Star Wars Battlefront II

Taistelua käydään nyt myös avaruudessa.

14.9.2011 21:25

Tähtien sota on aihe, josta luulisi helposti syntyvän mielenkiintoisia pelejä. Toisin on todistettu monen monta kertaa, joten oikeasti hyvien Tähtien sota -pelien ilmestymistä kannattaa aina juhlia. Nostakaa lasermiekkanne tervehdykseen, sillä nyt tähän laatujoukkoon liittyy Star Wars Battlefront II.
Alkuperäinen Star Wars Battlefront oli kelpo peli. Kyseessä oli yksinkertainen joukkueräiskintä, jossa pelaajat pääsivät kokemaan sekä uuden että vanhan trilogian huippuhetket jalkaväkitaisteluina. Erityisesti lumiplaneetta Hothin rähinä jäi mieleen kiitureineen ja nelijalkaisine AT-AT-kävelijöineen. Battlefrontin ongelma oli kuitenkin ennen kaikkea yksipuolisuus. Hyväkään toiminta ei jaksa innostaa kauaa, jos vaihtelua ei ole tarpeeksi. Ongelma on selvästi ollut Pandemic-yhtiön tiedossa, sillä jatko-osaa ei voi todellakaan moittia sisällön puutteesta.

Vaderin ja Solon housuissa

Battlefront 2:n ytimenä on edelleen helposti omaksuttava ja nopeatahtinen räiskintä valloitus- ja lipunryöstö-pelitiloineen. Yksin- ja moninpelissä taistellaan kloonien, robottien, imperiumin tai kapinallisten puolella elokuvasarjan merkittävissä paikoissa. Ruudulla juoksee kymmeniä sotilaita pelaajien tai tekoälyn komennuksessa, ja miehiä kaatuu kuin heinää jatkuvassa lasertulituksessa.
Vaikka peruspeli on yksinkertaista ja automaattitähtäyksen avulla on helppo osua, ei summassa ruiskiva aloittelija silti vastaa veteraanitaistelijaa. Siitä pitää huolen pisteytysjärjestelmä, joka antaa kehittyneet sotilasluokat suorituspisteitä keräävien käyttöön. Osaava kloonisolttu saa nopeammin käyttöönsä komentajahahmon, jonka konekiväärillä ja kavereiden puolustusta lisäävällä erikoiskyvyllä on todella taktista merkitystä.

Rivikomentajia oleellisempi lisä ovat kuitenkin elokuvista tutut sankari- ja roistohahmot, joita alkuperäisessä Battlefrontissa ei saanut ohjata. Superhahmojen ilmestymiseen vaikuttaa taistelukenttä. Ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan alkukohtauksia mallintavassa Tantive IV -risteilijässä sotimiseen osallistuvat vain prinsessa Leia ja Darth Vader, kun taas wookie-planeetan rytinöissä on mukana itse vanha Yoda. Sankarit ovat hieno palkinto taitaville pelaajille, mutta ne eivät onneksi hallitse taistelua liian vahvasti. Erikoishahmojen energiapalkkia saa ylläpitää jatkuvalla tappamisella, ja taitavinkin jedi kaatuu ryhmätyötä tekevien perussotilaiden ristitulessa. Keisarin ja Han Solon kaltaisten hahmojen ohjaaminen lämmittää silti vanhan fanin sydäntä.

Todellista Tähtien sotaa

Jalkaväkitaistelu on kuitenkin vain puolet sodasta. Battlefront II:ssa taistelua käydään nyt myös avaruudessa. Avaruustaisteluissa kaksi emäalusta laukoo hävittäjiä ja pommittajia toisiaan kohti, ja tarkoituksena on tuhota moottorien ja komentosillan kaltaisia tärkeitä järjestelmiä. Kuljetusalukset vievät sotilaita vihollisen hangaariin, joten jalkaväki jyllää avaruudessakin. Lentely on yhtä yksinkertaista kuin perussotiminen, mutta se on ennen kaikkea näyttävää ja hauskaa. Lisäksi ryhmätyön merkitys korostuu avaruudessa enemmän kuin planeetoilla. Hävittäjien suojaama pommittaja voi tehdä julmaa väkivaltaa vihollisen emäalukselle.

