Splinter Cell: Double Agent

Huomasin itsekin useasti miettiväni pitkään ratkaisujani, vaikka kyse on "vain" pelistä.

14.9.2011 21:34

Sam Fisher, Ubisoftin vastaus Solid Snakelle, on taas kerran palannut. Sam on pelastanut maailman jo kolme kertaa Amerikan, omenapiirakan ja vapauden vihollisilta. Tällä kertaa hän joutuu vaikeimman ja vaarallisimman tehtävänsä pariin. Yllättyikö kukaan?

Peli alkaa harjoitustehtävällä, jossa paitsi kerrataan pelin ohjausjärjestelmä, myös ennen varsinaista peliä sattuneet tapahtumat. Sam Fisher ja hänen poikansa ovat ensimmäistä kertaa yhtä aikaa kentällä sabotoimassa ydinohjusta napapiirillä. Operaatio menee kuitenkin mönkään ja kokematon Fisher nuorempi saa akuutin lyijymyrkytyksen.

Perheensä menettänyt isä-Fisher kadottaa elämänhalunsa ja ottaa vastaan itsemurhana pidetyn tehtävän. Hän soluttautuu John Brownin armeijana tunnettuun terroristisoluun toimimaan kaksoisagenttina. Linjat kuitenkin alkavat hämärtyä, eikä Sam Fisher pian tiedä, keneen voi luottaa tai edes kumman riveissä hän todellisuudessa seisoo.

Kahden miehen leivissä

Vaikka Splinter Cell: Double Agent on selvästi kiinteä osa tunnettua ja tyylinsä vakiinnuttanutta sarjaa, se muuttelee vanhoja kuvioita tarpeeksi tuntuakseen taas tuoreelta. Aiempien osien akrobaattinen hiippailu on jäänyt vähemmälle. Tilalla on paljon enemmän toimintaa, sillä monissa kentissä pääsee paukuttamaan rynnäkkökiväärillään niin paljon kuin mieli tekee ilman, että tehtävä päättyy hälytyksen myötä.

Mukana on toki myös hiiviskelyä, taktisesta pelistä kun on kyse. Jaksot on kuitenkin rytmitetty hyvin, eikä kumpaankaan pelitapaan pääse kyllästymään, ennen kuin on aika tehdä jotain muuta. Tehtävät vievät Samin muun muassa Afrikkaan, Hongkongiin ja Antarktikselle.

Pelin kaksoisagentti-teeman huomioiden se suurin uudistus on tietenkin kahdelle toisiaan vastaan asettuneelle taholle työskentely. Fisher tasapainottelee kuilun yllä yrittäen säilyttää suhteellisen puhtaat paperinsa NSA:n kanssa, mutta samalla saada terroristit luottamaan itseensä. Tätä varten pelistä löytyy kaksi luottamusmittaria, yksi kummallekin taholle.

Tehtävissä uusi systeemi näkyy kolmella tavalla. Joissain tehtävissä tehdään keikkaa vain yhdelle taholle. Tällöin onnistumiset kasvattavat luottamusta ja epäonnistumiset laskevat sitä. Nämä tehtävät ovat sitä perinteistä Splinteriä, mutta onneksi myös harvassa.

Pääasiassa Sam joutuu suorittamaan NSA:n tehtäviä terroristikeikkansa ohella. Terroristeja pitää vakoilla, heidän suunnitelmiaan sabotoida ja joskus jopa itse teroja salamurhata. Viimeinen käskytyyppi taas asettaa molemmat tahot vastakkain. Terroristit esimerkiksi haluavat Samin ampuvan panttivangin, NSA luonnollisesti ei.

Nämä ovat myös Double Agentin tähtihetkiä. Huomasin itsekin useasti miettiväni pitkään ratkaisujani, vaikka kyse on ”vain” pelistä. Valitettavasti valintojen kautta ei aukea vaihtoehtoisia tehtäväreittejä, vaan lopulta ainoa pelillinen vaikutus on game over, mikäli toinen luottamusmittareista putoaa nollaan.

