Stormrise / Arvostelut / pelaaja.fi

Stormrise

2.04.2009 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
2

Tosiaikastrategia ja konsolit ovat tuomittu yhdistelmä jo tilastojenkin valossa: yrittäjiä on ollut kymmeniä, mutta hyvät onnistujat lasketaan yhden käden sormilla. EndWar muistutti meitä taas siitä, että pc-pelien konsolimuottiin pusertamisen sijaan oikotie konsolistrategistin sydämeen kulkee vanhojen kliseiden murtamisen kautta. Kaikki palasiksi ja kootaan uudelleen palapeli, joka toimii konsolilla paremmin.

Tämä on ollut myös teemana Stormrisen kehityksessä, sillä koko projekti alkoi, kun eräs Creative Assemblyn koodari viritteli huvikseen toimivaa käyttöliittymää konsoleita silmälläpitäen. Käyttöliittymä toimi niin hyvin, että sen ympärille rakennettiin peli. Tämä loistava älynväläys tunnetaan vapaasti suomennettuna piiskavalintana.

Peliä ohjataan täysin kulloinkin valittuna olevan yksikön olan takaa, kuin räiskintäpeliä konsanaan. Vasen analogitikku liikuttelee Brothers in Arms tyyppistä, fiksua tähtäintä, jolla liikutaan, ammutaan, saatetaan kavereita ja vangitaan kiintopisteitä. Oikea tikku taas on se piiska. Heilauttamalla sitä kohti ruudulla – tai sen reunoilla – näkyvää yksikön tunnistekilpeä, se vaihtaa niin kameran kuin kontrollinkin kohdetta.

Idean viehätys on helppo ymmärtää, sillä se toimii. Nopea valitseminen onnistuu lennosta helposti, varsinkin kun yksiköitä voi helposti ryhmittää pieniksi sotajoukoiksi, jotka sitten toimivat ja liikkuvat yhdessä.

Valitettavasti kaikkia muita teknisiä ongelmia ei ole voitettu. Kolmannen persoonan pelien yleissynti, huono kamera, on taas mukana peikkoilemassa. Valitettavasti tällä kertaa ongelma on tavallista tylympi, sillä komentaakseen yksiköitään tekemään oikeastaan mitä tahansa, pelaajan olisi nähtävä kohde.

Ahtaissa käytävissä on tuskallisen hidasta liikkua kulma kerrallaan, tietämättä, mitä ympärillä sijaitsee ja saamatta hyvää yleiskuvaa tilanteesta. On erityisen vaikea yrittää hahmottaa, millaisissa tilanteissa ruudulla näkymättömät yksiköt ovat, jolloin piiska viuhuu tiheään.

Ongelman kanssa pystyy elämään, sillä havaitut kiinnostuksen kohteet piirtyvät ruudulle maalitauluina, joita napauttelemalla voi komentaa yksiköitään suoraan niiden luo. Harmi silti, ettei kameraa hiottu yhtä hyväksi kuin pelin kontrolleja.

Tunnelma unohtui

Hyvien kontrollien alla piilee muutenkin virtaviivainen peli. Ydinsodan jälkeisessä maailmassa säteilyltä suojautuneet ihmiset ottavat yhteen sille altistuneiden mutanttien kanssa. Yksikkövalikoima on tarkoituksella pidetty pienenä, sillä kummallakin puolella on yhteensä yhdeksän yksikköä jaettuna raskaaseen ja kevyeen maakalustoon sekä lentovehkeisiin.

Pelin henki on vahva kivi-paperi-sakset-meininki, sillä jokaisella yksiköllä on oma kiusaajansa ja kiusauksen kohteensa. Kentällä toiminta pyörii pääasiassa maastoon ripoteltujen generaattorien ympärillä, sillä niillä kerätään pelin ainutta raaka-ainetta, energiaa. Niiden avulla voi myös kutsua taivaista avukseen uusia yksiköitä ja kehittää vanhoilleen parannuksia.

Tempo on miltei toimintapelimäisen nopea, kun vihollisia puskee päälle kymmenmäärin, ja joka puolella tapahtuu kauheasti. Silti pelin tunnelma on vaisu. Äänet ovat pliisuja, taistelu on tylsän staattista ja tehtäväsuunnittelu noudattaa samaa linjaa: kierrä partiopisteet, kohtaa vihollisen yllätys ja tuhoa se.

Tämä hengetön tunnelma tiivistää muutenkin Stormrisen hyvin pähkinänkuoreen, sillä pelistä jäi ainakin minulle mitäänsanomaton ja vaisu kuva. Kontrollit toimivat ja hyvän pelin ainekset ovat periaatteessa kasassa, mutta silti jo lyhyen pelisession jälkeen katse lähti aina vaeltamaan, ikään kuin yrittäen piiskavalita hyllystä parempaa pelattavaa. Demon testaaminen kannattaa, sillä uskon että Stormrise tulee jakamaan mielipiteitä.

Kiipeä korkeuksiin

Kontrollien ohella pelin toinen mainostettu ominaisuus on niin kutsuttu pystysuuntaisuus. Sopivalla tavalla varustetut yksiköt pystyvät kiipeilemään talojen katoille tai vaikka porautumaan maan alle. Koska pelin tärkein taktinen kysymys on näköyhteyden muodostaminen kohteeseen, katoille kiipeilystä saatava taktinen etu on valtaisa.

Systeemi toimii vähän turhankin hyvin, sillä vähän väliä pelin fiksu tähtäin päättää, että kujalle tarkoitettu sotilasryhmä halusikin oikeasti talon katolle, jossa pojat sitten istuvatkin pian pelaajan ällistykseksi.

6/10

Kommentit

Käyttäjän niksunorz kuva
niksunorz

Buginen surkeus.

Käyttäjän apelius kuva
apelius

ei ei ei