Tähdet, tähdet
Mitä tekisit, jos olisit maapallolle eksyvien avaruusolioiden pomo? Soluttautuisitko asukkaiden joukkoon ja korvaisit johtajat V-tyyliin agenteillasi? Tarkkailisitko elämää kiertoradan kätköistä Star Trekin päädirektiivin mukaisesti? Abduktoisitko syrjäseutujen ihmisiä kokeita varten? Nostaisitko koko planeetan jalosti avaruuden sivilisaatioiden joukkoon toivoen, että pasifismi on tarttuvaa? Pommittaisitko kaiken matalaksi ja lapioisit jämät uuniin kuin Independence Dayssä konsanaan? Olisitko liskojen despootti, psionisten etanoiden suurprofeetta vai avaruustorakoiden amiraali? Tai ehkä et koskaan törmäisi ihmisiin, sillä meidän aurinkokuntamme on vain yksi tuikkiva piste tuhannen tähden keskellä. Tai ehkä luotsaisit ihmiskuntaa itse. Stellaris on mahdollisuuksien peli.
Avaruus on strategiapelien vakioainesta toisen maailmansodan ohessa, sillä tyhjiö houkuttaa täyttämään universumin oman kansan lipuilla. Vuoden 1993 Master of Orionista asti avaruussota on kuitenkin ollut mielikuvitusköyhää. Paria poikkeusta, kuten Sword of the Starsia ja Distant Worldsiä, lukuun ottamatta Orionia on matkittu kopiokonemaisesti. 4X-lajityyppi (eXplore, eXpand, eXploit ja eXterminate) kulkee täysin yllätyksettä. Mutta onneksi on Ruotsi.
Länsinaapurin Paradox-studion tavaramerkki on suurstrategia, Grand Strategy, joka nousee armeijoiden liikuttelun yläpuolelle. Europa Universaliksen ja Crusader Kingsin kaltaisissa sarjoissa johdetaan kansakuntia tavalla, jossa yli kaiken nousevat politiikka, diplomatia ja yksityiskohdista kumpuava realismi. Se saa faninsa tuntemaan, ettei peli ole peliä, vaan vaihtoehtoisen historian luomista. Voittamista tärkeämpää voi olla se, että tapahtuu jotain odottamatonta.
Stellariksessa suurstrategia kohtaa 4X:n ja tulos kutittelee mielikuvitusta uudella tavalla. Alkuvaiheessa pelaaja laajentuu tuttuun tapaan yhdeltä planeetalta toiselle, kehittää uutta teknologiaa, manageroi planeettojensa asukkaita sekä laitoksia ja joutuu kähinöihin naapurien kanssa. Se on sellaista, mitä Civilizatonia pelannut voi tajuta, vaikka sisäistettäviä hienouksia on paljon enemmän. Kun galaksi, jonka voi säätää naurettavan isoksi, on täynnä, tapahtuu jotain uutta. Kun joka puolella on rajoja, ei voi enää porhaltaa. On katseltava, kuka olisi kaveri ja kuka vihollinen – ja miksi. Onko oman avaruusdemokratian naapurissa vaikkapa tyranneja? Koetetaanpa vapauttaa ne ikeestä ja toivotaan, että niistä tulisi sen jälkeen kavereita. Toisia voi himottaa muiden elämänmuotojen käyttö kaivosten orjatyövoimana.
Kaikki lähtee oman avaruusolion luomisesta. Upean oudosti piirretyt oliot näyttävät aidosti muukalaisilta, vaikka ihmiseksikin voi ryhtyä. Erityisen tärkeää on valita eettiset aatteet ja fyysiset ominaisuudet. On eri asia pelata vahvojen ja muukalaisia vihaavien karvaturrien rotua kuin ylevästä filosofiasta kiinnostuneita meduusoja. Peli suorastaan houkuttelee luomaan omat versiot vaikkapa Warhammer 40K:n Imperium of Manista (mammal, xenophobe, militarist, spiritual) tai Warcraftin zergeistä (arthropoid, fanatic collectivist, spiritual). Totta kai kaikille mahdollisille olioille on tehty jo omat harrastajamodit kuvineen, sillä Stellaris on Paradoxin tyyliin todella modaajaystävällinen.
