Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden toukokuun numerossa 233. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Maailmojen välissä
Voi sitä hämmennyksen määrää, kun Square Enix paljasti ensimmäistä kertaa virallisesti Stranger of Paradise: Final Fantasy Originin. Julkistusta edeltäneiden huhujen takia pelaava yleisö ehti jo ennakkoon varautua ajatukseen Dark Souls -vaikutteisesta Final Fantasy -pelistä, mutta kaikki tämä unohtui nopeasti, kun sen ensitraileri paukahti julki. Siinä esiteltiin Jack, maailman tylsimmän hahmosuunnittelun palkinnosta kamppaileva kärttyinen mies, joka ei voinut elää kahta sekuntia ilman tarvetta julistaa, kuinka hän haluaa ”tappaa Kaaoksen”.
Trailerin ylitsevuotava juustoisuus takasi, että uusi meemi oli välittömästi syntynyt. Samalla käynnistyi kuitenkin arvailu siitä, miten tarkoituksellisesti Square ja pelistä kehitysvastuussa oleva Team Ninja olivat häkellyttävän trailerinsa lopulta luoneet. Oliko tulossa oikeasti roskaa vai kenties itsetietoisuuden mestariteos? Vastaus on, että vähän molempia.
Stranger of Paradise on Squarelle eräänlainen tapa juhlistaa loppuvuodesta 35 vuoden ikään yltävää Final Fantasy -sarjaa. Pelin nimeä mukaillen se on eräänlainen uudelleenkerronta ensimmäisestä Final Fantasysta, joskin myös sarjan myöhempiin osiin viitataan peliympäristöillä sekä niissä esiintyvillä sävellyksillä ja mekaniikoilla. Tyylin puolesta riippuu täysin pelaajasta, onko kyseessä lopulta kunnianosoitus rakastetulle roolipelisarjalle vai kenties puhdas pyhäinhäväistys. Julkistustraileria mukaillen käsikirjoitus on järkyttävää seurattavaa, eikä varsinkaan hahmoja ja dialogia voi lakata hämmästelemästä noin 20 tunnin matkan aikana.
Tämä on tosin yksi pelin keskeisimpiä valtteja. Kaikessa tyrmistyttävyydessään Stranger of Paradise ei ole nimittäin luotaantyöntävä. Sen tarina jää kyllä ennalta-arvattavaksi ja eräät sen parhaimmista ideoista kärsivästä hooposta yleistoteutuksesta. Silti tapahtumia seuratessa on aistittavissa, että käsikirjoittaja Kazushige Nojimalla ja tämän mahdollisilla apureilla on ollut hauskaa peliä tehdessä. Pelaamista ei voi lopettaa, sillä mielessä palaa jatkuvasti halu nähdä, mitä ruudulla tapahtuu seuraavaksi.
Kaoottinen tarina olisi yhtä tyhjän kanssa ilman pätevää pelillistä puolta, ja tällä saralla Stranger of Paradise paikoin jopa loistaa. Se on selvää sukua saman kehittäjän Nioh-sarjalle, sillä teknologiapohja aina muutamia visuaalisia efektejä myöten on lainattu suoraan samuraiseikkailusta. Samalla on silti lähdetty tekemään selvästi omaa juttua, joka toimii omilla ja ainutkertaisilla tavoillaan.
Perustoiminnaltaan peliä ei välttämättä heti tunnista Souls-vaikutteiseksi mukiloinniksi. Vihollisten viipaloiminen on totuttua nopeatempoisempaa ja suoraviivaisempaa, sillä perushyökkäyksiä tai väistelyjä ei rajata minkäänlaisella jaksamismittarilla. Meno tuo tällä saralla enemmän mieleen perinteisemmät toimintapelit. Alusta alkaen pelaajan matkassa kulkee myös hyödyllisiä taistelutovereita, jotka voivat olla niin tekoälyn kuin oikeiden ihmistenkin ohjaamia.
