Aina siitä lähtien, kun Wii ja sen liikkeentunnistusohjaus paljastettiin, ovat Tähtien sota fanit odottaneet kieli pitkällä peliä, jossa valosapelia pääsisi heiluttelemaan Wiimoten tahdissa. Force Unleashed vastaa näihin toiveisiin, mutta mistään valosapelisimulaattorista ei silti ole kyse. Tästä huolimatta Darth Vaderin salaisen oppipojan tarina hyödyntää Wiin ohjausta hyvin, mutta lopulta ehkä jopa liikaa.

Force Unleashed on toimintapeli, jossa Vaderin oppipojan roolissa kuritetaan Voimalla ja valosapelilla Sithin mustan lordin vihollisia ympäri galaksia. Kaikki ei tietenkään ole näin yksinkertaista ja monia juonikoukeroita on luvassa ennen loppua. Pelin tarina täyttää Episodien III ja IV välistä aikaa ja vetää vertoja monille huonommille Tähtien sota tarinoille, mukaan lukien uusi trilogia. Se onkin kevyesti pelin parasta antia.

Wiimote vastaa pelissä valosapelia Nunchuk-ohjaimen toimiessa sekä Voima-kykyjen käyttämisessä että liikkumisessa. Aluksi tämä tuntuu hyvältä idealta, sillä ohjainten liikkeet tuntuvat välittyvän luonnollisen oloisesti ruudulle saakka. Valitettavasti alkuinnostuksen jälkeen pelaaminen muuttuu kuitenkin työksi. Ohjaimilla on liikaa tehtävää, jotta nopeatempoisessa toimintapelissä pysyy mukana.

Niinpä pelaaminen menee melkoiseksi huitomiseksi. Pahiten tämä rassaa elokuvamaisten taistelukohtausten reaktiominipeleissä, joissa pitää salamannopeasti liikutella toista ohjainta tai käännellä niitä oikeisiin asentoihin. Hauskaa parilla ensimmäisellä kerralla, ei enää seuraavilla kymmenellä. Asiaa ei helpota tapahtumista monesti jäljessä oleva automaattinen kamerakulma.

Darth Vaderin lapaset

Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että pelin fysiikkamoottorin ansiosta vihollisten ja esineiden leijuttelu ja heittely Voimalla on hauskaa. Kentät ovat täynnä irtaimistoa mitä voi käyttää aseena, mukaan lukien viholliset itse. Pelaaja todella tuntee olevansa voimallinen sithin soturi, joka sylkee salamoita sormistaan ja repii hävittäjiä alas taivaalta.

Ulkoasullisesti peli on kuitenkin pettymys. Verrattuna moniin muihin Wii-peleihin, on Force Unleashedin grafiikka usein yksinkertaista ja jopa ankeaa. Elokuvalliset välianimaatiotkin ovat etenkin hahmojen liikkeiden osalta jäykkiä, ja miksi Darth Vaderilla näyttää olevan lapaset kädessä? Viekö fysiikkamoottori kaikki Wiin tehot?

Yksinpelistä riittää heilumishupia noin kuudeksi tunniksi, mikä on melko lyhyt aika toimintapelille, varsinkin jos se on näin hiomaton kuin Wiin Force Unleashed. Pisteet tekijöille siitä, ettei kyseessä ole löysä ja karsittu versio PS3- ja Xbox 360 versioista. Yritystä on ollut, ja onkin sääli, ettei se ole riittänyt parempaan lopputulokseen.

5/10
Lisää luettavaa