Tukkijätkän valituslaulu
Oletko koskaan nähnyt sitä painajaista, jossa rämmit tahmeassa liejussa? Mitä enemmän taistelet, sitä enemmän uppoat, kunnes pelkkä jalkojen liikuttaminenkin tuntuu mahdottomalta. Samaan aikaan on kuitenkin pyrittävä alati kasvavan ahdistuksen ja turhautumisen ajamana eteenpäin. Nyt tämän ikiaikaisen klassikon voi kokea myös videopelimuodossa!
MudRunner on peli, jossa rämmitään suurten ja huonokuntoisten autojen kanssa vyötäröön asti upottavassa mudassa. Tavoitteena on hakea tukkeja ja muuta lastia loputtoman rämeen yhdeltä laidalta ja sitten taistella hammasta purren ja mutaa roiskien kartan toiseen päätyyn. Tämän jälkeen saa palkinnokseen tehdä saman operaation uudelleen, mutta erilaisilla romuautoilla tai hieman erinäköisessä rämeessä.
Ajaminen on haastavaa, sillä MudRunner on sangen realistinen peli – tai niin ainakin olettaisin. En ole itse ikinä yrittänyt ajaa vanhaa neuvostorekkaa raskaassa tukkikuormassa suon läpi, mutta kuvittelisin, että tältä se voisi tuntua. Eteneminen on hidasta ja vaikeaa, sillä pelkästään tien hahmottaminen loputtomien lampien, kivien ja roskan keskeltä on hankalaa, perille pääsemisestä puhumattakaan.
Jo perustason ajelu vaatii, että oppii hallitsemaan tasauspyörästön lukon, jokapyörävedon ja vinssin salat. Ilman niitä ei kovin pitkälle pötkitä, mutta toisaalta esimerkiksi elintärkeän jokapyörävedon kytkeminen päälle vie niin paljon bensaa, ettei sitä voi koko ajan pitää päällä. Lähin bensa-asema kun on jossain mutahelvetin toisella puolella, joten bensan turha polttaminen vain lisää rekkamiehen tuskaa.
”Kokemuksesta nauttiminen vaatii, että ajatus realistisen vaikeasta suunnattoman peräkärryn kanssa peruuttamisesta hirveässä mutavellissä kuulostaa kivalta ajanvietteeltä.”
MudRunner ei todellakaan ole joka jätkän peli, vaan varmasti aktiivisesti työntää luotaan useimmat pelaajista. Kokemuksesta nauttiminen vaatii, että ajatus realistisen vaikeasta suunnattoman peräkärryn kanssa peruuttamisesta hirveässä mutavellissä kuulostaa kivalta ajanvietteeltä.
Rehellisesti sanoen on todettava, että paketissa on kyllä jotain hohdokasta. Oppimiskynnys on jyrkkä, pelin opetusosiot suorastaan surkeita ja käyttöliittymäkin puhdasta neuvostomuotoilua, mutta jotenkin paketti vain toimii. Ehkä olen vain masokistinen luonne, mutta sain oikeaa tyydytystä siitä, kun monen vaikeuden ja kyynellitran jälkeen se tukkikuorma vihdoin seisoi sahan edessä eikä esimerkiksi lähimmän joen pohjassa.
MudRunner ei selitä pelaajalle läheskään kaikkea tarpeellista, vaan luottaa oppimiseen kantapään kautta. Tämä taas muuttuu hyvin nopeasti turhauttavaksi varsinkin opetusosion virkaa toimittavissa haastekentissä. Niissä kun ei ole mitään välietappeja tai mahdollisuutta tallentaa peliä, joten kun vaikka joen ylittäminen päättyy katastrofiin, edessä on koko kentän aloittaminen alusta ja pahimmillaan kymmenien minuuttien takapakki.
Myös kamera on suoraan sanoen luokaton. Pelata voi joko ohjaamosta tai kolmannesta persoonasta. Ohjaamossa näkökenttä on auttamattoman pieni, eikä autoissa ole lainkaan peilejä. Ulkokamerasta käsin auto taas peittää noin puolet ruudusta, joten ympärille tähystäminen on hyvin haastavaa.
Lopputuloksena on peli, josta haluaisin pitää enemmän, mutta en vain voi. Ensimmäiset tunnit pelin parissa olivat parhaat, kun koin jatkuvasti hämmennyksen ja onnistumisen tunteita. Sen jälkeen fiiliksenä on, että kaikki uusi ja kiinnostava on jo nähty, ja nyt edessä on vain saman tuskaisen rämpimisen toistoa, kunnes kyllästyy ja lopettaa pelaamisen. Tämä on ehkä ihailtavan kyyninen vertauskuva elämästä varsinkin slaavilaisesta perspektiivistä tarkasteltuna, mutta vähän huonompi asetelma videopelille.