Tasoloikkasankarit tuppaavat aina jossain vaiheessa tähdittämään ajopeliä, jossa ajetaan kilpaa oman universumin tutuilla hyviksillä ja pahiksilla. Mario sai omansa jo Super Nintendolla, tätä seurasi Crash Bandicoot erinomaisella Crash Team Racingillään ja Jak & Daxter Jak X:llä. Nyt on Sonicin vuoro loikata ratin taakse.
Segan historia ajopelinä
Sonic & Sega All-Stars sisältää vanhat tutut Sega-naamat ja paikat. Synkkää on se, että peli muistuttaa ajoista, jolloin SEGA keskittyi puhtaisiin huippupeleihin Sonicin olympialaisten sijaan. Peliä pelatessa vanhan Shenmue-faninkin on pakko niellä tosiasia: tätä lähemmäs Shenmue 3:a tuskin koskaan pääsen. Ryo Hazuki on pelissä pelattavana hahmona.
Mutta unohdetaan synkistelyt. House of the Deadin ja Samba de Amigon maisemissa on oikein mukavaa veivata kilpaa tuttujen SEGA-hahmojen kanssa. Ohjaus on risteytys Mario Kartia ja OutRunia, ja se toimii sivuluisuineen päivineen juuri kuten tällaisessa pelissä kuuluukin. Radalta löytyvät power-upit on täysin häikäilemättömästi kopioitu Mario Kartista, pienin Sonic-muutoksin varustettuna. Nopeusbuustin tuova sieni on pikakenkä, vihreä kilpi on nyrkkeilyhanska ja punainen kilpi on vain tylsästi ohjus.
Kuminauha venyy
Tekoälyn kanssa kisaaminen on tuttuun tapaan täyttä kuminauhailua, mutta kumi käryää myös moninpelissä, enkä puhu nyt pelkästään rengaskumeista. Kun kaveri pääsee johtoon, takana oleville annetaan apuja, kuten hakeutuvia ohjuksia ja pikakenkiä, joiden avulla kilpa muuttuu aina vähän tasaisemmaksi. Tavallaan on hyvä, että kisaaminen on mahdollisimman tasaista, mutta toisaalta taas ensimmäisen paikan saavuttaminen harmittaa, kun sen menettää heti ilman omaa mokaamista.
Ajamisen lisäksi pelissä pääsee pelaamaan useita minipelejä. Kukkulankuningas, lipunryöstö ja tappomatsaus on kaikki sovitettu ajopeliin toimivasti ja niiden pelaaminen erityisesti porukassa on mukavaa, vaikkakin lajeissa voitto tuntuu heltiävän yhtä useasti tuurilla, kuin se heltiää taidolla.
Pelin pahin kompastuskivi on heikosti toimiva tekniikka. Arvosteluversio rullasi vielä kahden pelaajan jaetulla ruudulla ihan siedettävästi, mutta neljän pelaajan kanssa peli oli lähes pelikelvoton. Se on suuri miinus, sillä juuri moninpeli on koko lajityypin suola.