Kertaus vahvistaa sielua
Bandai Namcolla on putki päällä. Viime vuonna tapahtuneen kohtalaisen Tekken 7 -julkaisun jälkeen yhtiö ravisutti taistelupeliyhteisöä yhdessä Arc System Worksin kanssa maanmainiolla Dragon Ball FighterZilla, ja nyt se on pannut pihalle Soulcalibur VI:n. Uutukainen on kaikkea muuta kuin täydellinen teos, mutta se yrittää ja onnistuu juuri oikeissa asioissa ollakseen mainio lisä japanilaisyhtiön tämän hetken mätkintätarjontaan.
Järjestysnumerostaan huolimatta Soulcalibur VI vie asevetoisen taistelupelaamisen taas ensimmäisen Soulcaliburin tapahtumiin. Uudemmat Soulcalibur V:ssä nähdyt kasvot, kuten Pyrrha, Natsu ja Yan Leixia, ovat jälleen vain osa kaukaista tulevaisuutta, kun taas Sophitian, Takin ja Xianghuan kaltaiset vanhat konkarit ovat palanneet areenoille. Sarjan alkuvuosien taistelutahtia on monilta osin pyritty myös palauttamaan, vaikka viimeisimpien osien ideoita ei ole niitäkään unohdettu.
Soulcalibur VI:ta on ilo lähteä pelaamaan. Pelisarja on aina tunnettu aloittelijaystävällisyydestään, eikä uusin osa poikkea tästä. Pelkästään nappeja satunnaisesti takomalla kokematon pelaaja voi saada paljon näyttävää toimintaa aikaa, ja hiljalleen rämpyttelyyn alkaa tulla myös ajatusta mukaan, kun taistelujen tempo asettuu takaraivoon. Palkitsevuutta piisaa vielä tämänkin jälkeen, kun kiinnostus hallita vihollishyökkäyksien kimmottamista ja muita yksittäisempiä mekaniikkoja kasvaa.
Aloittelijaystävällisyydestä huolimatta peli voisi tehdä parempaa työtä muutamien salojensa selittämiseen. Mukaan on ujutettu perinteisen harjoittelutilan ohella kevyt opetusosio, mutta se on kätketty typerästi päätarinatilan uumeniin ja vaatii näin turhaa etsivätyötä. Kaipasin peliltä alussa erityisesti selitystä sen uudesta Reversal Edge -mekaniikasta, joka on hyvin irrallisen tuntuinen osa muuhun toimintaan verrattuna.
Reversal Edge on yhtä nappia painamalla aktivoitava erikoishyökkäys, joka torjuu monet vastaantulevat hyökkäykset ja käynnistää osuessaan poikkeuksellisen kivi–paperi–sakset-tyylisen minipelin. Siinä molemmat pelaajat ratkaisevat yksittäisen hyökkäys- tai puolustusliikkeen valitsemalla, kuka saa seuraavan etulyöntiaseman, minkä jälkeen kamppailu jatkuu normaalisti.
Reversal Edge katkaisee aina ikävästi taistelun tavanomaisen kulun, mutta kokemuksen kautta sillekin muodostuu lopulta arvoa. Mekaniikkaa markkinoitiin alun perin keinona, jolla aloittelevat pelaajat voisivat saada niskaotteen kovemmistakin ottelijoista, mutta tämä ei pidä kauhean hyvin paikkaansa. Kyseessä on enemmän kokeneiden pelaajien käsissä vahinkoa tekevä työkalu, sillä se sallii uudenlaisen keinon manipuloida vastustajia ja rikkoa näiden taistelurutiineja. Toivoisin vain, ettei se hyydyttäisi muuten hyvällä vauhdilla kulkevaa toimintaa niin tehokkaasti kuin se nykyisellään tekee.
Perinteisissä pelitiloissa Soulcalibur VI tekee tasalaatuista työtä. Tarjolla on muutamilla eri vaikeustasoilla varustettu Arcade-tila sekä mahdollisuus otella yksittäisiä otteluita paikallisesti ja netissä. Perinteisyys vallitsee aika lailla koko verkkopuolella, sillä Casual- ja Ranked-matsien lisäksi tarjolla ei ole ainakaan julkaisussa esimerkiksi Tekken 7:ssä nähtyä turnausmahdollisuutta.
Soulcalibur VI jää mieleen kahdella tarinatilallaan. Näistä pienempi on Soul Chronicle, joka toimii käytännössä kannustimena tutustua pelin eri hahmoihin hyvin yksinkertaisten ja lyhyiden välipätkien saattelemana. Libra of Soul on vuorostaan useamman tunnin kestävä kampanja, jossa luodaan oma hahmo ja lähdetään sitten matkaamaan maailmaa tehtäviä suorittaen sekä tasoja ja varusteita keräten.
Libra of Soul tarjoaa hauskan kehyksen tavanomaiselle Soulcalibur-toiminnalle. On mukavaa, että taistelujen ulkopuolella on tarjolla tekemistä, jolla on mahdollista vaikuttaa omaan pärjäämiseensä. Varsinkin loppua kohden Libra of Soulin taistelut voivat käydä koviksi, jos hahmon tasoon ja aseisiin ei kiinnitä yhtään huomiota. Ruokaa syömällä ja tekoälyn ohjaamia palkkasotureita hankkimalla itselleen voi koettaa hankkia myös pieniä lisäapuja haastavampiin koitoksiin. Hyvänä vaihteluna kaikki taistelut eivät mukaile samoja sääntöjä, vaan voittokriteerit muuttuvat hieman tilanteen mukaan.
Isoin harmi on se, että taistelujen väliin on tungettu paljon pelin höttöistä juonta kuljettavaa tekstiä, mikä tekee Libra of Soulin rytmityksestä verkkaisemman kuin sen tarvitsisi olla. Mitään ällistyttävän syvällisiä roolipeli-ideoita siltä ei myöskään kannata odottaa. Hahmonkehitys rajoittuu lähinnä elinvoiman ja hyökkäyksien tehostamiseen, joten seikkaileminen ei kysy missään vaiheessa pelaajaltaan hirveästi suunnitelmallisuutta. On silti virkistävää, että taistelupeliin on saatu mukaan näinkin tavoitteellista tekemistä tavanomaisen mätkimisen tueksi.
Oma mainitsemisen arvoinen osansa Soulcalibur VI:ta on sen hahmoeditori. Sillä luotavat hahmot pohjautuvat taistelutyyliltään aina johonkin pelin perushahmoon, mutta muuten luovuutensa voi päästää valloilleen mukavan vapaasti. Hahmoeditorilla ei tarvitse luoda täysin uusia hahmoja, vaan sen avulla virallisille sankareille ja pahiksille voi tehdä omia uusia asustekokonaisuuksia. Netissä pelaamisessa onkin oma viehätyksenä jo siinä, että se on keino nähdä pelaajien erilaisia luomuksia. Kannattaa varautua siihen, että varsinkaan pervoilulla ei ole internetissä rajaa.
Soulcalibur VI ei ole Dragon Ball FighterZin kaltainen yllätystapaus, mutta se on hyvä uusi osa pitkäaikaiseen taistelupelisarjaan. Toivottavasti jatkossa varsinkin sen tarinatilan onnistumisista otetaan opiksi, sillä genren yksinpelisisältö tuntuu yhä usein enemmän sivutuotteelta kuin näin keskeiseltä rakennusosalta.
Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden marraskuun numerossa 194.