Erikoisosaaja Sam Fisherin tyttären kuoltua rattijuopon yliajamana mies joutuu tärviölle ja terroristien puolelle. Näin ainakin luullaan. Sitten mies otetaan kiinni ja kenttäagentin aikaisempiin keikkoihin tutustutaan takautumina pelattavien tehtävien muodossa.
Xbox-laivaston lippulaivoihin lukeutuvan Splinter Cell -sarjan pelit ovat teknisesti upeita ja laadultaan videopelien parhaimmistoa.
Niiden kuivakan realistinen ote ja olematon ”seksikkyys” ovat kuitenkin este laajemmalle suosiolle, vaikka hardcore-harrastajat Samuel Leo Fisherin nimeen vannovatkin. Se panee miettimään, millainen superpeli saataisiin, jos yhdistettäisiin Metal Gear Solid -sarjan hahmot sekä juoni ja Splinter Cell -pelien teknologia…
Oli miten oli, ei Essentialsin juoni normaaliin Splinter Cell -tyyliin juuri kiinnosta. Ei, vaikka sitä kuljetetaan ihan tyylikkäiden still-kuvien ja hyvien ääninäyttelijöiden voimin. Michael Ironside antaa äänellään luonnetta Fisherin hahmolle, mutta muutoin hahmot eivät säväytä.
Navy SEAL -teknoninja
Splinter Cell Essentials on käsikonsolipeli, jossa kannattaa välttää liikaa huomiota, ja jossa Sam Fisherin veitsestä ja kuituoptiikasta on enemmän hyötyä kuin modernista ja monitoimisesta rynnäkkökivääristä.
Vaivihkainen pelaaminen vaatii ympäristön tarkkailua ja sen hahmottamista. Tällöin pelin kameran on syytä olla kunnossa. Essentialsissa kameraa saa liikuttaa itse, ja sen pakottaminen hahmon taakse onnistuukin suurimman osan ajasta hyvin.
Kameran käyttäminen ei ole kuitenkaan erityisen luontevaa. Sitä pitää olla koko ajan säätämässä, eikä sitä sovi jättää oman onnensa nojaan – ja ongelmiin törmää. Usein joutuu katselemaan Sam Fisherin kasvojen sisäpuolta kenttäagentin ajauduttua ahtaaseen tilaan.
Splinter Cell -sarjan peleissä ovat käytössä ohjaimen kaikki painikkeet, joten kontrollien opettelu on oma taistelunsa. Kun tämän ohjausmallin runnoo käsikonsolille, saa varautua tuplatoimintoihin.
Pelin kehittänyt Ubisoftin studio on kuitenkin onnistunut tehtävässään melko hyvin. Kultamitalin väärti suoritus se ei missään nimessä ole, mutta huonomminkin olisi voinut käydä.
Vihreää valoa
Peli näyttää hyvältä, mutta suurimman osa ajasta on pimeää, ja yökiikarin läpi katseltuna grafiikka menettää suuren osan loistostaan.
Sam Fisherin on myös helppo eksyä peliympäristöihin. Se johtuu osaltaan yönäkölaitteistosta ja osittain kameran kanssa leikkimisestä, mutta myös pelisuunnittelusta. Sormi menee monesti suuhun, kun yrittää hahmottaa, minne mennä. Muutamaan otteeseen kenttäagentti näytti myös tipahtavan grafiikan väliin, eikä ollut varmaa, ollaanko edelleen pelissä vai jossain välitilassa.
Splinter Cellin siirtäminen käsikonsolille on hivenen liian vaativa urakka. Essentials toimii, muttei niin hyvin, että se tarjoaisi riittävän hyvän vaihtoehdon kotikonsoleiden peleille. Ehkä pelitalojen olisi syytä pohtia tarkemmin, millaisia teoksia kannattaa siirtää PSP:lle ja mitkä olisi hyvä jättää kääntämättä.