K-18!
Tekijä: Yager Development/Darkside Game Studios
Julkaisija: 2K Games
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: PlayStation 3, Xbox 360 (testattu)
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2–12
”Vihamielisen ympäristön ja Dubain liipaisinherkkien asukkaiden lisäksi Walker kavereineen joutuu kohtamaan sodankäynnin psykologisen puolen, ja loppujen lopuksi on hyvin vaikea luottaa mihinkään. Varsinkaan itseensä. ”
Yleensä pelisarjojen nimissä pysytään siksi, että niihin liittyy jotain miellyttävää tai laadukasta, jonka takia kuluttaja saadaan houkuteltua myös uuden nimikkeen pariin. Siksi Spec Ops -pelisarjan henkiin herättäminen tuntuukin käsittämättömältä. Alun perin Zombie Studiosin työstämä tuoteperhe ei nimittäin lukuisista nimikkeistä huolimatta saavuttanut kuin parhaimmillaankin keskinkertaista arvostelu- ja myyntimenestystä.
Fiksumpi voisi kysyä, miksi pelejä julkaistiin niinkin kauan, mutta myöhemmin jopa Rockstar Vancouver suunnitteli sarjan henkiinherättämistä. Viime vuodet tuotenimi on kuitenkin ollut 2K:n hallussa. Nyt 10 vuoden tauon jälkeen uusi Spec Ops on viimein valmis.
Spec Ops: The Line ei juuri lainaa elementtejä vanhoista Spec Opseista, jos Yhdysvaltojen armeijaa ei halua laskea yhdistäväksi tekijäksi. Tarinallisia elementtejä on sen sijaan lainattu Joseph Conradin klassikkoromaanista Pimeyden sydän. Kongon synkkiin sademetsiin sijoittuvan romaanin Spec Ops -näkemys on kuitenkin saanut näyttämökseen Arabiemiraatteihin kuuluvan Dubain.
Massiivisista pilvenpiirtäjistään, luksushotelleistaan ja mielenkiintoisesta parisuhdelainsäädännöstään tuttu Dubai on oikeassa maailmassa suosittu lomakohde, mutta Spec Ops: The Linen maalailemassa lähitulevaisuudessa kaupunkivaltio on joutunut mystisen raivoisan hiekkamyrskyn ympäröimäksi ja menettänyt kaikki yhteydet ulkomaailmaan.
Pelaaja on Delta-joukkojen kapteeni Martin Walker, joka kahden kollegansa kanssa lähtee tiedustelureissulle aavemaiseen Dubaihin. Tarkoituksena on löytää Delta-joukkojen perustajiin lukeutuva John Konrad, joka on jäänyt postapokalyptiseen kaupunkiin pataljoonansa kanssa. Nokkelimmat varmaan jo arvasivatkin, että Konradin nimi ei ole sattumaa vaan kunnianosoitus Pimeyden sydän -kirjailijalle.
Ympäristön, kansan ja ihmismielen pimeyttä tutkivan Pimeyden sydämen antamat vaikutteet näkyvät pelin tarinassa vahvasti: sivilisaatiosta eristetyssä Dubaissa paranoia jyllää ja epämukavia totuuksia on aivan liikaa. Vihamielisen ympäristön ja Dubain liipaisinherkkien asukkaiden lisäksi Walker kavereineen joutuu kohtamaan sodankäynnin psykologisen puolen, ja loppujen lopuksi on hyvin vaikea luottaa mihinkään. Varsinkaan itseensä.
Vanha sotaratsu joutaa liimatehtaalle
Psykologiseen puoleen huomiota kiinnittävä ja kiehtovalla tavalla Pimeyden sydän -kirjaa mukaileva tarina on pelin parasta antia, joskin toisinaan paketti tuntuu ehkä tarpeettomasti venytetyltä. Muuten pelin persoonalliset elementit ovatkin melko vähissä. Itse pelaaminen on olan yli kuvattua räiskintää, jossa olennaisena juttuna on piilosta kurkkiminen ja räiskyttely.
