Soul Calibur III

Grafiikka on komeaa, animaatio ensiluokkaisen sulavaa ja muutenkin suurikokoisten hahmojen taistelua on ilo seurata.

14.9.2011 21:25

Soul Blade -pelillä alkunsa saanut Soul Calibur -sarja on Tekken-sarjan ohella viihdejätti Namcon kovimpia tappelupelinimikkeitä. Vaikka yhtäläisyyksiä sarjojen väliltä löytyykin, pelisarjojen perustavanlaatuinen ero on ollut – ja tulee todennäköisesti aina olemaan – tappeluvälineissä. Siinä missä Tekken-pelit keskittyvät aseettomaan mätkintään, Soul Calibureissa kalisevat miekat ja vähän eksoottisemmatkin lähitaisteluaseet.

Soul Caliburit eivät kuitenkaan kotimaassaan Japanissa ole ikinä päässeet samanlaiseen kulttiasemaan kuin aseettomaan taisteluun keskittyvä sisaruksensa tai esimerkiksi Segan Virtua Fighter -sarja. Yksi syy ilmiöön on todennäköisesti se, että Soul Caliburien löyhempi suhtautuminen hahmotasapainoon ei kilpailunhaluisille japanilaisille kelvannut.

Soul Caliburit ovat kuitenkin ensisijaisesti tarjonneet viihdyttävää ja sopivasti kieli poskella tehtyä mätkintäviihdettä. Jatko-osaa on siis odotettu, ja nyt odotus on pikkuhiljaa päättymässä. Pientä närkästystä sarjan ystävissä on kuitenkin herättänyt se, että kolmas Soul Calibur on sarjan ensimmäinen PlayStation-yksinoikeuspeli. Uuden herkullisen graafisen ulkoasun lisäksi Soul Calibur III lupaa pelaajille muutaman uuden hahmon, omien taistelijoiden luontimahdollisuuden sekä uuden Chronicles of the Sword -pelitilan.

Legenda taikamiekasta

Soul Calibur III jatkaa Soul Edge -miekan ympärille nivoutuneiden ihmiskohtaloiden seuraamista, ja jotta homma ei kävisi yksipuoliseksi, laudalle on ilmestynyt pari uutta pelaajaa. Viikatetta heiluttava Zasalamel, veikeällä pyöröterällä aseistautunut Tira sekä sateenvarjoon piilotettuun miekkaan turvautuva geishatyttö Setsuka maustavat tuttua soppaa omalla panoksellaan, mutta loppujen lopuksi vanha tuttu Soul Calibur -miehistö tuntuu edelleen mielekkäämmältä.

Yksinpeli nivoutuu pääosin kahden eri pelitilan ympärille. Tales of Souls on tyypillinen tappelupelien tarinatila, jossa seurataan valitun taistelijan matkaa Soul Edgen perässä pakollisten tappeluiden siivittämänä. Tales of Soulsin onttous paljastuu kuitenkin hyvin nopeasti. Tietyt pakolliset taistelut on nimittäin ympätty mukaan jokaiseen tarinaan, ja niiden epäloogisuus on toisinaan jopa ärsyttävää. Tales of Soulsia on kuitenkin pakko pelata, koska se on ainoa tapa avata noin puolet pelin kolmestakymmenestä taistelijasta.

Pelin vielä hehkutetumpi pelimuoto, Soul Calibur II:n Weapon Master -tilan korvaava Chronicles of the Sword, ei sekään suoriudu näyttökokeestaan kiitettävin arvosanoin. Itse luodulla taistelijalla pelattava, omalaatuinen tosiaikastrategian, roolipelin ja tappelupelin yhdistelmä kyllä viihdyttää aikansa, mutta tylsä tarinankerronta, järkyttävän pitkät lataustauot, surkeat palkinnot ja yksinkertaisuus karkottavat pelitilan parista varsin nopeasti.

Mätkintäpelit eivät toisaalta yleensäkään ole yksinpelitiloillaan ylpeilleet, ja rehellisyyden nimissä Soul Calibur III suoriutuu tällä osa-alueella huomattavasti paremmin kuin monet kilpailijansa. Muita pelitiloja ovat tavallisen taistelun lisäksi pari erilaista turnaustilaa sekä tietenkin erilaiset moninpelimahdollisuudet. Verkkopeliä ei kuitenkaan ole tarjolla.

Veretöntä verilöylyä

Tärkeintä tappelupeleissä luonnollisesti on itse tappelu, ja tällä saralla Soul Calibur III ei petä odotuksia. Grafiikka on komeaa, animaatio ensiluokkaisen sulavaa ja muutenkin suurikokoisten hahmojen taistelua on ilo seurata. Vaikka taistelijat mätkivät toisiaan toinen toistaan isommilla ja terävämmillä tappovälineillä, ei taisteluiden aikana lennä pisaraakaan verta.

