Laudalla koreasti
Isojen kisojen lisenssipelien ongelmana tapaavat olla matalat tuotantoarvot, jotka näkyvät kehnona teknisenä toteutuksena ja hiomattomana pelimekaniikkana. Ubisoft lähestyykin helmikuun kestejä Pyeongchangissa eri tavalla. Ranskalaisjätti julkaisi Steep-talvireippailuunsa olympiahenkeä puhkuvan laajennuksen. Keskittyminen emopelin vahvuuksiin ja tarinavetoisempaan lähestymistapaan välttää tyypillisimmät kommellukset, mutta olympiakuorrutus jää silti ohueksi.
Steepin leipälajit ovat lumilaudalla ja suksilla lasketteleminen sekä temppuileminen, joihin keskitytään myös Road to the Olympics -laajennuksessa. Kevyessä tarinatilassa seurataan tuntemattoman lumilautailijasuuruuden valmistautumista helmikuun kisoihin. Jännitystä luodaan videopätkillä, joissa reaalimaailman urheilijat kertovat esimerkiksi koitoksen armottomuudesta tai henkisen valmistautumisen tärkeydestä. Siinä lomassa lempeän karismaattinen kertojaääni korostaa toistuvasti, että Pyeongchangissa yksi freestyle-lautailija voi periaatteessa napata kolme kultamitalia. Näitä teemoja nostetaan esille myös pelitapahtumien puolella, kun pitää voittaa karsintaturnaus tai toistaa tiettyjä perustemppuja treenihengessä.
”Mitaleille pääsee heppoisellakin suorituksella, joten rinta ei pakahdu olympiahurmoksesta.”
Steepin perushyvän perusmekaniikan ansiosta laskeminen maistuu, mutta vaikka tarinavetoinen ote tuntuu tuoreelta, se jää silti pinnalliseksi. Pelaaminen pelkistyy yksinkertaisten temppujen toistelemiseksi ja suoritelistojen läpikäymiseksi, eikä Steepin tempputuntuma ole takavuosien ykköspelien tasolla. Karsintakisoista tai edes varsinaisesta lopputurnauksesta ei ole kokeneemmalle laskijalle kummoista haastetta, joten taival Pyeongchangiin on nopeasti talsittu.
Varsinaisista olympiakisoista mukaan on kelpuutettu 12 eri alppilajia suksilla ja laudalla. Lisäksi uusille Japanin ja Korean hangille pääsee kaartelemaan ja suorittamaan haasteita emopelin avoimen maailman tyyliin. Olympialajeista pujottelut tuntuvat aluksi kankeilta ja hankalilta, mutta muutaman vedon jälkeen rytmi alkaa iskostua näppeihin ja porttien läpi puikkelehtiminen tuntua palkitsevalta. Kutakin lajia on mukana tasan yksi kisa ja mitaleille pääsee heppoisellakin suorituksella, joten rinta ei pakahdu olympiahurmoksesta. Säännötkään eivät aivan täysin vastaa oikeaa koitosta. Verkon tulostaulut luonevat jonkinlaista lisäarvoa, mutta olympiapaketin elinikä jäänee silti lyhyeksi.
Kotimaisen penkkiurheilijan näkökulmasta Steep: Road to the Olympicsin keskeisin puute on tietenkin suomalaisille rakkaiden lajien, kuten mäkihypyn, jääkiekon ja murtomaahiihdon, uupuminen. Toisaalta lätkälle on omat pelinsä ja hiihdosta olisi haastava kehittää mielenkiintoista pelattavaa, joten ehkä keskittyminen Steepin omiin erikoisuuksiin on vain hyvästä. Road to the Olympics on kuitenkin ohuehko oheistuote, jonka hangen alta pilkottavat emopelin vahvuudet ja toisaalta myös heikkoudet. Laajennuksen voi ostaa joko erikseen tai yhdessä emopelin kanssa. Noin 30 euron hintalappu pelkästä lisäosasta tosin kuulostaa suolaiselta.