Spider-Man 3 / Arvostelut / pelaaja.fi

Spider-Man 3

31.05.2007 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
32

Hämähäkkimiehestä on tehty pelejä jo kauan ennen uusia elokuvia, mutta kakkoselokuvaan pohjautuva Spider-Man 2 lienee yksi niistä parhaimmista. Se yhdisti supersankaritoiminnan Grand Theft Auto -pelien kaltaiseen vapaaseen maailmaan ja pelattavuuteen. Niinpä ainakin itselläni odotukset seuraavan sukupolven Hämis-pelistä olivat korkealla. Mutta kuinkas sitten kävikään? Spider-Man 3:n myötä pelisarja putoaa takaisin tavallisen lisenssiroskan joukkoon.

Spider-Man 3:n Xbox 360- ja PlayStation 3 -versioista vastaa Hämähäkkimies-pelien parissa jo pidempään työskennellyt Treyarch. Ne myös eroavat monin tavoin enemmän käsikonsolipeleihin erikoistuneen Vicarious Visionsin Wii-, PlayStation 2- ja PSP-versioista. Yhteistä peleille on luonnollisesti uusimman elokuvan hahmot ja juonikuviot: Uusi Menninkäinen, Hiekkamies, Hämiksen mustapuku ja Venom.

Näiden lisäksi peleissä on kuitenkin monia muitakin juonenpätkiä, jotka ovat kaikki omia tarinoitaan elokuvan kuvioiden lisäksi. Niissä vilahtaa monia sarjakuvista tuttuja hahmoja ja konnia, kuten Lisko, Kingpin, Skorpioni ja Kraven. Kaikkiaan erilaisia juonitehtäväsarjoja löytyy uuden sukupolven versiosta kymmenen erilaista. PS2:lla, Wiillä ja PSP:llä niitä on vain viisi, mutta ne ovat myös osittain erilaisia kuin Xbox 360:llä ja PS3:lla.

Manhattan haltuun

Pelaaminen on edellisen pelin tavoin vapaata. Koko New Yorkin Manhattan toimii pelialueena, jolla voi liikkua Hämiksenä miten lystää. Tällä kertaa mukana on myös viemäreitä ja metrotunneleita. Kaikkiaan pelialue on yli kaksi kertaa suurempi kuin Spider-Man 2:ssa.

Mitään keskeistä juonikuviota ei ole, joten pelaaja voi pelata juonikuvioiden avaamia tehtäviä miten haluaa valitsemalla kartalta halutun tehtäväsymbolin. Osa tehtävistä pyörii uusien jengien ympärillä, osa superrikollisten. Näiden lisäksi pelaaja voi harrastaa erilaisia haasteita, kuten nopeus- ja taistelutestejä. Tämän lisäksi kaduilla tapahtuu jonkun verran satunnaisia rikoksia, mutta näitä on paljon vähemmän ja yksipuolisemmin kuin Spider-Man 2:ssa.

Kokonaisuus tuntuu kyllä avoimelta, mutta myös hyvin irtonaiselta. Tarinallinen ydin uupuu, eivätkä tarinakuvioiden juonetkaan kovin kummoisia ole. Lisäksi ne ovat usein hyvin epäselviä. Hämis vain menee jonnekin ja jotain tapahtuu ilman sen suurempia selittelyitä.

Parasta kummassakin versiossa on edelleen singahdella Hämähäkkimiehenä seittien avulla katujen yllä Manhattanin pilvenpiirtäjien välissä. Tässä peli tavoittaa seittisingon ketteryyden ja akrobaattisuuden parhaiten, ja kaupungissa heiluukin sinne tänne ihan huvikseen.

Ruma, kaunis ja yksinkertainen

Etenkin uuden sukupolven versiossa tunnelmaa kohottaa uskomattoman upea visuaalisuus. Kaikki rakennukset ovat graafisesti todella yksityiskohtaisia, piirtoetäisyys pitkä ja kadut täynnä jalankulkijoita ja autoja. Tästä voi vain kuvitella, miltä GTA IV tulee näyttämään.

Muutoin grafiikka ei sitten lunastakaan odotuksia. Hämiksen hahmomalli on kyllä näyttävä, mutta ihmisten kasvot ovat oudon turpeita ja kärsivät kaikki kalansilmätaudista. Lisäksi joissakin kohdissa on havaittavissa ruudunpäivityksen pientä tökkimistä.

PS2- ja Wii-versio sen sijaan näyttää reilusti rumalta. Oli oikein pakko tarkistaa, onko pelistä saatu huonomman näköinen kuin Spider-Man 2:sta – ja kyllä oli, uskomatonta mutta totta. Wii-versio näyttää pykälän paremmalta, mutta siinäkin kadut ovat autioita, liikenne vähäistä ja Central Park näyttää taimistolta.

Tappelusysteemissäkään ei juuri ole hurraamista, ainakaan edellisosaan verrattuna. Koska se aikaisemmin oli ilmeisesti liian monimutkainen, on sitä yksinkertaistettu rankasti. Nyt taisteluissa pärjää hyökkäysnappia rämpyttämällä ja hämähäkkirefleksejä kuvaavalla hidastusajalla, jota käyttämällä pitää myös väistellä luoteja ja muita lentäviä esineitä. Erikoisempia liikkeitä oppii lisää automaattisesti pelin edetessä, mutta etenkin seitin hyödyntäminen taisteluissa on alikäytettyä.