Scififanin silmissä Stellariksen erottaa muista avaruusstrategioista tekijöiden syvempi tuntemus genrestä. Monessa pelissä nähdään kliseisiä liskomiehiä ja laserpyssyjä, mutta Stellaris viittailee satunnaistapahtumissaan ja teknologiassaan monenlaiseen tieteiskirjallisuuteen. Pelistä voi bongailla vastineita paljon muillekin kuin Larry Nivenin Rengasmaailman kaltaisille klassikoille, ja mustista aukoista voi ponnahtaa esimerkiksi Jack McDevittin Engines of Godin innoittamia tappajapilviä. Kun tutkimusalukset skannaavat planeettoja, niiltä voi löytyä oman tahdon saaneita luotaimia, muinaisia rakennelmia ja avaruusrosvojen pesiä. Se pitää erityisesti pelin alkuvaiheen jännänä, kun ei tiedä, tuleeko vastaan vaikkapa vorlonien tai Halojen vastineita.
Stellariksesta näkyy kuitenkin, että monimutkaiseksi ja kunnianhimoiseksi peliksi se on hyvin tuore tapaus. Peli on strategiaksi yksinkertaisen kaunis ja monin tavoin selkeä, mutta käyttöliittymässä on outoutensa ja tärkeidenkin tietojen esiin kaivaminen voi olla vaikeaa. Siksi on hyvä, että Paradox on ensi kertaa luonut onnistuneen opetusosion, joka opettaa pelaamaan ilman tuntikausien YouTube-oppaiden tuijottamista.
Ensimmäinen pelikokemus voi vaihdella silti rajusti, sillä tekoälyllä on heikkoutensa ja outoutensa. Jos sinut ympäröi samanmielisten ja ystävällisten muukalaisten kerho, pelisi voi tuntua loputtomia tunteja imevältä planeettamanageroinnilta ilman haastetta. Toisaalta arpaonni voi tuoda naapuriksi ”fanatical purgers” -filosofialla siunattuja körmyjä, jotka tulevat pian kylään puhdistamaan galaksista suurella vaivalla luomasi oliot ilman, että sinulla on asiaan mitään sanomista. Diplomatian yksipuolinen luonne ja tekoälyn heikkoudet katoavat tietenkin moninpeleissä, joissa joka sivilisaatiota ohjastaa ihminen, mutta sellaisten järjestäminen vie paljon aikaa ja vaivaa.
Keski- ja loppuvaiheet ovat usein näiden pelien suurimpia ongelmia, sillä tietyssä vaiheessa pelaaja voi ennustaa joko voittavansa tai häviävänsä. Stellariksen luonne suurstrategiana on tässä suhteessa etu tai haitta riippuen siitä, millainen pelaaja olet. Pelissä ei ole kovin realistisesti tavoiteltavia voittotilanteita, vaan historia rullaa eteenpäin omalla painollaan. Joskus tapahtuu kivoja, joskus rumia. Loppua kohti pakkaa sekoitetaan liian suureksi kasvaneita valtioita riivaavilla separatistiliikkeillä ja valtion sisäisten aatteiden sekoittumisella.
Sitten iskee todennäköisesti joku suurista uhista. Ehkä galaksiin lipuu nälkäisten hirviöiden laivasto, psioninen poimumoottori avaa oven toisen ulottuvuuden invaasiolle tai Terminaattoria ihailevat robotit saavat tarpeekseen tehdastyöstä. Jos tuho tulee silloin, jäljelle jää ainakin hieno tarina.
Stellaris ei ole selkeästi vielä aivan sellainen kuin sen tekijät haluavat, mutta visio on vahva ja mahdollisuudet uskomattomat. Ja puutteineenkin se on jo nyt kiinnostavampi kuin lähes kaikki koskaan pelaamani avaruussodat.
Entä ne Maan ihmiset? Lähetän risteilijämme matkaan ja poistan turhat kädelliset tuolta mutapallolta. Tällä kertaa.