Perinnepeliltä vietiin pohja

Alkukesästä ilmestynyt kauhistuttavan hirveä Harvest Moon: The Lost Valley veti perinteisesti kovin hurmaavan maatilasimulaatiosarjan nimen lokaan kertaheitolla. On huolestuttava ajatus, etteivät monet peliin erehdyksessä tarttuneet edes tiedä, ettei Harvest Moonin takana seiso lännessä enää vanha tuttu laatustudio Marvelous, vaan omille teilleen tavaramerkki kainalossa lähtenyt julkaisija Natsume.

Vaikka Marvelous-parka on nyt käytännössä menettänyt sarjansa 20-vuotisen uran aikana ansaitsemansa edut, ei tuska näy studion paluussa läntisille markkinoille. Vuodenvaihteessa julkaistu Story of Seasons on vieraasta nimestään huolimatta Harvest Moon luita, ytimiään ja valikkoääniään myöten. Pelin peruskaava on tuttu lähes jokaiselle sarjasta kuulleelle: maatilan hetken mielijohteesta hankkiva ummikko kasvattaa nöyrästä naurisbisneksestään holtittoman Strömsö-henkisen imperiumin pelaajan hellässä hoivassa. Kaiken eteen saa raataa niska limassa, mutta sielu lepää silti virtuaalilehmien mölinää kuunnellessa.

Tuhanteen kertaan koettua viljelykokemusta piristetään tälläkin kertaa uusin kuvioin. Story of Seasonsin touhun keskiössä on jyväjemmarin kotikylän talouden elvyttäminen kaupankäynnin kautta. Maailman eri kolkkia edustavia kauppamiehiä houkutellaan kylään erinäisin vientituottein, ja vaihdossa pelaaja palkitaan kunkin maan omin erikoisuuksin. Vaikka kysyntään perustuva vaihtokauppa on palkitsevaa, puuha lähtee käyntiin tuskastuttavan hitaasti ja järjestelmän hienouksista pääsee todella oppimaan vasta toisen pelivuoden puolella.

”Kaiken eteen saa raataa niska limassa, mutta sielu lepää silti.”

Koska tervehenkinen kilpailu piristää kuluttajia, pitää peltotilastakin taistella muiden viljelijöiden kanssa. Tuottoihin ja muihin saavutuksiin perustuva kisailu on viihdyttävää, mutta ensimmäinen vuosi kuluu pitkälti turpaan toistuvasti ottaessa – mikä toisaalta tekee voitosta lopulta kaksin verroin makeampaa.

Minecraft-henkisen The Lost Valleyn uomissa myös Story of Seasons panostaa tahollaan askarteluun. Maanviljelijän toimen ohessa pelaaja toimii myös arkkitehtinä, räätälinä ja sisustussuunnittelijana, ja omaa luovuuttaan voi toteuttaa myös kylän julkisten tilojen puitteissa. Vaikka puuhasteluun tarvitaan materiaaleja maatilalta, se tarjoaa tervetullutta vaihtelua peltojen kyntämiseen.

Edeltäjiensä tapaan Story of Seasons loistaa myös päivän töiden tultua päätökseen. Sivuhahmoilla on omat ja vahvat persoonansa, ja sympaattisista naimaehdokkaista on vaikea valita vain yhtä, joten vapaaillat hurahtavat kylän keskustassa mukavasti. Peli on myös kaikessa yksinkertaisuudessaan todella pirtsakkaa katseltavaa, vaikka käsikonsolin ruudunpäivitys tapaakin hieman köhiä suurimmilla karttalohkoilla.

Koska Marvelous ei juuri hairahdu vuosikymmenten varrella huippuunsa kiillottamasta kaavastaan, on Story of Seasonsista vaikeaa löytää pikku riesojen ohella todellista moitittavaa. Vaikka perinteisiin vahvasti luottava sarja on ollut pitkään lähinnä omistautuneiden fanien heiniä, uusi alku auttaa peliä ujuttautumaan toivon mukaan myös kokemattomampien kirjastoihin.

8/10

Marvelous nousee vaikeuksien kautta voittoon ja antaa uuden, lupaavan elämän pitkän linjan pelisarjalleen.

Johanna Puustinen

8/10
KehittäjäMarvelous AQL
JulkaisijaNintendo
PeligenretSimulaatio
JulkaisualustatNintendo 3DS
Lisää luettavaa