Kaunis katsoa, kiva pelata

Audiovisuaaliselta toteutukseltaan peli on selvää next gen -kamaa. Splinter Cellit ovat aina olleet komeita pelejä, mutta Double Agent vie homman seuraavalle tasolle. Sääefektit, lämpöväreily, kylmässä realistisesti huuruava hengitys ja vaatetus ovat yksityiskohtia, jotka saavat pelialueet tuntumaan todella eläviltä. Pelin luonteesta johtuen myös animaatioon on luonnollisesti panostettu. Samin liikkeet ovat saumattoman sujuvia ja pelaaminen on täyttä riemua.

Tekoäly on valitettavasti sitä kuuluisaa perustasoa. Samin havainneet terroristit jaksavat riehua hetken, mutta unohtavat hiipparin pian. Vihollisilla tuntuu olevan myös yliluonnollisia psyykkisiä kykyjä, sillä eristyksissä olevan vartijan takana hiipivä Fisher saa aikaan hälytyksiä koko pelialueella. Tämä on tympeää, varsinkin kun viholliset näkevät kirjaimellisesti selkänsä taakse ja useissa tehtävissä yksikin hälytys tietää epäonnistumista. Pikalatausnappi tulee tutuksi.

Kokonaisuutena Double Agent on sarjan paras peli. Uusi, vähemmän akrobaattinen pelisuunnittelu, kahden viraston leipiin työskentelemisen avaamat tehtävämahdollisuudet ja moraaliset kysymykset tekevät kokemuksesta aivan uudenlaisen. Sarjan veteraanit ovat kuin kotonaan, mutta myös aiempia osia vierastaneiden kannattaa ehdottomasti tutustua peliin.

Oikeat kaksoisagentit

Oikean kaksoisagentin elämä ei ole yhtä hohdokasta ja räjähdysaltista kuin Sam Fisherin, mutta vähintään yhtä vaarallista. Termillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi jonkun valtion agenttia, joka onnistuu soluttautumaan toisen tiedustelupalveluun ja näyttelee näille uskollista operaattoria syöttäen kuitenkin jatkuvasti tietoa todellisille työnantajilleen.

Eräs historian kuuluisimmista kaksoisagenteista on Mata Hari, eksoottinen tanssijatar ja vakoilija. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Mata Hari vietti paljon aikaa reunavaltioiden sotilasedustajien kanssa ja uskotteli näille työskentelevänsä Ranskan tiedustelupalvelun laskuun. Myöhemmin hänet kuitenkin vangittiin ja teloitettiin saksalaisena vakoilijana.

On huomionarvoista, että paljastumiseen johtanut tieto lähetettiin koodilla, jonka saksalaiset tiesivät murretuksi. Oliko Mata Hari sittenkään saksalaisten kätyri, vai haluttiinko tällä tavalla vain eliminoida vastapuolen kuuluisa agentti? Jälleen yksi luku lisää historian suuriin mysteereihin.

Splinter Cell elokuvaksi

Mainitse Hollywood-kihoille, että jostain suositusta pelistä ollaan tekemässä elokuvaa, ja näe, miten taalat pyörivät heidän silmissään. Mainitse sama pelin ystäville ja näe puhdasta epätoivoa. Splinter Cell -fanit, nyt on teidän vuoronne.

Teknohärveleitä, agentteja, räjähdyksiä ja Tom Clancyn nimen sisältävänä pelinä Splinter Cell on toki lisenssi sieltä kuumimmasta päästä. Täten ei ollutkaan ihme, että elokuvaoikeuksista käytiin kuuma kiista… ja sitten projekti kuopattiin. Ensimmäinen käsikirjoitus oli roskaa pahimmasta päästä, sillä se olisi noudattanut pelin formaattia ja sisältänyt ”useita episodimaisia tehtäviä”. Tällä hetkellä huonoista komedioista vastannut käsikirjoittaja ”työstää” projektia, mutta valmista ei tunnu tulevan. Ehkä pelaajien onneksi.

On jutussa jotain positiivistakin. Uwe Boll ei nimittäin liity elokuvaan millään tavalla.

8/10
Lisää luettavaa