On aika tappaa

Hississä on kolme miestä. Heillä on aseet esillä. Lyön vasemmanpuoleista. Yksi sekunti. Nappaan hänen aseensa ja siirryn hänen taakseen. Keskimmäinen ampuu ja osuu kaveriinsa. Kaksi sekuntia. Ammun oikeanpuoleisen ja heitän aseen keskimmäisen otsaan. Kolme sekuntia. Hissin ovi aukeaa ja sisään astuu haulikkomies. Ammun hänet. Neljä sekuntia. Revin haulikon hänen käsistään ja laukaisen pitkin käytävää. Viides mies kaatuu. Viisi sekuntia. Super. Hot.

Matrixin kloonaaminen on ollut monen pelintekijän unelmissa, mutta harva on siihen pystynyt millään tavoin omaperäisesti. Luotiajan määritti aikoinaan Max Payne, eikä hetkeksi hidastuvan toiminnan räiskeestä saatu sen jälkeen parempaa. Ehkä siksi on aika tehdä asiat tasan toisin päin. SUPERHOTissa aika kulkee liki seisahtuneena, kunnes pelaaja ohjaa sankarin liikkeelle. Normaaliaika katoaa heti, kun sormet nousevat liikenapeilta, jolloin palataan viileän taktikoinnin maailmaan. Luoti tulossa oikealta? Väistetään vähän ja ammutaan sen ampujaa.

SUPERHOT näytti pitkään pelkältä Mirror’s Edge -väritetyltä tekniikkademolta, mutta yllättäen siinä on ihan juontakin. ”Metataso” on aina kurja sana käyttää, mutta nyt on pakko. SUPERHOT on räiskintäpeli, jossa pelataan räiskintäpelejä. Retrotietokoneita käyttävässä kybertulevaisuudessa pelataan uutta salaperäistä piraattipeliä. On kuin 1990-luvun Amiga-skenestä olisi siirrytty suoraan 2020-luvulle. Superhot.exe vie pelaajansa retkelle kasvavaan hulluuteen ja pakkomielteeseen. Se on kuin leukava vastaus niille väitteille, joiden mukaan räiskinnät ovat pelaajista tappajia tekeviä murhasimulaattoreita. Näin on tai rahat takaisin, sanoo SUPERHOT.

”SUPERHOT ei ole aivan niin fiksu ja filmaattinen kuin tekijät luulevat, mutta röyhkeää asennetta on pakko arvostaa.”

Tappaminen onkin SUPERHOTissa hemmetin hauskaa, koska se on fiksua. Viholliset voi rusikoida nyrkein, mutta ampuma-aseet, kalikat ja miekat ovat paljon kätsympiä siihen hommaan. Joka pistoolissa on kuitenkin vain kourallinen luoteja, haulikoissa on kaksi piipullista, ja useimmat astalot hajoavat parin humautuksen jälkeen. Tyhjät aseet ja muu irtaimisto viskotaan vihollisen naamalle kuin Jackie Chanin leffoissa, jotta ne torjuisivat luoteja ja tyrmäisivät vihut hetkeksi. Pelaaja joutuu tekemään vähällä paljon, ja onnistunut improvisointi palkitaan tosiajassa näytetyllä uusinnalla ja robottiäänisellä ”Super. Hot.” -hokemisella.

Woo-leffojen tai Matrixin täydellisestä imitaatiosta SUPERHOT jää jälkeen vain pelaajan itsensä kuvaamisessa. Pelihahmo liikkuu suoraviivaisesti kuin Doomissa, eikä pelissä ole tunnetta siitä, että hallinnassa olisi kameran sijaan vartalo. Grafiikka osuukin muuten nappiin. Valkoiset kentät ja punaiset mallinukkemaiset hahmot jättävät väkivallan eräänlaisen verhon taa. SUPERHOT antaa vaikutelman kammottavista kuolemista, mutta ilmassa lentää vain värikkäitä pikseleitä ja viholliset hajoavat kuin kristalliset patsaat. Se on upea tapa poiketa räiskintöjen valumisesta kohti valokuvantarkkaa veripalttua, ja vaikutelma on lopulta yhtä vahva tai jopa vahvempi.

Stoori menee edetessään aivan överiksi, mutta SUPERHOTissa on enemmän kuin aluksi näyttää. Noin 30 minitehtävän pääkamppis käy parissa tunnissa läpi kaikki toimintaelokuvien peruskohtaukset ja -kulissit, ja sen jälkeen aukeaa järjetön määrä vapaaehtoista puuhastelua. Haasteratoihin ja loputtomien vihollisaaltojen Endless-tilaan saa upotettua päiväkausia, joten kuulemani puheet sisällön vähyydestä ovat puppua.

SUPERHOT hakee lopulta liiankin itsetietoisella tavalla tyyliä, jolla se voisi kutsua itseään viime vuosien innovatiivisimmaksi räiskintäpeliksi. Toisaalta se ei ole valhetta, sillä kaikki tietävät, että ammuskelu on jatko-osien jatko-osia ja 20 vuotta vanhojen kaavojen toistoa. SUPERHOT ei ole aivan niin fiksu ja filmaattinen kuin tekijät luulevat, mutta röyhkeää asennetta on pakko arvostaa. Mikä muu peli uskaltaa tehdä omasta nimestään tunnuslauseen, jota kaikuu pelaajan korvissa, kunnes asia on selvä? Super. Hot. SUPER. HOT.

8/10

Tiivis, tyylikäs ja kokeellinen räiskintä heittää vesilintua räiskinnän perussäännöillä ja luo jotain uutta.

Janne Pyykkönen

8/10
KehittäjäSUPERHOT Team
JulkaisijaSUPERHOT Team
PeligenretRäiskintä
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa