Spetsnaz. Nämä neuvostoliittolaiset, sittemmin venäläiset erikoisjoukot olivat yksi kylmän sodan suurimmista salaisuuksista. Nimettömät, kasvottomat taistelijat koulutettiin iskemään NATOa sinne, missä se eniten sattuu, jos kolmas maailmansota syttyisi. Läntisistä erikoisjoukoista on tehty pelejä enemmän kuin jaksaa laskea, joten miksei siis tehtäisi peliä myös venäläisistä kommandoista. Heidän tehtävänsä vievät pelaajaa aivan uusille taistelutantereille. Lähtökohta on siis herkullinen, mutta romahdus sitäkin syvempi.
Hirveää huttua
Pelin asennus sujui hyvin ja odotukset olivat vielä korkealla. Toiveet venäläisten erikoisjoukkojen taitavista iskuista elivät. Ja kai pelin käynnistymistäkin voi pitää hyvänä asiana. Mutta sitten… Specnazin kehitystyön kehutaan kestäneen vuosia, mutta ei sitä mistään huomaa. Ehkä aiempi koodi on kertaalleen heitetty roskiin. Ehkä julkaistu peli kyhättiin kasaan jämäkoodista puolessa vuodessa. Ehkä peli tilattiin todellisuudessa alihankintana Kiinasta. Muutoin on vaikea selittää tai ymmärtää pelin totaalista keskeneräisyyden ja viimeistelemättömyyden tuntua. Kuulostaako liioittelulta? Sitä se ei ikävä kyllä ole, ei sinne päinkään. Aloitin pelaamisen opastustehtävästä. Missä neuvot, vihjeet, tiedot aseista tai niiden käyttötavoista? Ei missään. Tämä olikin kuitenkin bugi, sillä seuraavilla kokeilukerroilla ruudulle tuli sentään tehtävänanto mutta ei edelleenkään käyttökelpoisia ohjeita. Jostain syystä pelaajahahmo kuoli joskus pudottautuessaan harjoitusradan muurilta, joskus ei. Sitten pelaaja ryömii, loikkii, kokeilee kranaattien viskontaa ja siirtyy treenaamaan taistelua sisätiloissa. Lisää ongelmia. Pelaajan pitäisi loikkia laatikolta laatikolle päästäkseen esteen yli, mutta loikkiminen on raivostuttavan epätarkkaa ja sattumanvaraista. Hahmon on löydettävä juuri oikea pikseli ja odoteltava sopivaa kuun asentoa, jotta loikka onnistuisi. Jos äijä lopulta loikkaa, ei hyppyä voi mitenkään hallita. Solttu pomppaa yhdeksässä tapauksessa kymmenestä liian pitkälle. Ja voi kiesus tätä kenttäsuunnittelua. Jo tutoriaalin alussa on kaksi paikkaa, jonne pelaaja voi marssia – ja löytää itsensä umpikujasta. Samaa tietä ei voi palata, sillä siinä onkin näkymätön este. Hienoa. Mitä on luvassa myöhemmin, jos pelin ensimmäinen koulutustehtävä on tällainen?
Saamattomat soltut
Venäjänkieliset komennot ja huutelut tehtävien alussa muistuttavat kivasti kenen joukoissa seisotaan. Lässyt paukaukset ja ääniefektitkin ovat ihan ok. Muutoin esityksen taso on kaukana nykypäivän standardeista. Aloitetaan grafiikasta. Näin kulmikasta polygonisuttua en olekaan nähnyt tällä vuosituhannella, ainakaan kaupallisessa pelissä. Kerrankin peli, joka näyttää kuvissa itseään paremmalta. Pelihahmon hansikas on sentään kivan näköinen. Laitevaatimukset ja graafisen puolen vuosikymmenen takaisen tason huomioiden peli nykii sairaalloisesti. Kiikarikiväärin tähtäimen nostaminen silmälle ja takaisin laskeminen hyydyttää koneen sekunniksi. Muu tekniikka on samaa tasoa. Entäpä sitten tehtävät? Tapahtumat kiertävät pitkin Irania, Jemeniä, Afganistania ja muita terroristien soluttamia valtioita. Supersotilaan päiväurakka saisi Rambonkin kateelliseksi. Tehtävänannot noudattavat yleisesti ottaen linjaa ”mene kohteeseen, tapa sieltä kaikki ja räjäytä paikat”. Toimintaa kuvataan vapaamuotoiseksi hiekkalaatikkomeiningiksi, jossa pelaaja voi valita vapaasti taktiikkansa. Todellisuudessa reitti on kyllä vapaa, mutta taktikoinnin ja oveluudet voi unohtaa. Laulakoot aseet terveisiä vihollislaumoille, muu on turhaa itsensä kiusaamista. Aseita on sentään muutama erilainen, mutta niidenkin ainoat erot ovat tähtäimissä ja äänenvaimentimissa. Asevalikoimalla ei tosin ole kovin paljon väliä, kun vastus on tällainen. Vihollissotilaat olisivat huvittavia, ellei pelaaminen olisi niin rasittavaa. Niiden reagointikyky on äärimmäisen rajallista, kuten myös yhteistoiminta. Raikuvat laukaukset kääntävät päitä ja joskus joku tulee jopa katsomaan mistä on kyse, mutta äänenvaimenninta käyttäessä veli hopea joutaa kaatumaan vaikka vierestä, eikä se aiheuta mitään toimenpiteitä. Välillä meiningistä tulee mieleen surkea Monty Python -kopio. Vihollissotilas ihmettelee kuka ampui ja mistä, ja pyörii paikallaan kuin tuuliviiri tornadossa. Tähtää nyt siinä sitten kun silmät sumenevat epätoivon kyynelistä. Onko tätä pakko pelata enempää? On pakko tarkistaa välissä, että levyasemassa tosiaan pyörii pelin lopullinen versio.
Karttakaa kuin ruttoa
Suoraviivaista tehtäväsuunnittelua, karua ulkoasua ja yleistä aneemisuutta korostaa vielä ylimitoitettu vaikeustaso ja bugisuus. Luulisi kaikkien pelitekijöiden jo tajunneen, että tiukat rajoitukset tilanteen tallentamisessa pilaa meiningin tehokkaasti. Joissakin peleissä armottomuus toimii, mutta Specnazissa ei. Pelaaja saa kolme tallennusta per kenttä. Pääosumat tappavat kertalaakista. Viholliset voivat olla pässejä, mutta ampuvat tappavan tarkasti. Sanat eivät riitä kuvaamaan turhautumisen tunteita. Pelille huutaminen sattuu kurkkuun. Ja kaiken kukkuraksi tallennukset säilyvät vain kunkin pelisession ajan. Lopeta peli kesken kentän, niin tallennuksetkin pyyhkiytyvät. Peli myös tapaa kaatuilemaan usein. Ja tallennukset siis pyyhkiytyvät. Ja tästä pelistä Byte/GMX Media kertoivat olevansa äärimmäisen tyytyväisiä. Tällä ei olisi sijoittunut edes Assemblyn pelinkehityskisassa. Ehkä Specnaz oli rangaistus yläkerrasta, ehkä minä puhdistin lukijoiden synnit ja tämä oli Golgatani. Mutta nyt se on ohi. Ja yhden riemukkaan hetken se sentään tarjosi: kun se oli poistettu koneelta.
Mikä spetsnaz?
Spetsnaz on yleisnimi venäläisille erikoisjoukoille, jotka koostuvat Venäjän tiedustelupalvelun terrorismin vastaisista joukoista, sisäministeriön erikoispoliisijoukoista sekä armeijan tiedustelupalvelun GRU:n erikoisjoukoista. Huippusalaisten spetsnaz-prikaatien miehistö on erikoiskoulutettuja varusmiehiä, joita vähien julkisten tietojen mukaan koulutettiin muun muassa NATO:n vastaisiin tiedustelu- ja sabotaasitehtäviin. Jokaisen yksikön koulutus suunniteltiin määrätyn kohdealueen mukaan. Kolmannen maailmansodan syttyessä spetsnazit olisivat olleet Varsovan liiton ensimmäinen iskujoukko, joka iskee selustassa kriittisiin kohteisiin. Joukkojen taistelusukeltajia pidetään edelleen maailman parhaina. Erikoisjoukkojen toiminta on pidetty hyvin salassa. Niihin verrattuna jopa brittien SAS:n operaatiot ovat suorastaan julkisuudella leikittelyä. Joukkojen arvellaan kuitenkin olleen mukana muun muassa Afganistanin ja Tsetsenian sodissa.
Vertailun vuoksi
Rainbow Six synnytti aikanaan taktisten räiskintäpelien genren. Toki räiskintöjä oli ollut aikaisemminkin, mutta vasta se yhdisti kuvaan myös harkintaa, hiiviskelyä ja tehtävien suunnittelua. Sittemmin taktisten toimintapelien saralla on nähty myös monia muita sarjoja ja pelejä: Delta Forcet, SWATit, Operation Flashpoint ja America’s Army. Tässä joukossa Specnaz on harvinaisen perusteellinen pohjanoteeraus.
Alkuperäinen pistemäärä: 50/100