Useimmilla vaikeustasoilla pärjääminen vaatii silti taistelujärjestelmän syvempien kerroksien oppimista. Puolustautuminen on varsinkin keskeisimpiä ja teknisimpiä työkaluja pelaajan pakissa, sillä vahingon minimoimisen ohella se toimii keinona murtaa tiensä vihollishyökkäysten läpi. Toimintapeleistä tutulla tavalla pelaaja voi oikea-aikaisella torjunnalla suorittaa parry-liikkeen, joka avaa kohteen alttiiksi vastahyökkäyksille. Erikoisempaa puolta edustaa Soul Shield -koppaus, joka torjumisen ohella voi riistää tiettyjä vihollishyökkäyksiä käytettäväksi näitä vastaan ja kartuttaa samalla hahmon manavarastoja.
Puolustustoimet eivät ole täysin riskittömiä. Ajoitusten oppiminen on oma knoppinsa, joskaan tällä saralla peli ei ole genressään brutaaleimmasta päästä. Isompi huolenaihe syntyy puolustautumisen kuluttamasta Break-mittarista, jonka liian raskas käyttäminen saa hahmon horjahtamaan hetkeksi tolpiltaan. Rohkaisevana vastapainona viholliset saavat tasapainotella hyvin vastaavanlaisen heikkouden kanssa, minkä hyödyntäminen avaa mahdollisuuden selättää vastustajat brutaaleilla lopetusiskuilla.
Hyvää lisäenergiaa pelaamiseen saadaan ammattijärjestelmästä. Kaikki kerättävät kokemuspisteet kertyvät päähahmon sijaan käytössä oleviin hahmoluokkiin, mikä avaa käyttöön manan avulla tehtäviä erikoistaitoja ja kombohyökkäyksiä. Erilaisia luokkia on haalittavissa kaikkiaan lähes 30 kappaletta, ja ne kehittyvät sen verran nopeasti, että pääosaa niistä tulee käytettyä ihan vain keräämisen ja kokeilemisen ilosta.
Sopivin pelityyli muodostuu näin ollen kuin itsestään. Ainut oikeasti työlääksi jäävä hahmonkehityksen osa-alue koskee sen varustepuolta. Peli palkitsee jatkuvasti erilaisilla aseilla ja panssareilla, mistä muodostuu pidemmän päälle erikoinen ongelma. Tavaraa satelee reppuun Nioh-pelien tapaan sellaisella vauhdilla, että sen hallinnointi menettää nopeasti hohtonsa ja käy harmittavan puuduttavaksi hommaksi.
Kaiken haasteen ja kohtalaisen syvyyden ohella Stranger of Paradise on rohkaisevan rento tavassaan käsitellä pelaajaansa. Vaikeustasovaihtoehdot ja taistelukumppanit antavat joustovaraa totuttautua järjestelmiin ja ylipäänsä kokeilla eri pelityylejä. Kuolemista rangaistaan vaivoin, sillä pelaaja ei epäonnistuessaan menetä esimerkiksi kerryttämäänsä kokemusta. Käytännössä mokat supistavat vain päähahmon manamittarin kokoa, mistä on mahdollista palautua ja vieläpä varsin pienellä urakalla.
Selvästi tylsimmän osan muodostaa kenttäsuunnittelu. Koko seikkailun ajan on hauskaa pohdiskella, mihin vanhaan Final Fantasyn alueeseen mikäkin alue aina viittaa, mutta mitenkään jännittäväksi niiden koluamista ei ole muuten saatu. Haarautuvuuksia ja pieniä salaisuuksia on ripoteltu sinne ja tänne, mutta se ei estä kenttiä tuntumasta putkistomaisilta taisteluareenoilta kiinnostavien matkakohteiden sijaan. Tämä syö pidemmän päälle iloa mukavasta taistelemisesta, sillä pelillistä vaihtelua pitäisi olla enemmän.
Kyseenalaisesta trailerista huolimatta Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin on kepeyden ja suorituskeskeisen pelaamisen välillä tasapainotteleva hauska toimintaroolipeli. Se hallitsee omaa sisäistä kaaostaan juuri sopivasti ollakseen huomionarvoinen Final Fantasyn ja Souls-tyylin hybridi. Lopputulos ei ole välttämättä sitä, mitä monet toivoivat kahden näinkin suositun asian kohtaamiselta, mutta tavallaan se tekee pelistä viehättävämmän.