Tappeleminen on kuitenkin kömpelöä, sillä kamera on suurimman osan aivan hukassa ja Hämis itse liikkuu niin liukkaasti ja painottomasti, että häneen ei oikein saa mitään otetta. Etenkin sisätiloissa homma on melkoista räpeltämistä. Vihollisetkin ovat pökkelöitä, eivätkä pomot tuo muutosta tilanteeseen.

PS2- ja Wii-version tappelut ovat vieläkin yksinkertaisempia, mutta niissä sentään voi ostaa Hämikselle itse uusia kykyjä ja taitoja pelin aikana kerättävillä sankaripisteillä. Kömpelöä ja yksinkertaista se silti on, ja etenkin aikarajoitteiset ja suojelutehtävät ovat yhtä painajaista. Wii-versiolla jälkimmäiset ovat liki mahdottomia, kiitos ”kekseliään” ohjausmallin, joka sentään seitin varassa liikkuessa toimii järkevästi.

Uuden sukupolven versiossa Hämiksen mustan symbioottiasun käyttö on sidottu sen juonikuvioon, eikä se muutamaa uutta liikettä lukuun ottamatta tuo juuri muutosta toimintaan. PS2:lla ja Wiillä asua voi vaihtaa halutessaan ja mustan puvun käyttö tuo selkeää etua taisteluun.

Ei auta edes tähtikaarti

Spider-Man 3 jättää kumpanakin versiona ikävän kiirehdityn jälkimaun. Edellisen pelin rungon ympärille olisi voitu rakentaa paljon toimivampaa supersankaritoimintaa kuin nyt julkaistut pelit tarjoavat. Etenkin taistelusysteemin yksinkertaisuus ja kömpelyys harmittavat. Tehtävätkin ovat hyvin mielikuvituksettomia, ja monipuolisuutta olisi saanut olla lisää. Liekö syynä ollut kiire saada pelit valmiiksi? Kiireen tuntu lisääntyy pelissä esiintyvien teknisten pikkubugien, kuten grafiikkapintojen leikkaamisen, esineiden leijailemisen ja sen sellaisten, myötä.

Äänimaailma kruunaa pelin hengettömyyden ja hukatun mahdollisuuden tunteen. Puhuttua dialogia on paljon ja mukana on Kirsten Dunstia lukuun ottamatta koko elokuvan tähtikaarti. Se kuitenkin hoitaa hommansa unisen oloisesti, etenkin Tobey McGuiren kohdalla. Parhaiten roolistaan suoriutuu J. K. Simmons aina yhtä äkäisenä ja äkkipikaisena J. J. Jamesonina. Bruce Cambell ironisena ja lakonisena kertojanäänenä kruunaa kokonaisuuden kuulostaen siltä, että häntä ei homma kiinnosta juuri ollenkaan – tunne, joka herää pelaajassakin hyvin pian.

Spider-Man 3:n monet versiot

Spider-Man 3:sta on julkaistu niin monta eri versiota, että niistä ei ota kukaan selvää. Jos pelin aikoo arvostelusta huolimatta hankkia, niin tässäpä faktaa valintaa varten.

Xbox 360- ja PS3-versio:

- tekijä Treyarch
- 10 erillistä juonikuvioita, kolmas elokuva mukaan lukien
- uusien liikkeiden ja kykyjen oppiminen automaattista
- Xbox 360 -versiossa Xbox Live Achievementit
- PS3-versiosta on saatavilla erillinen Collector’s Edition, joka sisältää elokuvan tekemisestä kertovaa materiaalia, tähtien kommentteja sekä tuottaja Avi Aradin haastattelun. Lisäksi uusi Menninkäinen on Collector’s Editionissa pelattava hahmo omine tehtävineen. Häntä ohjataan Sixaxis-ohjainta kallistelemalla.

PS2, Wii ja PSP -versio:

- tekijä Vicarious Visions
- 5 erillistä juonikuvioita, poikkeavat Xbox 360- ja PS3-versiosta.
- uusina pomovastuksina Morbius ja Shriek
- uudet liikkeet ja kyvyt ostetaan itse erityisen taitopuun kautta
- Wiillä oma ohjaussysteemi
- symbioottipukua voi käyttää milloin haluaa

3/10

Kommentit

Käyttäjän Pelaaja_Janzku kuva
Pelaaja_Janzku

Onkohan PS3 versiota arvosteltu ollenkaan..

Käyttäjän Nazza kuva
Nazza

Ihan mainiota viihdettä.

Käyttäjän Jeppe kuva
Jeppe

Ihan ok

Käyttäjän mazax kuva
mazax

hyi! (ihme että kehtaan kirjottaa tänne!)

Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82

Pettymys!

Käyttäjän Yanathan kuva
Yanathan

Järjettömiä pisteitä näinkin paskalle pelille

Käyttäjän traakki kuva
traakki

aluksi luulin ,että on hyvä peli...erehdyin

Käyttäjän Pezku kuva
Pezku

Shit!

Käyttäjän Nirreman kuva
Nirreman

Tuli koitettuu...ja paskahan se oli

Käyttäjän Niksu kuva
Niksu

Ei linsenssi pelit oo uponnu tähänkä asti.

Nostoja