SSX on Tour

SSX on Tour on lumilautailupeli, joka kirjaimellisesti rokkaa.

2.10.2011 16:07

SSX-pelisarjan matka on peleissä tapahtuvan matkanteon suunnasta huolimatta ollut sulavaa ylämäkeä. Suhteellisen yksinkertaista lumilautailukonseptia on uudistettu matkan varrella riittävin harppauksin, kuitenkin siinä määrin, että sarjan veteraanien lisäksi peli on pysynyt ystävällisenä myös aloittelijoille. Kaksi vuotta sitten julkaistu SSX 3 ihastutti vapaasti tutkittavilla, avarilla rinteillään, mutta sarjan uusin peli, SSX on Tour ottaa laskemiseen taas hieman erilaisen näkökulman. Pelin selkäranka on nimestäkin arvattavissa oleva kiertuemuoto, jossa pelaaja ruotii haluamansa amatöörilautailijan pohjalumista rinteiden kuninkaaksi. Rinteiden tulevaa valtiasta ei valita valmiista valikoimasta, vaan pelaaja voi luoda hahmonsa suhteellisen suppeiden työkalujen avulla. Myöhempi hienosäätö onnistuu kisakylästä löytyvissä vaate- ja parturiliikkeissä. Kisoista netottavia rahapalkintoja voi ja kannattaa käyttää kosmeettisten parannusten lisäksi myös lumilauta- ja tyylivalikoiman laajentamiseen. Vaikka lumilautailu tuntuisi tylsältä tai jopa vastenmieliseltä, ei peli ole vielä menetetty. SSX on Tourissa kilpaileminen onnistuu myös suksilla. Jalkojen alla olevien kulkupelien määrän tuplaantuessa laskemisen meininki ei kuitenkaan muutu siinä määrin oleellisesti, että sitä olisi syytä käsitellä erillisenä kokonaisuutena.

Monta tietä huipulle

SSX on Tourin pääosassa on siis laaja kiertuepeli, jossa pelaajan itse luoma lautailija nostetaan harrastelijatasolta huippujen joukkoon. Uusi pelaaja opastetaan lautailun perustemppujen saloihin lähes kädestä pitäen, ja oppimiskynnys onkin ihailtavan matala. Hetken harjoittelun jälkeen pelisarjaa ennen pelaamattomaltakin luonnistuvat niin voltit kuin huippukorkeat hypytkin. Helposti omaksuttavan, mutta silti monipuolisen temppujen suoritusmenetelmän kanssa ei sormi mene suuhun myöhemminkään. Hurjinkin vauhti kyllä pysähtyy rinteessä vastaan tuleviin puiden, talojen tai vastustajien nyrkkien kaltaisiin esteisiin, mutta kuolla ei voi. Homman mennessä pahasti mönkään voi kisan aloittaa ilman latausaikoja alusta. Alun totuttelun jälkeen ranking-listalla noustaan käytännössä kolmea eri reittiä: Shred-pikapeleillä, mitalikisoilla ja muiden lautailijoiden esittämiin haasteisiin vastaamalla. Nämä pelimuodot pitävät sisällään riittävän suuren valikoiman erilaisia kilpailumuotoja, kuten temppukisoja, nopeuslaskua ja rinnepoliisien välttelyä. Kisojen taso nousee aloittelijasarjan jälkeen varsin suurin harppauksin. Alun parin minuutin pikalaskut kasvavat pikkuhiljaa toistakymmentä minuuttia kestäviksi eeppisiksi matkoiksi, ja viattomien sunnuntailaskettelijoiden saamilta kolhuilta ei voi välttyä ? sivustakatsojien hätyyttelemiseen jopa rohkaistaan. Pelaajan aiheuttamat vaaralliset tilanteet kasvattavat mainetta muiden lautailijoiden silmissä, mikä ajan myötä poikii näiltä haasteita. Matkojen pidentyessä myös vaihtoehtoisten reittien määrä kasvaa. Vauhdin lisäksi myös temput on hallittava. Puunrunkojen päällä laskemisella ja tuplavolteilla ei kovin pitkälle pötkitä, vaan liikkeiden hienosäätö, kombottaminen ja oikean analogitikun takaa löytyvät hirviötemput on pakko oppia hallitsemaan varsin varhaisessa vaiheessa.

