Kettumainen pala purtavaksi
Nintendon Star Fox -lentelysarjan maine lepää aikalailla kahden ensimmäisen osan harteilla. Alkuperäinen Star Fox ja sen seuraaja Star Fox 64 – meille eurooppalaisille Starwing ja Lylat Wars – lukeutuvat Super Nintendon ja Nintendo 64:n rakastetuimpiin peleihin, joiden ylittäminen on osoittautunut yllättävän haastavaksi. Ja jos täysin totta puhutaan, syy on hämmentävästi Nintendon omassa kokeilunhalussa.
Fox McCloudin ässäpilottitiimi loistaa raiteilla kulkevien Arwing-avaruushävittäjiensä ja Landmaster-tankkiensa ohjaksissa, mutta joukkion reviiriä on vuosien varrella laajennettu arveluttavin tuloksin jopa maan kamaralla räiskiviksi toimintasankareiksi. Pelaajakansan täystyrmäyksellä lienee jotain tekemistä sen kanssa, että kymmenisen vuoden sapattivapaan jälkeen Wii U:n uusi Star Fox Zero nollaa kaiken ja yrittää keskittyä olennaiseen.
Nollaus on Nintendolle tyypillinen, eli Star Fox Zero uudelleenkertoo tutun asetelman uusin kentin ja kääntein. Aivan kuten Mario-pelit alkavat Sienivaltakunnan peruskulmilta ja päättyvät Bowserin linnaan, Star Fox lentää halki Lylatin aurinkokunnan hyökkäyksen kohteena olevalta Corneria-planeetalta Venomin hämyisiin uumeniin. Sarjaa paremmin tuntevat eivät voi matkan varrella olla hymyilemättä lukemattomille tutuille elementeille, kuten taistoissa jatkuvasti hätää kärsivälle siipimies Slippylle tai pahamaineiselle Star Wolf -tiimille, joka yllättää aina mahdollisimman huonolla hetkellä.
Vaikka Nintendon kanssa pelin kehittänyt Bayonetta-studio PlatinumGames onkin selvästi kääntänyt nostalgianupit kaakkoon, Star Fox Zerossa on myös paljon uutta – ja kokeilunhaluista. Ennakkotestien huolestuttavin piirre on ollut sen astetta kettumaisempi ohjaustyyli, jonka totesin itsekin yllättävän sekavaksi viime vuoden E3-messuilla pelattujen testikenttien perusteella. En voi vieläkään kieltää, etteikö uusi ote olisi alkuun äärimmäisen hämmentävä, mutta ensivaikutelma onneksi muuttuu ajan mittaan positiivisemmaksi. Täydelliseksi se ei silti muutu.
Uusi ohjaustyyli pistää pelaajat seuraamaan Star Fox Zeron tapahtumia samanaikaisesti sekä televisiosta että Wii U:n näyttöohjaimesta, joissa molemmissa on täysin eri näkymä pelitilanteeseen. Televisioruudulle avartuu Star Foxin perinteisempi Arwing-hävittäjien, Landmaster-tankkien ja muiden alusten taakse sijoitettu kuvakulma, kun taas ohjaimen kautta ihmetellään taistoja vekottimien ohjaamosta käsin. Myös alusten aseiden tähtäysjärjestelmä on sidottu ohjaimen gyroskooppiin, joten tulitukseen saa lisätarkkuutta hienovaraisella kallistelulla. Totta kai pelatessa voi laskea ohjaimen syliinsä ja yrittää jääräpäisesti pärjätä vanhaan Star Fox -malliin, mutta se ei ole läheskään kaikissa tilanteissa suositeltavaa.
Alkuun koko touhu tuntuu suoraan sanottuna turhauttavalta. Katse loikkii jatkuvasti ruudulta toiselle, minkä lisäksi kallisteltavaa ohjainta olisi pideltävä käsissä suoraan silmien edessä. Jos ote alkaa herpaantua ikävästi ja tähtäin lipsuu ruudun laidoille, on aluksen tähtäys kalibroitava kohdilleen napinpainalluksella. Tekemällä kuitenkin oppii, sillä Star Fox Zeron pelaaminen alkaa tuntua luontevammalta kenttä kentältä. Tärkeimmät niksit iskostuvat niskavilloihin yhden läpipeluun aikana, ja edes jonkinasteisen ohjausnirvanan saavutettuaan uuteen tyyliin kiintyy hämmästyttävän nopeasti. Se kieltämättä tekee uudelleenpelaamisesta aivan erilaisen ja nautinnollisemman kokemuksen.
”Tiiviiksi pakattu ja yhdessä illassa läpäistävä kampanja ei ärsytä, vaan laskee uudelleenpelaamisen kynnystä.”
