Korruptio jyllää voimallisesti.

Tähtien sodan -universumista löytyy galaktisen Imperiumin ja urhean kapinaliiton lisäksi myös hämärämpi puoli. Sitä ei kiinnosta politiikka tai galaksin hallinta vaan pelkkä raha ja valta. Tässä maailmassa pyörivät niin lukuisat rikollispomot, palkkionmetsästäjät kuin salakuljettajatkin. Ja se on myös aiheena Empire at Warin lisälevyssä Forces of Corruptionissa.

Kiristä, lahjo ja korruptoi

Forces of Corruption lisää peliin kokonaan uuden osapuolen Imperiumin ja kapinaliiton lisäksi – rikollisen alamaailman. Sitä pelataan Tyber Zann -nimisen rikollisjohtajan roolissa. Zann ei halua valloittaa koko galaksia, vaan maksella kalavelkojaan Jabba the Huttille sekä Imperiumille. Mies ei silti rakasta kapinaliittoakaan. Yksinpelikampanja sijoittuu aikaan ennen ja jälkeen Endorin taistelun. Se esittelee uuden puolen ja pelityylin sopivan hitaasti. Kampanjassa vilahtaa paljon tuttuja hahmoja elokuvista ja niiden ulkopuolelta, mutta lopulta se jää hieman lyhyeksi ja tuntuu jopa loppuvan kesken. Parasta Zannin rikollisorganisaation pelaamisessa on, että se eroaa täysin Imperiumista ja kapinaliitosta. Siinä missä nämä kaksi taistelevat voitosta systeemi ja planeetta kerrallaan, ei rikollisia niinkään kiinnosta valloittaa mitään, vaan korruptoida. Tämä on tervetullutta vaihtelua emopelin hieman tylsäksikin käyneestä valloitussodasta. Planeettoja vallataan nyt vain lähinnä joukkojentuotantolaitoksia varten. Lähettämällä agenttejaan korruptoimaan planeettoja saa Zannin organisaatio niistä sekä krediittejä, että erilaisia muita vaikutuksia, riippuen siitä minkälaista korruptiota haluaa tehdä. Pelottelu poistaa planeetan erikoiskyvyn pelistä, avaruuspiratismilla saa uusia aluksia, lahjonta antaa pelaajalle tietoa planeetalla ja sen ympärillä tapahtuvasta liikkeestä ja niin edelleen. Korruptio ei aina tapahdu automaattisesti, vaan pelaajan on suoritettava yleensä erillinen taistelutehtävä ennen sen onnistumista. Korruptoidut systeemit myös muodostavat alueen, jonka läpi Zannin joukot voivat liikkua taisteluita muiden kanssa vältellen, kunhan vain maksaa lahjuksen.

Palkka-armeija

Zannin organisaatiolla on myös käytössään sekalainen valikoima uusia joukkoja ja aluksia. Uudet joukot ovat tehokkaita, mutta myös hyvin kalliita ja erikoisia. Ne sopivat hyvin lisäosan tunnelmaan ja antavat kuvan rikollisorganisaation iskujoukosta, joka ei kuitenkaan ole armeija. Myös kapinaliitto ja Imperiumi saavat lisäosan myötä nipun uusia yksiköitä, sankareita ja aluksia, kuten esimerkiksi Imperiumin mahtava supertähtihävittäjä. Avaruudessa muutoksia taisteluihin ei uusien joukkojen lisäksi ole, mutta maataisteluita on paranneltu ja korjattu. Emopelin maakartat olivat hyvin pieniä, mutta nyt ne ovat kaikki huomattavasti suurempia. Lisäksi joukkojen ja rakennusten paikat voi nyt itse määrittää etukäteen, joka muuttaa taisteluiden luonnetta huomattavasti. Myös uudet liikkuvat rakennuspisteet, bunkkerit ja maastoefektit tuovat omat lisänsä maataisteluihin. Taisteluiden mittakaava on siis noussut, mutta siitä maksetaan konetehoissa. Suurissa mittelöissä peli alkaa takkuilemaan todella ikävästi, eikä sille edes oikein tunnu voivan mitään tehokoneillakaan. Rikollisorganisaatio rikastuttaa myös moninpeliä. Se on ovela osapuoli, mutta vaatii osaavaa pelaajaa. Kaikkiaan Forces of Corruption on piristävä lisälevy. Sen sijaan että se tarjoaisi lisää sitä samaa, se tarjoaakin jotain aivan uutta. Kolmannen osapuolen lisääminen peliin muuttaa etenkin galaktisen valloituksen pelitilaa mukavasti ja se antaa samalla kertaa mahdollisuuden kerrankin rökittää niin Imperiumia, kuin kapinaliittoakin samanaikaisesti.

Alkuperäinen pistemäärä: 83/100

8/10
KehittäjäPetroglyph Games
JulkaisijaLucasArts
PeligenretStrategia
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa