Super Smash Bros Brawl

Jos maailmoja pelastava, huonon ääninäyttelijän piinaama limainen viiksivallu ei satu miellyttämään, ovat sarjan pelit antaneet hyväksyttävän ja konkreettisen tavan takoa italiaanosta ilmat pihalle

2.10.2011 16:07

Nintendo-universumin kovimmat karjut ja mimmit yhteen kokoavan Super Smash Bros -sarjan uusinta inkarnaatiota on odotettu kuin kuuta nousevaa. GameCubelle julkaistu edeltäjä Super Smash Bros Melee oli yli kuudella miljoonalla myydyllä pelillä laitteen myydyimpiä nimikkeitä, ja niinpä Brawl-lisänimellä kulkevalla jatko-osalla on suuret saappaat täytettävänään.
Jo maailmalta kantautuneiden huhujen perusteella pystyi sanomaan, että tässä on jossain määrin onnistuttu. Japanilaisten peliraamattu Famitsu antoi pelille täydet pisteet, eikä suitsutukselta ole vältytty rapakon takanakaan. Jossain lienee onnistuttu, mutta mistä ihmeestä oikein on kyse?
Alun perin sympaattisen Kirby-hahmon isänä tunnetuksi tulleen Masahiro Sakurain alunperin Nintendo 64:lle luoma Super Smash Bros keräsi joukon Nintendon pelien nimekkäimpiä hahmoja ja pisti nämä selvittelemään paremmuuttaan areenalle. Sinänsä Mario-universumiin sujuvasti tukeutuva konsensushenkinen mätkintäpelisarja on sittemmin lunastanut paikkansa Nintendon luottoputkimiehen rekursiivisesti etenevissä edesottamuksissa, jotka vaihtelevat maailmanpelastuksen, juhlimisen, ralliautoilun ja kuten nyt, rehellisen turpaan vedon välillä.
Super Smash Brosit ovat kuitenkin tässä noidankehässä aivan erityisasemassa. Sen lisäksi, että sen villi, lähes Kingdom Hearts -henkinen eri hahmoja ja maailmoja sekoitteleva universumi on kiehtova, tarjoaa se sinänsä hermoja lepuuttavaa viihdettä myös niille, joihin Nintendon hahmosuunnitteluosaston tuotokset eivät pure. Jos maailmoja pelastava, huonon ääninäyttelijän piinaama limainen viiksivallu ei satu miellyttämään, ovat sarjan pelit antaneet hyväksyttävän ja konkreettisen tavan takoa italiaanosta ilmat pihalle.

Numeronmurskausta

Paperilla Super Smash Bros Brawl marssittaa eteen kovia lukuja: 35 taistelijaa, 40 eri kenttää, täysipainoinen yksinpeliseikkailu ja huima määrä erilaisia pelitiloja. Suuret määrät eivät luonnollisesti tee autuaaksi, mutta pääosin Brawlin numeroiden takaa löytyy myös sisältöä. Pelin taistelijakatras kattaa tärkeimmät Nintendo-sankarit Samuksineen, Linkkeineen ja Pikachuineen, Mario-jengiä unohtamatta. Tällä kertaa mukana on myös vierailevia tähtiä: Sonic-siili ja Solid Snake.
Hahmot ovat pääosin hyvin animoituja ja lähes kaikkiin on saatu taistelupelimäistä kovuutta. Hahmoilla on tukku erikoisliikkeitä ja ominaisuuksia, ja erityisesti lentokykyiset taistelijat saavat pelin uuden luonteen myötä huomattavaa etua. Vaikka hahmogalleria on pääosin onnistunut, pari onnetonta poikkeusta on eksynyt mukaan. Lähinnä Lego-ukoilta näyttävien Ice Climbereiden ja kuningas Dededen kaltaisten inhotusten olemassaolo on kuitenkin sikäli oikeutettua, että näitä pieksee huomattavasti mieluummin kuin oikeita ja kunnollisia hahmoja.
Itse taistelu on suhteellisen tavallista perusmätkintää, joskin vaihteleva hahmokatras tarjoaa varsin epätavanomaisen hyökkäysvalikoiman. Jokaisen tekniikkavalikoima kuitenkin koostuu hyvin pitkälle jonkin sortin lähi-, kauko- ja ilmahyökkäyksistä, mauttoman tehokkaita erikoisiskuja unohtamatta. Pelaajien ei kuitenkaan tarvitse muistaa kymmeniä näppäinyhdistelmiä monimutkaisille liikkeille, vaan suurin osa liikkeistä irtoaa parilla napin painalluksella.
Taistelua ei voiteta iskemällä vihollinen kanveesiin, vaan kuten jo viime numeron ennakossa tuli todettua, pehmittämällä vastustajaa niin kauan, että tämä saadaan joko pudotettua pois ruudusta tai singottua tarpeeksi kauas. Piestyillä pelisankareilla suoritetaan välillä niin komeita kunnarilyöntejä, että Babe Ruthkin olisi kateellinen.
Pelin neljäkymmentä kenttää eivät ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta mitään staattisia taustoja, vaan eri pelien teemojen mukaan jaetut kentät vilisevät mitä ovelimpia oivalluksia. Taisteleminen saa aivan uudenlaista puhtia, kun vihollisten lisäksi pitää varoa esimerkiksi Mario Kart -kilpailijoita tai pysyä alati ja yhä nopeammin ylöspäin vierivän Donkey Kong -tason mukana.

