Yritys hyvä kymmenen
Alun perin kaksi vuotta sitten julkaistu State of Decay on peli, josta haluaisin pitää. Se tarjoaa uuden näkökulman putipuhtaaksi kaluttuun zombiteemaan, suhteellisen kookkaan ja avoimen pelimaailman sekä toisinaan harvinaisen mieleenpainuvia hetkiä esimerkiksi vaikeiden valintojen edessä.
Valitettavasti hyvistä lähtökohdista huolimatta pelikokemusta söivät liikaa lukemattoman bugit, kulmikkaaksi jäänyt pelattavuus ja suhteellisen nopeasti tapahtuva sisällön nyrjähtäminen pelkäksi itseään toistavaksi puurtamiseksi.
State of Decay: Year-One Survival Edition on päivitetty uudelleenjulkaisu, jonka oheen on kerätty kaksi lisäsisältönä ilmestynyttä latauspakettia, Breakdown ja Lifeline. Näistä edellinen on eräänlainen loputon hiekkalaatikko, jossa pelaaja yrittää selviytyä ilman juonenkuljetuksen tuomia lisärasitteita. Jälkimmäisessä puolustetaan yhtä ja samaa tukikohtaa kevyen tarinan kirittämänä.
Vaikka paketin markkinoinnissa ei käytetäkään sanaa uudelleenmasterointi, on Year-One Survival Edition kuitenkin juuri sitä. Peli on päivitetty täysteräväpiirtoformaattiin, ja mukana seuraa myös uusi tehtävätyyppi ja uusia ajoneuvoja. Tämän lisäksi Undead Labs on kertonut pyrkineensä sekä parantamaan kritiikkiä saanutta nykivää ruudunpäivitystä että hiomaan teräviä kulmia.
Yritystä on varmasti ollut, mutta lopputulos ei eroa edeltäjästään merkittävästi. Visuaalinen ilme on edelleen kahdella sanalla sanottuna helvetin ruma, ja ruudunpäivityskin alkaa takkuilla heti, kun kaasuttelee ajoneuvolla pakoon takapuskurissa kiinni rimpuilevaa elävien kuolleiden laumaa. Entäs ne bugit sitten? Niitähän riittää.
State of Decayn hieno kierre on keskittyä pelkän zombimätön sijaan oman yhteisön rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Pelaajan tehtävänä on mikromanageroida tukikohtaa huolehtimalla ruoan ja lääkkeiden kaltaisista resursseista sekä aseista ja paranneltava turvapaikan yhteisiä tiloja kollektiivisten tarpeiden mukaisesti.
Iso osa pelaamista on kuitenkin hiiviskelyä zombien valtaamissa taajamissa, kauppojen ja apteekkien koluamista sekä tietysti lukemattomien elävien kuolleiden lahtaamista. Kovat äänet, kuten ammuskelu ja taistelu ylipäätään, houkuttelevat paikalle lisää raa’an ihmislihan makuun päässeitä käveleviä haaskoja, joten aina kannattaa satsata hiiviskelyyn ja harhautuksiin.
Valitettavasti juuri tässä kohtaa bugit sekä pilaavat tunnelman että tekevät hommasta käytännössä mahdotonta.
Zombin voi päästää päiviltä hiljaisella lopetusliikkeellä, jos onnistuu ensin hiippailemaan tämän selustaan. Käytännössä tämä toimii vain satunnaisesti, koska toisinaan pelihahmo vain tuuppaa elävää kuollutta selkään – mistä seuraa railakasta taistelemista ja kokonainen lauma päälle rynniviä vihollisia. Usein pelihahmo, tekoälyn kirittämä kumppani tai zombi myös juuttuu kentän rakenteisiin, kuten kiviin, seiniin ja oksiin. Ja toisinaan zombi kimpoaa yhdestä lyönnistä räsynuken tavoin metrien päähän jääden jumiin kalliolle tai jalkakäytävään.
Osan bugeista ja huolimattomuusvirheistä pystyin vielä antamaan anteeksi edellisen julkaisun yhteydessä, mutta samojen ongelmien toistuessa myös State of Decayn uusintaversiossa oma ärsyyntymiskynnykseni ylittyy luvattoman helposti. Ja tämä on todella harmi, koska tämän ”selviytymissimulaattorin” kapisen pinnan alla sykkii elävä sydän ja monta hyvää ideaa.
Vanhan latteuden mukaan kauneus löytyy aina pintaa syvemmältä. Jos on valmis allekirjoittamaan tämän ilman ensimmäistäkään poikkeusta ja luottaa omiin hermoihinsa toden teolla, State of Decay: Year-One Survival Edition on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, ja määrällisesti se tarjoaa rahoille enemmän kuin tarpeeksi vastinetta. Mutta jos peliä kokeili jo edellisellä konsolisukupolvella, en keksi yhtäkään syytä, miksi sama pitäisi ostaa nyt uudelleen.
5/10
State of Decay: Year-One Survival Edition on viimeistelemättömän pelin viimeistelemätön uusintajulkaisu, jonka lukuisat hyvät ideat jäävät huolimattoman toteutuksen jalkoihin.
Juha Wakonen