Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden syyskuun numerossa 237.
Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!
Kybersielun syövereissä
Seuraava Persona on vielä kaukana tulevaisuudessa, ja sitä odotellessa Atlus selvästi tahtoo pelaajien tutustuvan sen emosarja Shin Megami Tenseihin sekä sen moniin muihin sivu- ja alisarjoihin. Niiden uusin edustaja on kyberpunkteemainen Soul Hackers 2, joka yhdistelee elementtejä sekä Shin Megami Tenseistä että Personasta.
Soul Hackers 2 sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on saavuttanut teknologisen lakipisteensä ja taantunut henkisesti. Tietoverkon syövereissä syntynyt parviäly Aion ennustaa ihmiskunnan tuhon olevan lähellä ja lähettää kaksi keinotekoista agenttiaan, Ringon ja Figuen, pistämään porukan pystyyn ja estämään maailmanlopun uhkakuvat.
Shin Megami Tenseitä ei varsinaisesti tunneta tarinoistaan, mutta sivuseikkailuna Soul Hackers 2:ssa on aitoa yritystä. Päähahmot on kirjoitettu erinomaisesti, sillä Ringo on mielenkiintoinen neutraali tarkkailija muiden hahmojen edustaessa erilaisia näkemyksiä moraalista. Erityismaininta on annettava myös pelin miljöille, jotka pursuavat 90-luvun kyberpunk-animen henkeä. Yliluonnolliset demonit sopivat näyttävään futuristiseen ympäristöön lopulta yllättävän hyvin.
Pelattavuus on monin paikoin hyvinkin tutunoloista jokaiselle Shin Megami Tensei -sarjaa pelanneelle. Pääosa ajasta vietetään sokkelomaisia luolastoja tutkien ja toisinaan juonta edistäen, mutta jokusia elementtejä on suoraviivaistettu muihin peleihin nähden. Esimerkiksi demonit liittyvät nyt joukkoon taistelujen ulkopuolella, ja niiden taitomäärää on supistettu tuntuvasti. Taisteluihinkin on tuotu poikkeavaa otetta. Vihollisten heikkouteen iskeminen on edelleen tärkeää, mutta siitä ei saa tällä kertaa uutta vuoroa. Sen sijaan oman vuoron lopuksi Ringo latoo Sabbath-superhyökkäyksen, joka vahvistuu osuessaan useampiin heikkouksiin.
Muutokset eivät sinänsä ole huonoja, mutta ne tuntuvat helpottavan peliä hieman liikaa. Taisteluissa ei ole samaa strategista ulottuvuutta ilman vuorojärjestyksen manipulointia, mikä tekee loputtoman tuntuisista luolastoista pidemmän päälle todella tylsiä. Asiaa ei auta sekään, että yleisilmeen tyylikkyydestä huolimatta luolastot ovat visuaalisesti varsin yksitoikkoisia, eivätkä ne sisällä juuri muuta kuin loputtoman tuntuisia käytäviä. Onneksi sentään pomotaistelut tarjoavat usein jopa aitoa haastetta.
Oman tiimin kasaaminen on jätetty ennalleen. Demonien tasokehitys etenee pelihahmojen tavoin, mutta lopulta järkevintä on fuusioida otuksia keskenään entistä vahvemmiksi ja kyvykkäämmiksi pedoiksi. Vaikka taistelusysteemin muutoksista johtuen ryhmää ei tarvitse enää miettiä yhtä tarkasti kuin muissa peleissä, tasapainoisen tiimin kasaaminen on silti oleellista.
Personista mukaan on napattu rankasti yksinkertaistettu versio ihmissuhdejärjestelmästä. Eri dialogivaihtoehdoilla voi lujittaa Ringon suhdetta tiimin muihin jäseniin, mikä puolestaan avaa lukittuja ovia niiden omissa megaluolastoissa, joista hahmoille voi löytää uusia passiivisia kykyjä ja ominaisuuksia. Sen pidemmälle järjestelmää ei jalosteta, eikä se harmillisesti tuo peliin mitään oikeaa päätöksentekoa.
Hieman päälle liimatusta suhdejärjestelmästä ja jokusista turhalta tuntuvista yksinkertaistuksista huolimatta Soul Hackers 2 on silti varsin pätevä luolastoroolipeli. Se näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, minkä lisäksi demonien fuusiointi ja niiden taitojen kanssa tasapainottelu ovat edelleen hauskaa puuhaa. Taisteluiden helppouden ja suoraviivaistusten myötä Soul Hackers 2 onkin ennen kaikkea helposti lähestyttävä peli myös uusille tulokkaille, joita on saattanut askarruttaa Shin Megami Tensei -pelien vaativuus. Tämä on epäilemättä ollut Atluksen tarkoituskin. Kunhan Soul Hackers 2:n ei odota olevan uusi Persona, sitä kehtaa helposti suositella aloittelijoiden ohella myös Shin Megami Tensein veteraaneille.