika niiden parissa mene kuin hukkaan. Jos haluat samantasoisen kokemuksen halvemmalla, lataa kännykkääsi joku Java-peli.
Kokoelman pelit
Sonic The Hedgehog Sonic The Hedgehog 2 Sonic The Hedgehog 3 Sonic & Knuckles Sonic 3D Flickie’s Island Sonic Spinball Dr. Robotnik’s Mean Bean Machine Kolme Sonic lock-on -peliä (Sonic & Knucklesista). Kuusi Game Gear -peliä: Sonic the Hedgehog Sonic Chaos Sonic Drift Sonic Labyrinth Dr. Robotnik’s Mean Bean Machine Sonic Blast Avattavat Sega Mega Drive -pelit: The Ooze Comix Zone Flicky Ristar
Alkuperäinen pistemäärä: 58/100