Kun täytyy hakea uutta suuntaa ja uusia keinoja pelaajien sekä suuren yleisön mielenkiinnon herättämisessä ajopelejä kohtaan, ei loppujen lopuksi ole yllättävää, että tätä haetaan isommilla räjähdyksillä ja suurella tuholla. Nämä kun ovat asioita, jotka tuntuisivat vetoavan pelaamisen suurkuluttajiin eli nuoriin miehiin. Onhan ajopeleissä aiemminkin nähty tuhoa – Segan Full Auto ei oikeastaan muuta tarjonnut ja Mario Kartissakin on aina ollut aseita. Nyt puhutaan kuitenkin aivan eri luokan tuhosta, kuin mitä peleissä on tähän asti nähty – Split/Second: Velocity on kuin Burnout, johon Michael Bay on päässyt käsiksi.
Split/Second: Velocityn löyhä taustajuoni kertoo samannimisestä tosi-tv-ohjelmasta, jossa kaahataan industriaalihenkisissä ympäristöissä. Kun perinteisesti ajopeleissä ammutaan muita kuskeja raketeilla tai kilpikonnan kilvillä, niin nyt räjäytetään silta niskaan ja romahdutetaan radanvarren kallioseinämä loppusuoralle. Split/Secondin ajoympäristöt ovat täynnä räjähtäviä rakennelmia ja muita vaaroja. Pelkän tuhon varaan peli ei silti rakennu, sillä MotoGP-sarjasta ja Puresta vastannut kokenut Black Rock ei ole unohtanut hyvää ajontuntumaa.
Sortumavaara
Taidokas ajaminen, vaaratilanteiden väistäminen sekä reippaat sivuluisut täyttävät pelaajan ajoneuvon takaosassa näkyvää, kolmitasoista mittaria. Ensimmäisen tason täyttyessä edessä olevien ajoneuvojen päälle ilmestyy tietyissä kohtaa rataa sininen ikoni, joka kertoo pelaajan voivan räjäyttää jotakin lähistöllä olevaa kilpailijoiden niskaan. Radan laidalla on esimerkiksi räjähtäviä rekkoja, raskaan lastinsa pudottavia nostureita, pommeja tiputtavia helikoptereita, sortuvia rakennelmia ja muuta kivaa, jolla hidastaa kilpailijoiden menoa.
Kakkostasolla avautuvat punaiset ikonit, jotka käynnistävät raskaamman luokan tuhoa sekä tilapäisiä oikoreittejä. Isommat hyökkäykset yleensä hajottavat jonkin isomman radanlaidan rakennelman, jolloin pelaajien pitää väistellä muutakin kuin radalle lentävää romua. Räjähdysten paineaalto puskee autoja radalta, ja kun lasissa on 200 kilometriä tunnissa, ei eteensä tippuvaa sortuvaa siltaa pahemmin ehdi väistää, etenkään silloin, kun paineaalto puskee autoa.
Kun mittari on täysillä, on mahdollista aiheuttaa katastrofaalista tuhoa, sillä kolmostasolla voi jo tuhota kokonaisen ydinvoimalan, sillan junineen, aiheuttaa lentokoneen syöksyn kiitoradalle ja telakkaympäristössä voi tiputtaa kuivatelakalla olevan valtavan laivan keskelle rataa, jolloin yksikin parinkymmenen metrin säteellä suuntaan jos toiseen oleva kilpailija hyytyy. Kolmostason tuho on siitäkin merkittävää, että se muokkaa rataa sen verran paljon, että ajoreitti muuttuu merkittävästi. Peruskisoissa ajetaan harvemmin kolme kierrosta täysin samalla radalla.
Tuhon tasapaino
Kaiken tämän tuhon merkitys on tietenkin, hienojen efektien ja tunnelman ohella, edesauttaa pelaajaa saavuttamaan kisan kärkitila. Dynamiikka on siitä kiva, että mittarin nostaminen kolmostasolle ei tapahdu yhden kierroksen aikana, vaan siinä kestää. Kolmostason tuhon aiheuttaminen kerta toisensa jälkeen on sen verran tyydyttävää, että sitä haluaa odottaa, mutta samalla pitäisi kuitenkin torpata muita kilpailijoita pysyäkseen kärkikahinoissa. Joten pitää oppia tasapainottelemaan lyhyen ja pitkän tähtäimen hyödyn kanssa. Oikoreittien käyttäminenkin on suositeltavaa, mutta vaikeata, sillä reitti avautuu ja sulkeutuu todella nopeasti, mikä tosin varmistaa sen, etteivät niskaan hengittävät kuskit ehdi hyödyntämään pelaajan avaamaa reittiä. Tuhon aiheuttaminen on myös syytä ajoittaa oikein – on harvinaisen turhauttavaa katsoa valtavan savupiipun luhistuvan radalla kenenkään jäämättä sen alle – paitsi ehkä pelaajan.
