Super Paper Mario

Aiemmin Nintendo 64:llä ja GameCubella nähty pelisarja muuttuu nyt pelattavuudeltaan, mutta mahtava huumori ja peli-ilo eivät ole kadonneet mihinkään.

14.9.2011 21:52

Kaikki eivät pidä Mariosta, vaikka hän onkin pelialan kestävin julkkis. Super Paper Mario on kuitenkin peli, josta jopa Mario-vihaajien luulisi pitävän. Siinä nimittäin pilkataan säälimättä mutta rakastaen koko Mario-maailmaa ja Nintendon pelejä yleensäkin. Aiemmin Nintendo 64:llä ja GameCubella nähty pelisarja muuttuu nyt pelattavuudeltaan, mutta mahtava huumori ja peli-ilo eivät ole kadonneet mihinkään.

Super Paper Mario alkaa perinteisesti, mutta lähtee äkkiä oudoille poluille. Prinsessa Peach kidnapataan ja naitetaan Bowserin vaimoksi. Asialla on kuitenkin uusi uhka, monokkeliin, silkkipyttyyn ja viittaan pukeutunut kreivi Bleck. Roisto toteuttaa synkän Dark Prognosticus -kirjan ennustusta, jonka mukaan kyseiset häät imaisevat koko maailmankaikkeuden mustaan tyhjiöön.

Mario lähtee tietenkin pelastusretkelle ja päätyy Flipsiden kaupunkiin, jonka oudon geometriset asukkaat näyttävät Jukka Tilsan sarjakuvahahmoilta. Sieltä avautuvat portit multiversumin eri kolkkiin, joista haetaan kahdeksan puhdasta sydäntä tuhon pysäyttämiseksi. Tielle asettuu Bleckin huikea avustajakaarti, johon kuuluu rähisevä irlantilainen, muotoaan muuttava hämähäkki ja kiero narri.

Peruspelattavuudeltaan Super Paper Mario on helpohko tasohyppely. Sitä ohjataan samaan tapaan kuin Virtual Consolesta ladattavia klassikko-Marioita, eli Wii-ohjain käsissä poikittain. Ruudulle osoitellaan vain muutamia erikoiskykyjä ja -esineitä käytettäessä.

Aiemmat Paper Mariot erottuivat Mario-pelien sarjasta vuoropohjaisella taistelullaan. Nyt se on poissa, ja roolipelivaikutteista ovat jäljellä kokemuksesta kasvavat osumapisteet ja hyökkäysteho. Pelin varsinainen kikka on nyt leikkiminen 2d- ja 3d-grafiikan välillä.

Mario oppii mystiseltä velholta flippauskyvyn, jonka avulla paperinohut pelihahmo kääntyy 90 asteen kulmassa sivulle. Silloin sivulla rullaava kaksiulotteinen kenttä pyörähtää täyteen kolmeen ulottuvuuteen. Kolmiulotteisuus antaa Mariolle keinoja päästä eteenpäin umpikujilta näyttävistä paikoista. Kentissä on nimittäin siltoja, kuoppia ja putkia, joita voi huomata vain toisesta kulmasta katsottuna. Kolmannessa ulottuvuudessa ei voi pysyä jatkuvasti, mutta sinne kurkkimisesta tulee nopeasti tapa.

Marion ei kuitenkaan tarvitse seikkailla yksin. Mukaan liittyvät Peach, Luigi ja jopa itse Bowser. Jokaisella on erikoiskykynsä. Prinsessa suojautuu ja leijuu päivänvarjonsa avulla, Luigi pomppaa korkealle ja kuningaskoopa kaataa vihollisia tulihengityksellään. Kukaan heistä ei voi kuitenkaan kääntyä kolmiulotteisuuteen, mikä tekee Mariosta selkeän päätähden.

