Syystä tai toisesta joidenkin suosittujen taistelupelisarjojen tekijöiden päähän iskee välillä ajatus, että eikö olisi hieno idea tehdä omaan pelisarjaan pohjautuva toimintaseikkailupeli? Tarina ja henkilöhahmot ovat jo valmiina, ja taistelupeli nyt on jo valmiiksi melkein sama kuin toimintapeli. Helppoa kuin mikä, eikö?
Jos unohdetaan heti alkuunsa taistelupelien paperinohuet tarinat ja henkilöhahmot, voi tämän idean toimivuutta päätellä peleistä, kuten Tekkenin pohjalta tehdystä kaameasta Death By Degreestä ja Mortal Kombatin peräti kolmesta eri seikkailutoimintapelistä, joista vasta viimeinen alkoi muistuttaa oikeaa toimivaa peliä. Voidaanko siis odottaa, että Soulcalibur sarjan takana oleva Project Soul onnistuisi omassa pelissään yhtään sen paremmin? Ainahan voi toivoa.
Turussakin tapahtuu
Soulcalibur: Legends ei siis ole uusi taistelupeli, vaan varta vasten Wiitä varten kehitetty Soulcalibur-toimintaseikkailupeli. Taistelupelaajat saavat siis edelleen tyytyä GameCubelle julkaistuun Soulcalibur 2:een.
Legends palaa pelisarjan alkulähteille ja kertoo tarinan siitä, kuinka 1500-luvulla elänyt nuori ritari Siegfried muuttuu lopulta Nightmare-arkkikonnaksi Soul Edge miekan turmelemana. Soulcalibur-faneille tarina onkin taatusti kiinnostavaa nähtävää, ja kuvioissa on mukana myös muita sarjasta tuttuja hahmoja, kuten Taki, Ivy ja Cassandra.
Itse tarina etenee pääosin staattisten kuvaruutujen kautta, joissa pelihahmot potevat maailmantuskaa tekstipohjaisesti. Dialogi on taattua Soulcalibur-laatua, eli siihen verrattuna Kauniit ja rohkeatkin on kuin Shakespearen tuotantoa. Pelissä tapahtuu paljon ja siinä liikutaan ympäri maailmaa, mutta varsinainen draamankaari jää yhtä ohueksi kuin taistelupeleissäkin. Huvittavana yksityiskohtana pelissä vieraillaan myös Suomessa, Turun katedraalissa, jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Itse pelaaminen koostuu suhteellisen lyhyistä suoraviivaisista kentistä, joissa ravataan läpi käytäviä ja huoneita vihollisia hakaten. Ulkoilmassa liikkuessa putkimaisuus ei katoa minnekään. Ajoittain vastaan tulee alkeellisia ongelmia, jotka koostuvat lähinnä vipujen ja patsaiden käyttämisestä. Pelin selkein anti on selkeästi siis taistelemisessa.
Wiimotella wiipaloiden
Varsinainen taistelu toimiikin varsin mainiosti. Wiimote kuvastaa hahmojen aseita, ja sillä huitominen vastaa melko tarkasti aseella lyömistä pelissä. Nunchuk-ohjaimella liikutetaan hahmoa kamerakulman toimiessa automaattisesti. Lyöntejä yhdistelemällä saa tehtyä myös erilaisia komboja ja erikoisliikkeitä, mutta pääsääntöisesti pelissä pärjää vain heiluttamalla Wiimotea hullun lailla koko pelin loppuun saakka. Vaikeaksi peliä ei siis voi kutsua, ja suurimman uhan aiheuttavatkin erilaiset ansat.
Soulcalibur-sarja on tunnettu komeasta ulkoasustaan, mutta tässä Legends tekee poikkeuksen. Grafiikka on hyvin tylsää ja ympäristöt yksityiskohdattomia. Toisaalta peli pyörii todella pehmeästi koko ajan.
Mukana on myös ripaus roolipelimäisiä elementtejä asekokemuksen ja uusien aseiden keräämisen muodossa sekä mahdollisuus pelata peliä yhteistyössä toisen pelaajan kanssa. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Soulcalibur: Legends ei ole muuta kuin keskinkertainen toimintapeli. Wiimotella taisteleminen on pelin parhaiten onnistunut ominaisuus, mutta totta puhuen se tuskin riittää muille kuin pelisarjan kovimmille ystäville.