Monista lajitovereistaan poiketen Spec Ops: The Line kiinnittää huomiota kuitenkin yhteen olennaiseen asiaan: edes normaalilla vaikeustasolla Walker ei kestä lähestulkoon ollenkaan osumia, vaan henki lähtee parhaimmillaan sekunnissa. Toisaalta myös edes vihollisten parhaimmat eliittisotilaat eivät kestä ihmeitä. Tämä on hyvä, koska pelillä on taipumus tasapainottaa itseään jakamalla varsin niukasti ammuksia suorastaan epärealistisen suurta vihollislaumaa vastaan. Kolmen Delta-jengin ihmemiehen edessä musertuvat sotavoimat kärsivät klassisesta yhdistelmästä suunnatonta ylivoimaa ja surkeaa taktikointia.
Erilaisia aseita on hirveä määrä, ja koska varsinaisia ammustäydennyspaketteja on jaossa harvakseltaan, joutuu kahta kulloinkin kannossa olevaa asetta harkitsemaan tarkoin. Kaikeksi onneksi mukana pyörivä taistelukaksikko Adams & Lugo on tehossaan lähes ihmispelaajan luokkaa, ja näille voi antaa tulikomentoja simppelillä ja toimivalla käyttöliittymällä. Ongelmaksi yksikön johtamisessa muodostuu kuitenkin se, että muita komentoja ei ole tarjolla, ja niinpä dynaaminen duo tapattaa itsensä välistä liian helposti tai unohtaa esimerkiksi sivustan suojaamisen.
Spec Ops: The Line on rakennettu Epicin jo ikää keränneen Unreal Engine 3:n päälle, ja vaikka varsinkin nykyisen konsolisukupolven alkuaikoina moottorin kyvyt vakuuttivat, tätä nykyä sitä pyörittävien pelien yhtäläisyydet ovat lähinnä huvittavia. Moottori ei ole kuuluisa kyvystään käsitellä kauhean massiivisia ympäristöjä, ja niinpä suurin osa Spec Ops: The Linestakin on asemasta asemaan etenevää hidasta sodankäyntiä, jossa tärkeimmät nähtävyydet ovat edessä oleva valli ja sisään tulevan vahingon sumentama näkymä. Pelin mieltymys asemasotaan on jopa tuskallista, vaikka voimasuhteet huomioon ottaen se onkin ainoa realistinen vaihtoehto.
Hyviä ideoita, huonoja toteutuksia
Spec Ops: The Linen lähes traagisen perinteistä räiskintää on pyritty piristämään parillakin elementillä. Toinen on tuhoutuva ympäristö ja toinen Dubaita piinaava mystinen hiekkamyrsky. Alkuperäisessä markkinoinnissa näitä luvattiin käänteentekeviksi ominaisuuksiksi, ja erityisesti myrskyn satunnaisuuden luvattiin piristävän ja monimutkaistavan peliä.
Ikävä kyllä ainakin yksinpelissä myrsky jää harvoin käytetyksi ja tarkoin käsikirjoitetuksi tehokeinoksi, joka rajoittaa näkyvyyttä ja tekee ryhmäkomennoista mahdottomia. Tuhoutuva ympäristö taas tarkoittaa sitä, että vihollisilta voi välillä ampua esimerkiksi lattian alta tai nämä voi luotinsa oikein tähtäämällä hukuttaa hiekkaan. Hauska idea kaatuu jälleen siihen, että sitä hyödynnetään aivan liian harvoin.
Peli on muutenkin suorastaan pullollaan malliesimerkkejä siitä, kuinka niin kutsuttua raideräiskintää ei kannata toteuttaa. Viholliset sikiävät välillä suorastaan ihmeellisistä paikoista, ja monta kertaa henki lähti, kun vieressä olevasta ovesta pelmahti ilman mitään varoitusta vihollislauma sisään. Välillä peli synnyttää parin metrin päähän esimerkiksi äärimmäisen vaarallisen puukkopsykopaatin, jonka nitistämiseen tarvitsee joko yli-ihmisen refleksit tai yrityksen kautta tapahtuvaa toistoa.
Sinänsä hienon tarinan kerronta tökkii tasapaksun ja usein huonosti rytmitetyn toiminnan takia. Tämä johti siihen, että ylipitkissä räiskintäosuuksissa toivoin useaan otteeseen, että loppuisipa tämä jo. Loppuratkaisu oli tosin sen verran hyvä, että en nyt varsinaisesti voi sanoa aikani menneen hukkaan peliä pelatessa.