Aliavaruuskävelyä

Kattavan hahmo- ja areenavalikoiman lisäksi myös pelitiloja piisaa. Tavanomaista mätkintää on tarjolla sekä yksin että parhaimmillaan neljän pelaajan moninpelinä, mutta tämän lisäksi taitojaan pääsee kokeilemaan erilaisissa tapahtumissa ja minipeleissä. Rehellisyyden nimissä pelin sielu löytyy kuitenkin kahdesta osoitteesta: Subspace Emissary -seikkailutilasta ja moninpelistä.
Subspace Emissary on Final Fantasyistä tutun Kazushige Nojiman suunnittelema, vierivä arcade-henkinen toimintaseikkailu, jota pelataan joko yksin tai kaksin. Sinänsä mukavan näköisten välianimaatioiden siivittämä tarina
on ihan mukiinmenevä, mutta tekstillisen kerronnan lähes täydellinen puuttuminen tekee kokemuksesta vähän liian onton.
Subspace Emissaryn toiseksi puutteeksi voisi luetella toisinaan karuhkon kenttäsuunnittelun, mutta erityisesti kaksinpelinä se tarjoaa ihan mukavaa vaihtelua Brawlin perinteiseen meininkiin. Samalla se on myös helpoin tapa avata peliin piilotettuja taistelijoita, kun muut keinot vaativat peruspelin varsin tiukkaa tahkoamista.
Moninpeli on kuitenkin se, missä peli todella herää henkiin. Hektisempää kokemusta tuskin löytyy hetkeen, ja Mario Kart alkaa tuntua mummojen rollaattorikisalta taistelijoiden sinkoilleissa iskujen voimasta sinne sun tänne, matsien kestäessä lyhimmillään vain muutamia sekunteja. Sulavat kontrollit, kekseliäät kentät, erinomainen musiikki, tiukkaakin tiukempi tempo ja sulava ruudunpäivitys luovat yhdessä poikkeuksellisen maistuvan reseptin, joka iskee kuin Bowser pesäpallomailalla.
Toki Super Smash Bros Brawlissa on vikansa, mutta niiden luettelu tuntuu tässä vaiheessa lähinnä saivartelulta. Vaikka Subspace Emissary onkin mätkintäpelin yksinpelitilaksi poikkeuksellisen viihdyttävä, tuntuvat tekijöiden puheet erityisesti ”panostamisesta pitemmällä tähtäimellä” lähinnä hölynpölyltä ja mietityttää, että mistä Nojima on rahansa saanut.
Toinen itkun aihe on se, ettei peli Super Mario Galaxyn tapaan vie lajityyppiään mihinkään uusiin ulottuvuuksiin. Se näyttää ja tuntuu paikoittain GameCube-peliltä, ja muutenkin Wii-ominaisuuksien hyödyntäminen rajoittuu lähinnä verkkopeliominaisuuksiin, kontrollointi hoituu kätevästi myös Classic- ja GameCube-ohjaimilla. Joissakin kentissä ruudulla tapahtuva graafinen ilottelu antaa kuitenkin osviittaa siitä, että kyllä laitteesta yritetään repiä tehoja irti… ainakin toisinaan.
Toisaalta tarvitseeko Super Smash Bros Brawl uuden ajan messiaan viittaa? Se tekee hyvin kaiken, mitä siltä odottaa, pääosin jopa erinomaisesti, ollen ehdottomasti viihdyttävimpiä uuden sukupolven moninpelikokemuksia. Kavereiden puutekaan ei ole tekosyy jättää peliä hakematta, Wi-Fi-verkkopeli nimittäin löytyy.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Vierailevat tähdet

Super Smash Bros -pelit suunniteltiin alun alkaen kattamaan pelkästään Nintendon omia hahmoja. Paineet skaalan laajentamiseen olivat kuitenkin suuret – ja mikä ettei. Onhan pelimaailma täynnä kiehtovia hahmoja ja kilpailumeininkiä on muutenkin vireillä.
Super Smash Bros Brawlin myötä päästään viimein selvittämään, kumpi olikaan kovempi tasoloikkasankari, Sonic-siili vai Mario. Yleisöäänestyksellä mukaan otettu sinihipiäinen piikkipallo ei ole pelin käyttökelpoisimpia taistelijoita, mutta joka tapauksessa hauska lisä.
Tarina kertoo, että Hideo Kojima yritti tyrkyttää sankariaan jo sarjan edelliseen osaan, mutta tuotanto oli jo niin pitkällä, ettei tämä ollut mahdollista. Nyt herra on kuitenkin mukana, ja tarjoaa muista hahmoista eroavan taistelutyylinsä kautta opettelua vaativan, mutta kärsivällisen palkitsevan ulottuvuuden peliin.

9/10
Lisää luettavaa