Kuten Star Fox -peleiltä voi tätä nykyä odottaa, myös Zerossa ohjattavaksi päätyy useampia kapistuksia. Niistä parhaimman otteen saa kentissä, joissa klassinen Arwing tai Landmaster liikkuu automaattisesti eteenpäin raideräiskinnän elkein, jolloin ohjauksen tarkkuus on aivan omaa luokkaansa. Myös vapaampi lentäminen joka ilmansuuntaan luonnistuu sujuvasti, kunhan pelin erikoista lukitusjärjestelmää oppii hyödyntämään. Sen avulla televisioruudun kuvan voi keskittää tärkeisiin kohteisiin tai vihollisiin, jolloin niiden tarkkaa sijaintia voi helposti seurata samalla, kun alusta ohjataan yhä normaaliin tapaan ohjainnäytöllä.
Vaikka Star Fox Zero yrittää änkeä mukaan vapaammin liikuteltavaa Gyrowing-droonikopteria sekä Arwingin uutta kävelevää Walker-muotoa, ironisesti juuri niiden ohjaaminen tuntuu sekavimmalta. Täysin vapaasti liikuteltava alukset vaatisivat selkeästi sulavammat ohjakset kuin raiteilla kulkevat, minkä takia gyroskooppitähtäys vain hankaloittaa tilannetta. Erityisesti Gyrowing-kentät ovat pelin heikointa antia, sillä touhua hidastaa entisestään droonista kaapelin varassa laskettava pikkuruinen skannausdroidi. Se avulla aktivoidaan muun muassa ahtaisiin koloihin sijoitettuja päätteitä, mutta kaapelin rajattu pituus ja Gyrowingin sijoittaminen otollisen etäisyyden päähän aiheuttavat harmaita hiuksia.
Onneksi kehittävät tajuavat jättää kaikessa kokeilunhaluisuudessaan suurimman painopisteen oleellisimmalle eli nautinnollisille klassikkoaluksille. Niiden puikoissa Star Fox Zero saavuttaa useaan otteeseen erinomaisen tunnelman, kun Fox kumppaneineen saa vastaansa laumoittain vihollishävittäjiä tai robotteja, joiden hyökkäykset ja liikekuviot on suunniteltu huolellisesti pitämään yllä hetkistä toimintaa. Pelitilanteet pyörivät myös sulavasti alusta loppuun asti, kiitos nintendomaisen yksinkertaisena pysyvän yleisilmeen. Mikä tärkeintä, planeettojen pintojen ja avaruuden syövereiden tapahtumat viihdyttävät useamman läpipeluun ajan.
Tunne on aina tyytyväinen, kun tiukasta tulitaistelusta selviää edelliskertaa vähäisemmillä naarmuilla ja useampia vihollisaluksia alas ampuneena. Se on Star Foxin hyvin arcadehenkiselle luonteelle erittäin tärkeää, sillä merkittävä osa sen viehätyksestä ja haasteesta syntyy edellisten pelikertojen pistepottien lyömisestä. Tämän huomioiden Star Fox Zeron rakenne on erittäin toimiva. Tiiviiksi pakattu ja yhdessä illassa läpäistävä kampanja ei ärsytä, vaan laskee uudelleenpelaamisen kynnystä, koska läpäisy ei vaadi niin monien nykypelien tavoin jättimäisiä ponnisteluja.
Toki mukana on lukuisia tapoja pidentää peli-ikää, kuten uudet pelimuodot sekä kenttien uumeniin piilotetut salaisuudet. Täyttämällä tietyt ehdot kenttien sisällä peli saattaa avata vaihtoehtoisen reitin tai pomotaistelun, jonka voittaminen vie aivan toisaalle Lylat-aurinkokuntaa kuin tavanomainen reitti. Mikäli olet kuitenkin sen tyypin pelaaja, joka on lopputekstien rullatessa vaihtamassa jo seuraavaa pelilevyä konsoliin, Star Fox Zero ei ole peli sinulle.
Tähtiketun ystävien noin kymmenvuotinen odotus päättyy kaksijakoisiin tunnelmiin. Ottaen huomioon, että Star Fox Zeron on tarkoitus olla paluu sarjan juurille, se ei täysin hylkää puolivillaisia laajenemisyrityksiään Arwingien ja Landmastereiden ulkopuolelle. Myös hankalahko ohjaus harmittaa varmasti niitä, jotka toivoivat Nintendon vain uudelleenrakentavan klassikkonsa entistä parempana. Itse koin kokeilunhalun tällä kertaa ruokkineen sarjan perusideaa varsin oivallisesti: ohjauksen opetteleminen on aivan yhtä hauskaa kuin kenttien ja viholliskuvioidenkin.
8/10
Star Fox Zero osoittautuu ennakkoluuloista poiketen yllättävän toimivaksi toimintapeliksi, mikäli sen ohjausuudistuksen ei anna pelottaa itseään liiaksi asti.
Ville Arvekari