Ohjaaja George Lucasia syytetään usein Star Wars elokuvien liiasta peukaloinnista. George-setä on voinut kyllä tehdä hallaa, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Sega on tehnyt ykkösmaskotilleen.
Onnistuneen Sonic Adventuren jälkeen sininen siili on kumarrellut väkinäisesti Yhdysvaltain presidentin edessä Sonic Adventure 2:ssa, heilunut kankeasti laudalla Sonic Ridersissa, hylätty mustan aseistetun siilin tieltä Shadow the Hedgehogissa ja jopa pussannut naisihmistä parin vuoden takaisessa Sonic the Hedgehogissa. Adventuresta on jo kymmenen vuotta, eikä Sonicin tähti osoita paluun merkkejä.
Ensitunnelmia
Näin Sonic Unleashedin ensimmäisen kerran pelimessuilla. Ainoa kysymykseni Segan edustajalle oli, että onko peli yhtään parempi kuin hirveä uuden sukupolven Sonic the Hedgehog. Hän pyysi minua unohtamaan sen ja kokeilemaan miltä uutukainen tuntuu.
Kenttä oli aivan pelin alusta ja olin heti innoissani. Sonic Team on kehittänyt peliä varten uuden pelimoottorin, jonka avulla Sonic siirtyy juostessa saumattomasti kolmiulotteisesta kaksiulotteiseen näkökulmaan. Hymyilin, kun pingoin ponnahduslaudasta toiseen, ja kauniin aurinkoiset maisemat vilistivät ruudulla – tällä kertaa ulkoasuun on todella panostettu. Hetken tuntui, kuin olisin lapsi jälleen.
Paluu todellisuuteen oli nopea ja karu. Pienikin pysähdys kertoo, että kontrollit ovat edelleen hakusessa. Sonicin liikkuminen muistuttaa enemmän luistelua kuin juoksua, joten tarkkoja temppuja on vaikeaa tehdä. Kenttäsuunnittelu on tyydyttävää, mutta ei lähelläkään Sonic Teamin parasta tasoa. Olin kuitenkin valmis antamaan anteeksi moiset, olihan vauhdintunne jälleen mukana. Tällaisia Sonic-pelien tulisi olla.
Esittelijä hykerteli tyytyväisyydestä. Paras oli kuulemma vielä tulossa – iltasella Sonic muuttuu siilisudeksi. Hymyni hyytyi saman tien.
Illan tullen
Valitettavasti vauhdikkaat juoksuosuudet kattavat vain kolmasosan Unleashedista. Juonellisen tekosyyn varjolla Sega mukailee Shadow the Hedgehogin kaavaa ja luottaa maskottinsa mustanpuhuvaan ja aggressiiviseen kääntöpuoleen, jolloin Sonic menettää kaikki ihailtavat piirteensä.
Sega, kun kuluttaja hankkii Sonic-pelin, hän odottaa saavansa sujuvaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ei selittämättömiä mutantteja nuijivaa karvaista Quasimodoa. Siilisudella taisteleminen koostuu näppäimien rämpyttämisestä, venyvistä käsistä (älä kysy miksi) ja erikoisliikkeistä, jotka tehdään painamalla oikeita nappeja riittävän nopeasti. Muutaman erikoiskyvyn saamisen jälkeen viholliset on helpompia narauttaa kuin suomalaiset dopinghiihtäjät. Korostan, että tämä ei ole vain epäily, vaan totinen tosi.
Siilisuden tehtävät kestävät liian kauan ja ovat hölmön kameran, huonosti aseteltujen tallennuspaikkojen ja mielikuvituksettomien vastusten vuoksi turhauttavia. Päivällä pingotaan kenttä läpi viidessä minuutissa, mutta yöllä hidastellaan yli kahdenkymmenen minuutin edestä. Sillä ei ole mitään tekemistä maailman nopeimman siilin kanssa.
Jos välität tarpeeksi
Loppuaika käytetään maailmankiertueella, jossa siiliystävämme uljaana tavoitteena on yhdistää sirpaleiksi pirstoutuneet maanosat. Tohtori Eggman kun on ampunut planeettaamme mahtavalla sädepyssyllä.
Kuulen melkein, kuinka Michael Jackson kajauttaa heleästi ilmoille Heal The Worldin siilin pinkoessa maapalloa ristiin rastiin. Mieluummin kuuntelisin sitä kuin jotain pelin kipaleista, joissa ei ole samanlaista vetovoimaa kuin Megadrive-ajan ikivihreissä.
Matkan varrella tutuksi tulevat muun muassa ärsyttävä uusi sivuhahmo Chip ja eskimo Jari-Pekka. Ihan oikeasti. Karskia Jarskia lukuun ottamatta jutustelu on pakkopullaa, jonka ohessa kerätään auringon ja kuun medaljonkeja, mitä ne sitten lienevätkään. Koska kaiken voi koluta sekä päivällä että yöllä, seuraavan etapin löytäminen on kiven takana. Pelaajan täytyy vain yrittää arvata, mitä peli haluaa häneltä seuraavaksi.
Ei maksa vaivaa
Sonic Unleashedin toimivat osuudet ovat ohi liian nopeasti ja tylsät kestävät kauemmin kuin pinna antaa myöten. Kenties Sonic Teamilla kärsitään jakomielisyydestä, sillä on vaikea kuvitella natiaistenkaan nauttivan tällaisesta sillisalaatista, ellei isi sitten ojenna ohjainta juuri silloin, kun ruudulla pingotaan satanen silmässä.
Jos on aivan pakko käyttää rahaa johonkin, kannattaa ostaa kasa chilillä maustettuja kuumia koiria. Siitä Sonic pitäisi. Unleashediin niin viileä kaveri ei koskisi pitkällä tikullakaan, vaikka kuonakasan alla olisi kuinka mainiota juoksua tahansa.
Ja kyllä, Sonic Unleashed on parempi kuin uuden sukupolven Sonic the Hedgehog. Ero on Juha Mietomainen yksi sekunnin sadasosa, joten jos Mietaa ei moisesta välittänyt, miksi meidän pitäisi?