Street Fighter Alpha -sarjan pelit ovat esiosia Street Fighter II:n tapahtumille. Niiden voi väittää syventävän pelimaailmaa ja selvittävän osaltaan eri henkilökemioita, mutta se on pelkkää sanahelinää tappelupelien juonet ovat parhaimmillaankin kökkösaippuaoopperaa.
Alpha-pelien tapauksessa tämä syventäminen tarkoittaa käytännössä vain liutaa eri tappelijoita kuin katutappelija kakkosessa. Jos nyt joku tarvitsee elämänlaatunsa parantamiseksi näitä muutamia ekstrarivejä dialogia, se hänelle sallittakoon. Muita paketti kiinnostaa oletettavasti Alpha-sarjan poikkileikkauksena.
Street Fighter Alpha Anthology sisältää kolme eri Alpha-peliä sekä Gem Fighterin, jossa pieksevät toisiaan sarjan hahmojen kääpiöversiot. Tämä peli tunnetaan Yhdysvaltojen ulkopuolella nimellä Pocket Fighter.
Tällaisten tappelupelipakettien tarkoitus on hieman hämärä. Street Fighterit ovat laatukamaa ja yksi videopelihistorian virstanpylväistä, mutta kokoelmat kiinnostavat yleensä vain keräilijöitä ja friikkejä. Alpha-pelit ovat kaiken lisäksi asemastaan huolimatta ja kolmatta peliä lukuun ottamatta hieman tarpeettoman tuntuisia, joten mistään pakkohankinnasta ei ole kyse. Tämä siis edellyttäen, ettei kuulu 2d-tappelupelifanaatikkoihin, joille näiden sarjojen pelimekaaniset erot ovat vedenjakaja.
Teräväpiirto on turhaa
Pelaajan toimituksen teräväpiirtotelevisiolla pelattuna Street Fightereiden grafiikka ei hivele silmiä, mutta se ei onneksi haittaa pelattavuutta tai vähennä niiden vetovoimaa. Harvat pelit ovat yhtä elinvoimaisia, vaikka aika ja sen hampaat ovatkin rouskuttaneet kakun kuorrutusta. On myös hauska huomata, että vaikka edellisistä sessioista voi olla vuosiakin, tärkeimpien hahmojen liikkeet ovat edelleen lihasmuistissa. Kertoo siitä, että pelejä on tullut joskus treenattua.
Alpha-pelien ilme on animemainen. Se eroaa aika tavalla Street Fighter II -sarjan enemmän videopelimäisestä tyylistä. Taustoista sitä ei niinkään huomaa, mutta hahmot ovat Alphoissa selkeästi tyylitellympiä. Tässä mielessä Alpha on näistä kahdesta sarjasta visuaalisempi.
Yksi ylitse muiden
Alpha Anthology -paketin eri pelejä pelaa kokeilumielessä mielellään, mutta suurin osa ajasta kuluu Street Fighter Alpha 3:a hakatessa. Fanit pitävät tätä osaa arvossaan, ja vaikken itse kuulu missään nimessä lajin terävimpään kärkeen tai voi väittää itseäni asiantuntijaksi, Alpha 3 tuntuu hyvältä. Se ja Gem Fighter ovat Anthologyn tärkeimmät osat muiden ollessa enemmän tai vähemmän levyntäytettä.
Alpha-pelien taistelijakaarti on hieman erilainen kuin mihin on tottunut tavallisten Street Fightereiden yhteydessä. Eniten itseäni nyppii Guilen poissaolo, vaikka tämän taistelutoveri Charlie korvaakin puutteen miltei täydellisesti. Ryu ja Ken löytyvät kuitenkin näistäkin peleistä, joten shoryukenin oikean ajoituksen opiskeluun käytetty aika ei ole hukkaan heitettyä.
Osa Alpha-tappelijoista on perussarjan vastaavia mielenkiintoisempia, mutta niiden keskinäinen tasapaino ei tunnu yhtä täydelliseltä kuin Street Fighter II:n– rähisijöiden. Molemmista löytyy muutama huonommin kokonaisuuteen istuva hahmo, mutta yleisesti ottaen Alpha–tappelijat ovat heterogeenisempi ryhmä niin visuaalisesti kuin pelillisestikin.
Street Fighter Alpha Anthology on hankala arvotettava. Jos näitä pelejä ei ole koskaan pelannut, antologia ei välttämättä kiinnosta, ellei halua hyllyynsä kivaa pakettia videopelihistoriaa. Tappelupelifaneille kyseessä voi olla taivaan lahja jos näitä pelejä ei jo löydy omasta takaa. Hyviä pelejä joka tapauksessa, mutta pisteytys kuitenkin museopelipakettien tapaan.