Hahmojen omien kykyjen lisäksi käytössä on tusina omituista Pixl-oliota, jotka antavat käyttöön omat erikoisvoimansa. Niistä tärkein on Marion mukana jatkuvasti kulkeva Tippi-perhonen. Se antaa tietoa pelimaailman asioista, kun Wii-ohjaimen kääntää osoittamaan ruudulle. Muut oliot osaavat muuttua esimerkiksi vasaraksi, pommeiksi tai surffilaudaksi. Pixlejä käytetään pulmien ratkomiseen ja kentissä etenemiseen, ja Super Paper Mario tuntuu ajoittain enemmän seikkailu- tai pulmapeliltä kuin perinteiseltä tasohyppelyltä.

Ulkoisesti Super Paper Mario on kaunis peli. 2d-grafiikka on selkeää, värikästä, näyttävää ja erityisesti hyvin suunniteltua. Taiteilijat ovat saaneet aivan ainutlaatuista tyyliä yhtä hyvin perinteisiin Mario-maisemiin kuin täysin psykedeelisiin avaruusnäkyihinkin. Pimputtava musiikki ja rapeat äänitehosteet viimeistelevät paketin, joka perustuu retrotunnelmaan, mutta ei tunnu teknisesti vanhahtavalta.

Vaikka pelattavuudessa tai teknisessä toteutuksessa ei siis ole valittamista, Super Paper Mariosta tekee huippupelin sen käsikirjoitus. Oikeasti hauskoja komediapelejä on vähän, ja Super Paper Mario kuuluu tähän eliittijoukkoon. Peli parodioi Marioita ja videopelejä yleensäkin todella muikeasti.

Mario itse on pelissä yksitavuisia ”Vuh!”-tervehdyksiä kajautteleva hiippari, jonka viiksien muhkeutta kommentoivat lähes kaikki vastaantulijat. Bowser tilittää saaneensa tarpeeksi jatko-osista, ja rivikoopat keskustelevat kuin Brothers in Arms -pelien sankarisoltut. Eeppinen pomotaistelu käydään naistenvessassa ja sitä edeltää Napakymppi-tyylinen tietovisa. Mario itse joutuu orjatyöhön pyörittämään sähköä tuottavaa hamsteripyörää. Sankaritkin päästelevät ”Far out” -kommentteja, kun psykedeelinen trippi johtaa ulkoavaruuteen. Jopa jokaisella välipomolla on persoonallisuutta ja mahtavia one-linereita.

Super Paper Mariota voikin selkeästi moittia vain siitä, että peli on suurimmaksi osaksi turhankin helppo, mutta se sopii toisaalta letkeään tunnelmaan. Mukaan on livahtanut myös pari kenttää, joissa harhailu käy hieman tylsäksi. Näillä valituksilla ei ole kuitenkaan juuri väliä, sillä huomasin jotain hienoa pelatessani Super Paper Mariota. Kokemus oli niin mukava, että oli pakko vain virnistellä jatkuvasti. Tämä trippi on Wiin ehdotonta parhaimmistoa.

Fanipojan armoilla

Super Paper Marion kieroa menoa kuvaa hyvin pätkä, jossa sankarit murtautuvat nörttiliskon linnaan. Mangaa ja scifiä ahmivan liskon puolustuslaitteet näyttävät Hello Kittyiltä ja kyselevät kyllä vai ei -kysymyksiä, joihin vain todellinen fanipoika voi tietää vastauksen: ”Oliko ensirakkauteni animehahmo? Pitäisikö konsoliroolipelin kestää vähintään 180 tuntia? Haukunko netin keskustelufoorumeilla pelejä, joita en ole koskaan pelannutkaan?”
Paikan pomotaistelua edeltää pätkä, jossa lisko imaisee Peachin kuulujen Tokimeki-pelien tyyliseen japanilaiseen deittipeliin. Siellä paljastuu, että ikuisesti pelastettava prinsessa onkin vahva feministi. Upeaa!

9/10
Lisää luettavaa