SSX Blur

SSX Blur on Electronic Artsin lumilautailupelisarjan uusin osa, joka julkaistaan ainoastaan Wiille. Tämä on EA:lta melkoinen riski, ovathan sarjan edelliset, muillakin konsoleilla julkaistut osat olleet suosittuja.

Miten pelaaminen sitten luonnistuu Wiimoten ja Nunchuk-ohjaimen yhdistelmällä? Luvalla sanoen olisi voinut onnistua vielä paljon, paljon paremmin.

Sarjakuvahahmot laskuilla

Pelin ulkoasu on miellyttävä. Pelihahmot ovat sarjakuvamaisia, ja vaikkeivät maisemat tai radat ole graafisesti mitenkään erityisen yksityiskohtaisia, ne ajavat kuitenkin asiansa. Omaa silmääni miellytti myös pelin värimaailma, joka saattaa tosin olla joillekin hieman liian värikylläinen.

Musiikki on extremepeleissä aina suuressa osassa, ja tällä kertaa parempaankin olisi pystytty. Hollantilaisen dj:n Junkie XL:n musa on taustamusiikkia sanan pahimmassa merkityksessä: geneeristä ”hyvä meno” -taustahälyä, jonka unohtaa heti kun konsolin laittaa pois päältä.

Salatut elämät

Yksinpelitilassa on mahdollisuus opetusjakson jälkeen laskea yksittäisiä kisoja tai yrittää onneaan uratilassa, joka onkin pelin ylivoimaisesti hauskin osio. Totuttuun tyyliin uratilassa laskija kehittyy kisojen menestyksen myötä. Alussa kannattaa käydä tutoriaali tarkasti läpi.

Moninpeli SSX Blurissa on unohdettu lähes täysin. Nettipeliä ei ole, ja kaksinpeli on tuttu ja turvallinen jaetun ruudun kisailu. Tosin pelaaminen on välillä niin mieletöntä huitomista, että yleisen turvallisuuden vuoksi yksinpelaaminen on kaksinpelaamista suositeltavampaa.

SSX Blurissa on monia asioita, jotka on tehty hyvin. Esimerkiksi uusia laskijoita saa kerättyä itselleen juuri oikeanlaista tahtia. Muita piilotettuja ja menestyksen myötä esiin tulevia asioita ovat esimerkiksi uudet vaatteet laskijoille sekä aivan uudet temput.

Alku todella hankalaa

Muutamat ensimmäiset laskukerrat menevät totutellessa ohjausjärjestelmään. Lautailijaa tai suksilla laskevaa ohjaillaan Nunchukalla puolelta toiselle. Kiihdyttäminen hoituu Z-nappulalla. Wiimoten A-nappulalla ponnistetaan hyppyyn ja tehdään ilmalennon aikana erilaisia temppuja.

Ilmalennot ovatkin oleellinen osa peliä, sillä todenmukaisuus on heitetty myös tässä pelissä romukoppaan. Tilalle on otettu ääliömäinen, mutta samalla peli-iloa nostattava epärealistisuus. Pelaajan hahmo kiitää taivaalla monien kymmenien metrien loikkia ja seisoo käsillään suvereenisti vaikkapa erinäisten valomainosten päällä. Tämä epärealistisuus jakanee mielipiteitä, mutta itse pidin pelin arcadehenkisyydestä.

Ongelmia ilmatilassa

Hyppyjen aikana tulevatkin esiin ne suurimmat ongelmat. Voltteja, grabejä ja muita temppuja tehdään Wiimotea heiluttamalla. Viime numeron ennakossa Thomas valitti, kuinka niin sanottujen übertrickien eli isompaakin isompien temppujen tekeminen on vaikeaa. Ja oikeassa hän oli. Teoriassa temput tehdään piirtämällä Wiimoten avulla esimerkiksi Z-kirjain ilmaan, mutta käytäntö on toinen. Itselläni kesti tunteja, että opin piirtämään kuvioita ilmaan, ja silloinkin kyse oli enemmän sattumasta kuin taidosta.

Temppujen landaaminenkin tuntuu olevan kiinni enemmän tuurista kuin taidosta. Pariin kertaan oli lähellä, ettei ohjain lentänyt kädestä, eikä silloin ollut kyse vahingosta tai liian löysästä rannehihnasta. Ilmalennoista meinaa jatkuvasti tulla enemmänkin naurettavaa heilumista ja ohjaimen paniikinomaista pyörittelyä kuin tasapainoista hyppysuorittamista. Oma hauskuutensa toki tässäkin on, mutta ohjattavuus olisi saanut olla rutkasti helpompi. Välillä pelaaminen vaatii zeniläistä kärsivällisyyttä.

Räntäsade yllätti rinteessä

Loppujen lopuksi SSX Blur on turhauttava pelikokemus. Alun hauska huitominen muuttuu pidemmän päälle tylsäksi, liian sattumanvaraiseksi venkoiluksi television ääressä. Tämä on sääli, sillä jos ohjattavuus olisi saatu kuntoon, olisi peli voinut olla yllättävän hyvä. Nyt epätarkka ohjaus ei anna aihetta riemunkiljahduksiin, ja peliä voikin suositella vain fanaattisille lumilautailijoille.