Sulavaa ja raskasta

SSX on Tour on lumilautailupeli, joka kirjaimellisesti rokkaa. Musiikkivalikoimasta löytyvät räppirenkutukset sun muut voi suosiolla jättää huonomman musiikin ystäville, kun lautailun höysteeksi on tarjolla Scorpionsin, Motörheadin, Iron Maidenin ja Dion kaltaisia heavy- ja rocklegendoja. Raskaasta musiikista huolimatta itse peli pyörii niin sulavasti, ettei parempaa voisi toivoa. Pelimoottori ei nikottele laisinkaan, vaikka liikettä olisi ruudulla enemmänkin. Vauhdin hurma sekä äärimmäisen tarkat ja helposti omaksuttavat kontrollit yhdistettynä silmiä hivelevään grafiikkaan tekevät pelaamisesta kaikin puolin miellyttävän kokemuksen. Seurapeliksi SSX on Tour venyy jaetun ruudun moninpelinä, tosin pienentynyt näkökenttä vaikeuttaa pelaamista huomattavasti. SSX3:n PS2-versiosta löytynyttä nettipeliä ei sen sijaan ole nähty tarpeelliseksi siirtää SSX on Touriin. Lajityyppinsä edustajana SSX on Tour on hiottu, erinomainen kokonaisuus, jolta lajin harrastajatkaan tuskin voisivat enempää toivoa. Kiertuepelin ja uusien hirviötemppujen luulisi tyydyttävän sarjan veteraanitkin, ja helposti omaksuttavana se on myös erittäin aloittelijaystävällinen. Peli ei myöskään jätä kylmäksi niitä, joita oikeassa elämässä rinteeseen ei saisi kirveelläkään. Sitä paitsi, eihän mikään missä on Iron Maiden, voi olla huono. Eihän?

Lumilautailusanastoa

Lumilautailussa käytettävä sanasto on muiden extreme-lajikulttuurien tapaan usein varsin persoonallista, joten tässäpä lyhyt sanasto SSX on Tourissakin käytetylle kielelle. Airdog: ilmatemppuihin mieltynyt lautailija Gaffer: turisti, jolla ei ole vuorelle mitään asiaa Jib: lautaileminen jonkin muun kuin lumen, esimerkiksi puiden tai raiteiden päällä Monkey trail: pieni harhamatka radan ulkopuolella, usein metsän läpi Ollie: temppu, jossa laudan nokka ja takaosa nostetaan ilmaan samaan aikaan Shred: repiä maasto kappaleiksi Shralp: erittäin aggressiivinen laskutyyli, johon liittyy paljon shreddaamista Lisää sanastoa: www.abc-of-snowboarding.com/snowboardinglanguage.asp

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:9]

Lumilautailijalle parasta SSX-sarjassa on tuntuma. Sitä ei olla hukattu SSX on Tourissakaan, vaan laudan äänestä ja pienistä graviikkavinkeistä tajuaa, minkälainen pinta laskijan alla on. Tämä on ensilumia odotellessa paras hoito vieroitusoireille. Yllättävää on myöskin koko pelien valikoiden ainutlaatuinen tyyli. Ne näyttävät lähinnä kyllästyneen lautailijan piirroksilta luentomuistiinpanojen tai puhelinluettelon reunoihin. Kaikki ei varmasti tykkää, mutta itse ihastuin tyystin erinlaiseen ilmeeseen. Lasketellessa peli onkin sitten yhä perinteisen SSX:n näköinen. Musiikistakaan ei viitsi valittaa. Yleensä laskettelukeskusten parkeissa soi joka tapauksessa niin hirveä musiikki, että SSX on Tourin räime melkein kuuluu tunnelmaan. Tämä sarja laskee yhä pitkin oikeaa raidetta.

8/10
Lisää luettavaa