Ulkoasunkaan puolella ihmeitä ei nähdä. Peli näyttää tasan tarkkaan samalta kuin ne kaikki miljoona muutakin UE3-peliä. Armeijahenkinen rokki soi, ja Walkerin ääninäyttelystä vastaa pelien vakioääni Nolan North. Mitään uskomattoman mieleenpainuvaa itse dialogi ei tarjoile paria hyvää armeijaletkautusta lukuun ottamatta.
Spec Ops: The Line on vähän surullinen tapaus. Sen hyvä ja sotilasräiskintöjen mittapuulla varsin poikkeuksellinen tarina hukkuu geneerisen, tasapaksun ja osittain amatöörimäisen toteutuksen alle niin, että varsinaisesta pelikokemuksesta tuskin nauttivat muut kuin lajityypin kovimmat fanit. Yksinpelikampanjasta puuttuu myös lajityypissä varsin suosittu yhteispeliominaisuus, joskin käsikirjoituksen vuoksi tämän toteuttaminen olisi mahdotonta.
Spec Ops: The Linella olisi ollut mahdollisuus olla monella tasolla mieleenpainuva lajityyppinsä edustaja, mutta nyt se on vain vähän erilainen tusinaräiskintä. Sääli.
Kommentit
Todella loistava peli ja tarina. Arvostelijan kohtaamia ongelmiakaan en kyllä ole juurikaan huomannut.
Peli on viihdyttävä ja graafisesti mielestäni hyvällä tasolla, vaikka ei tietenkään CoDiBäFä luokkaa olekaan, mutta ei sen tarvitsekkaan - Ei kaikkien tarvitse olla.
-"Peli on muutenkin suorastaan pullollaan malliesimerkkejä siitä, kuinka niin kutsuttua raideräiskintää ei kannata toteuttaa. Viholliset sikiävät välillä suorastaan ihmeellisistä paikoista, ja monta kertaa henki lähti, kun vieressä olevasta ovesta pelmahti ilman mitään varoitusta vihollislauma sisään. Välillä peli synnyttää parin metrin päähän esimerkiksi äärimmäisen vaarallisen puukkopsykopaatin, jonka nitistämiseen tarvitsee joko yli-ihmisen refleksit tai yrityksen kautta tapahtuvaa toistoa."
Pitäisikö vihollisten varoittaa tulostaan etukäteen? -"Hei, me oltaisiin nyt hyökkäämässä täältä ovelta, saadaanko tulla? oletko valmis, paina X jos olet!"
Noi puukkomiehet tosiaan siis juoksevat kauempaa ja yleensä kiertävät sivusta ja kaverit vielä niistä aina ilmoittavat. Jos ei niitä ymmärrä tappaa silloin, vaan keskittyy muihin vihuihin, niin todennäköisesti henki lähtee.
Tämä kannattaa kyllä ehdottomasti hommata kesäpeliksi.
Daily Mail arvostelu
Metacritic
Onko tos pelin tiedoissa virhe? Koska moninpeli on 4vs4 eli 8 man battles ja tos lukee 2-12? En oo yksinpelii viel kokeillu, mut moninpelii tuli pelattuu lvl 27 asti. Ja pidan paljonki, tietty on ongelmii, mut on kyl hauskaa, Ghost Recon: Uncharted Line =P
Onneksi en jättänyt ostamatta tämän arvostelun takia. Kun katsoo saman sivun ja uudempien pelien arvosanoja, niin kyllähän The Linelle ois voinu helposti ysin tai kympin antaa. Yksi vuoden parhaimmista peleistä. Ehkä arvostelu meni väärällä henkilölle? Persettähän Spec Ops näyttää Call of duteille ja battlefieldeille aika avoimesti. Spec Ops: The Linessa nimittäin sota on helvettiä, eikä pelaajalla liene ole tarkoituskaan olla kivakivaa. (vrt. survival horror). Minulle peli edusti sitä harvinaista joukkoa, joista sanon pelin olevan taidetta. Pelaajan pisteytyksillä 10/10, Omallani 8-9/10...
Pelin tarina on ehdottomasti kokemisen arvoinen, mutta perkeleen kontrollit aiheuttivat harmaita hiuksia varsinkin pelin loppu puolella. Sekin tietty vaikutti, että pelasin hardilla. Peli kannattaa hommatta jos pelaa pelejä yksinpelin takia. 7/10.