Ajotuntuma on tyydyttävä ja ilman tuhoakin ajaminen viihdyttää. Tiet ovat hyvin leveitä ja tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia sivuluisuihin. Ajoneuvovalikoima ei visuaalisesti säväytä, mutta ajotuntumassa on sen verran eroja, että kisatyypistä riippuen, ajoneuvon valinnalla on merkitystä.
Peruskisojen ohella jokainen Split/Second-kausi sisältää useamman eri kisatyypin. Yhdessä pelaaja kaahaa yksin radalla väistellen helikopterin ohjushyökkäyksiä ja myöhemmin kopteri pitää tuhota ampumalla ohjukset takaisin kohti kopteria. Eliminator on peruskauraa – viimeinen pelaaja tippuu pois kisasta. Nemesis-kisoissa puolestaan väistellään rekoista tippuvia räjähteitä ja yritetään selvitä mahdollisimman kauan hengissä.
Tarvitsee enemmän vaihtelua
Jokainen kausi koostuu kuudesta kisasta eikä kaikkia ole pakko läpäistä avatakseen seuraavan kauden, joten eteneminen ei tyssää , vaikka yksi kisa osoittautuisikin ylivoimaisen vaikeaksi. Vaikeustaso ei ole korkea, ja verrattuna etenkin ModNation Racersiin, tekoäly ei huijaa kovin pahasti – kisat pysyvät tietenkin tiukkoina, ajoi kuinka hyvin tahansa, mutta otin harvemmin turpaani viimeisellä kierroksella saati loppusuoralla, niin että olisin jäänyt kisan viimeiseksi. Totta kai turhautumista syntyy, mutta suurimmilta osin tekijät ovat hoitaneet tekoälyn varsin mallikkaasti.
Eniten minua rasittivat turhan kikkailevat valikot, jotka toimivat liian verkkaisesti. Kisojen aloittaminen ja kaudesta toiseen vaihtaminen toimii minun makuuni liian hitaasti.
Black Rock on luonut hyvin viihdyttävän kokonaisuuden, jossa räjähdekikkailu osoittautuu yllättäen pidemmänkin päälle viihdyttäväksi puuhaksi, mutta samalla pelin karsittu luonne, josta studion aiempi peli Purekin kärsi, haittaa etenkin nettipelissä, jolta olisi toivonut enemmän syvyyttä. Ympäristöjä olisi saanut olla enemmän – ratoja on paljon, mutta ne sijoittuvat viiteen maisemaan, ja vaikka ne ovatkin komeita, niin vaihtelua jäin kaipaamaan.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:60]
Split/Second on loistava ajopeli, sanotaan se nyt heti kärkeen. Jokainen kisa täyttyy aina silkasta toiminnasta. Efektit, kuten räjähdykset, teitä haravoivat murskauspallot ja romahtavat rakennukset tuovat jokaiseen kisaan, kierrokseen ja sekuntiin tuutin täydeltä toimintaa. Ajaessa saa olla koko ajan tarkkana, vaikka kilpakumppanit olisivatkin kaukana takana. Milloin vain voi saada sillan niskaansa.
Ajotuntuma on sitä tuttua arcade-luisumista. Autot luistelevat pitkissä sivuluisuissa ja ruttaantuvat nätisti törmätessään. Vauhti on koko ajan päätä huimaavaa. Se hieman harmitti, että mutkista pääsee nopeammin, jos ottaa kevyttä kosketusta seinään. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään simulaatio, olisi eduksi, ettei seinäkosketuksiin rohkaistaisi.
Kisat ovat aina alusta loppuun silkkaa tykitystä. Parasta on, kun joku vieressä tapahtuneen räjähdyksen paineaalto painaa ohi pyyhältävää autoa sivuluisuun, pelaajan koettaessa epätoivoisesti suoristaa autoa ja samalla väistellä tiellä olevia esteitä. Takana tietenkin tulee toinen auto ihan yhtä lujaa ja valmiina ottamaan kärkipaikan haltuun, mikäli itse törmää betoniporsaaseen. Välillä radan tapahtumat ovat niin älyttömiä, että välitöntä replayta kaipaisi. Mahdollisuutta uudelleen katseluun ei kuitenkaan ole.
Kehittäjätiimi Black Rock lupasi näyttää Split/Secondilla uuden suunnan lajityypille. Tätä en välttämättä lähde allekirjoittamaan. Split/Second on loistava peli, jonka ideat saavat ajamisen tuntumaan aina kaoottiselta. Kamalan tuoreelta peli ei kuitenkaan muutamista uusista ideoistaan huolimatta tunnu.