Vaikka Battlefront II on ytimeltään moninpeli, on yllättävää, kuinka hyvin se toimii yksinpelinäkin. Pelissä on jopa kunnon kampanja, jonka tarinassa seurataan 501. kloonisotilaslegioonan nousua Darth Vaderin ykkösmiehiksi imperiumissa. Tähtien sota -historian läpikäyminen iskusotilaan näkökulmasta on kelpo kokemus, varsinkin kun tehtäviin on saatu tarpeeksi vaihtelua ja haastetta.

Ota koko galaksi haltuusi

Kunnon kampanjaa yllättävämpi lisä on kuitenkin pätevä strategiapeliosuus, eli galaksin valloitus. Yksin tai jaetun ruudun kaksinpelinä pelattavassa pelimuodossa liikutaan lautapeliä muistuttavalla kartalla ja vallataan vihollisen planeettoja. Laivastojen kohtaaminen vie avaruustaisteluun ja planeetat saa haltuun onnistuneella maahyökkäyksellä. Voitosta saaduilla pisteillä ostetaan väliaikaisia erikoiskykyjä tai uusia sotilasmalleja. Yksinkertainen idea toimii hienosti.

Battlefront II:ssa on siis avaruusaluksia, armeijoiden kohtaamisia, lasermiekkoja, jedejä sekä viihdyttävä tarina. Voiko Tähtien sota -aiheesta edes saada enempää irti? Pelimekaniikan osaltakaan ei voi paljoa valittaa. Vihollisten tekoäly on yksinkertainen, osa kentistä on kopioitu suoraan alkuperäisestä Battlefrontista ja verkkoviive ärsyttää ajoittain, mutta mitä siitä. Battlefront 2:n häpeilemättömän viihdyttävään toimintaan tiivistyy kaikki se, mikä tekee Tähtien sodasta hauskaa. Jos koko Tähtien sota -ilmiöön kyllästyneen jäärän saa innostumaan näin paljon, paljon on tehty oikein.

MIKÄ IHMEEN 501?

Tähtien sota -maailmassa on paljon sellaista, mikä ei selviä elokuvista. Niinpä on keksitty termi Expanded Universe eli EU, jolla tarkoitetaan sitä maailmaa ja historiaa, joka muodostuu George Lucasin virallisesti siunaamista kirjoista, sarjakuvista ja peleistä. EU-mysteereihin sukeltamalla selviää myös, miksi Battlefront II -pelissä seikkaileva 501. kloonilegioona on merkittävä porukka. Vaderin nyrkiksi kutsuttu eliittijoukko vastaa muun muassa teurastuksesta Sithin kosto -elokuvan jeditemppelissä komentajansa Appon alaisuudessa. Joukon nimi on kuitenkin peräisin tosimaailmasta. Alkuperäinen 501. legioona on iskusotilaiden univormuihin pukeutuvien fanien kerho, jota johtaa Darth Vaderia elokuvissa esittänyt näyttelijä David Prowse. Nimi lainattiin kirjoihin ja peleihin kunnianosoituksena uskollisille faneille.

HYVÄSTIT JAR-JARILLE

Star Wars Battlefront II: ssa on mukana myös riemukas Hunt-pelimuoto. Se asettaa vastakkain laserasein varustetut sotilaat ja eri planeettojen alkuperäiset elämänmuodot. Jääplaneetta Hothilla taistellaan wampa-hirviöitä vastaan ja Kashyykillä ammuskellaan Chewbaccan karvaisia sukulaisia. Parasta metsästyksessä on tietenkin se, että siinä voi lahdata Tähtien sota -maailman vihatuimpia olioita. Hörökorvaisista Jar-Jar-gunganeista ei ole juuri vastusta, mutta metsäplaneetta Endorin taistelussa selviää, miksi Keisarin eliittisotilaat eivät koskaan palanneet kotiin. Kimittävät ewok-karvamöykyt katoavat pelottavan tehokkaasti aluskasvistoon, ja kohta sotilasparkojen selkään napsahtelee jo kiviä ja keihäitä. Moninpelissä ewokit on kuin suunniteltu vastustajan säälimättömään nöyryyttämiseen.

8/10
Lisää luettavaa