Splatterhouse-mätkintäpelin uudelleenversiointi on monien ongelmien jälkeen viimein ilmestynyt. Massiivista verilöylyä löyhällä kauhuteemalla perustelevan pelin tähtikaksikkona heiluu hipster-partainen, puolikuollut yliopisto-opiskelija Rick ja tämän massiiviseksi lihaskimpuksi muuttava mystinen naamio.
Tämän epätodennäköisen kaksikon työnjako on melko selvä. Rick hoitaa pahan, miehen tyttöystävän kidnapanneen tiedemiehen kammottavien luomusten lahtaamisen, ja maski taas lähinnä viljelee mustaa huumoria ja moittii Rickiä liiallisen väkivaltaisuuden puutteesta. Vaikkei sitä odottaisikaan, pelin tarina on itse asiassa sen viihdyttävimpiä puolia, lähinnä hahmojen ja muutaman onnistuneen juonenkäänteen ansiosta.
Hieman yli kymmeneen jaksoon jaettu tarina tarjoaa ihan mukavasti pelattavaa, mutta määrä ei valitettavasti korvaa laatua. Aikakautena, jolloin toimintaseikkailujen lajityyppi tuntee God of War 3:n, Bayonettan ja Castlevania: Lords of Shadowin kaltaisia nimiä, Splatterhousen pelimekaniikka tuntuu auttamattoman puolivillaiselta. Maskin läppien lisäksi suurinta hupia onkin kentille piilotettujen Rickin tyttöystävän tissikuvien etsiminen. Kerättävien tavaroiden top-listalla ne sinkoutuvat suoraan listan kärkipäähän Shadow Hearts: Covenantin homopornon rinnalle.
Tämän ulkopuolella pelin anti on varsin vaisu. Verta piisaa niin, että Mortal Kombat -jätkiäkin hirvittää, mutta muuten meininki ei vakuuta. Five Finger Death Punchin kaltaisten poppimetallibändien vääntämä ääniraita ryydittää verilöylyä, jota piinaavat ankean kenttäsuunnittelun lisäksi typerät vuorovaikutteiset käsikirjoitetut kohtaukset, huono tallennuspisteiden sijoittelu, pitkät latausajat, äkkikuolemat ja epätyydyttävät pomotaistelut.
Splatterhousen asenne, huumori ja ylenpalttinen verellä läträäminen ovat syitä, jonka takia siitä ihan oikeasti haluaisi pitää. Surullinen tosiasia on kuitenkin se, että lajityyppinsä edustajana se on vaisu ja suoranaisesti jopa puutteellinen lähes joka suhteessa.