Tasapainottelu torjumisen sekä tavanomaisten että todella vahvojen erikoishyökkäysten välillä on äärimmäisen tärkeää. Iskut ovat tehokkaita, ja maahan tai ilmalentoon päätynyttä taistelijaa rangaistaan armottomasti. Paiskaamalla vastustaja ulos areenalta tappelu taas päättyy alkuunsa. Tekken-pelien saama kritiikki jugglejen ylivertaisuudesta pätee myös Soul Calibureihin. Opeteltavaa kuitenkin riittää, vaikka homma käytännössä nivoutuu muutaman perusperiaatteen ympärille.

Soul Calibur III:n paljon hehkutettu hahmonluontijärjestelmä on valmiissa tuotoksessa lässähtänyt varsin pahasti. Hahmolle valitaan taistelutyyli kourallisesta vaihtoehtoja, minkä jälkeen aloitetaan hienosäätö aseiden ja ulkoisten yksityiskohtien kanssa. Lopputulos näyttää kuitenkin valmiiden taistelijoiden rinnalla lähes poikkeuksetta armeijan ylijäämävarastosta kasatulta nostoväeltä, vaikka valinnanvaraa piisaakin.

Keskinkertaisista yksinpelimuodoista ja torsoksi jääneestä hahmonluontijärjestelmästä huolimatta Soul Calibur III on nimensä arvoinen peli niin hyvässä kuin pahassakin. Se tuskin saa sarjaa aikaisemmin kavahtaneita innostumaan, ja taas toisaalta sarjan veteraaneille tietty muuttumattomuus voi olla tylsistyttävä tekijä.

Tästäkin huolimatta kyseessä on tekniseltä toteutukseltaan laadukas ja viihdyttävä tappelupeli, joka on ehdottomasti lajityyppinsä kärkiluokkaa. Jos Tekken 5 ja Virtua Fighter 4 Evo on hakattu jo henkihieveriin, Soul Calibur III on erinomainen ja ennen kaikkea hieman erilainen vaihtoehto.

Haastattelussa Hiroaki Yotoriyama

Soul Calibur III -pelin tuottajaa Hiroaki Yotoriyamaa voi valehtelematta kutsua Soul-sarjan isäksi. Mies on työskennellyt Soul Edge– ja Calibur-sarjojen lisäksi myös Tekken 2– ja 3-pelien parissa. Pelaaja tapasi Yotoriyama -sanin ja sai tilaisuuden esittää tälle muutamia peliin liittyviä kysymyksiä.

Rajoittiko Soul Calibur II:n tuominen kolmelle eri alustalle sen suunnittelua?

– Kehitimme peliä kolmelle konsolille vain yhden tiimin voimin. Meillä ei ollut niin suuria resursseja kuin olisimme toivoneet. Se rajoitti erityisesti pelien laatua, ja siksi päätimme kehittää jatko-osan vain yhdelle konsolille.

Miten olette ottaneet huomioon ne pelaajat, jotka eivät tunne tätä genreä hyvin?

– On vaikeaa saada uusia faneja tämän genren peleille, ja siksi olemme ryhtyneet melko radikaaleihinkin muutoksiin. Olemme lainanneet paljon muista tyyleistä, ja peli on myös suunniteltu eritasoisille pelaajille. Sekä aloittelijat että veteraanit pääsevät helposti käsiksi kaikkiin pelin herkkuihin. Pelissä on entistä selkeämmät ja kattavammat opastukset siitä, miten voi kehittyä ja taistella paremmin. Olemme pyrkineet näiden asioiden lisäksi uudistamaan moninpelitilaa. Ainoa tavoitteemme on tehdä Soul Calibur III:sta peli, jonka rinnalle ei tarvitse toista saman lajityypin edustajaa.

Millaisena pidätte taistelupelien nykyistä suuntausta? Oletteko kanssani samaa mieltä siitä, että länsimaissa peleistä yritetään tehdä yhä aidompia ja elokuvamaisempia, kun taas Japanissa mielikuvitus päästetään valloilleen?

– Taistelupelit ovat yleisesti muuttuneet hyvin epärealistisiksi. Jos esimerkiksi lyöt pelissä vastustajaa puukolla, isku ei tunnu juuri missään, mutta oikeassa elämässä se voisi olla tappava. Oikeastaan taistelupeleistä on hyvin vaikea tehdä realistisia tekemättä niitä tylsiksi. Länsimaisilla ja japanilaisilla peleillä on toki eroja, mutta mielestäni kummatkin lainaavat piirteitä realismista ja fantasiasta. On lisäksi mielenkiintoista, että piirteitä lainataan myös toisista kulttuureista. Nyt japanilaiset kiinnittävät paljon huomiota muun muassa siihen, mitä länsimainen yleisö peleiltä haluaa. Tämä on tietenkin melko selvä asia, sillä pelien markkinaosuus on jo nyt Pohjois-Amerikassa todella suuri ja kasvaa koko ajan. Uniikkien pelien tekeminen on nykyään todella vaikeaa, ja siksi hyvin radikaaleja muutoksia tehdään vähän. Pelejä tehdään myös yhä enemmän maailmanlaajuiselle yleisölle, koska silloin myynti on huomattavasti suurempi.

8/10
Lisää luettavaa