Olen Musk
Voi niitä teknomiljonäärejä, kun tekevät vaikka Marsissa asumisesta trendikästä. Jos haluat omakohtaisesti kokea, kuinka kiinnostava mutta silti niin kehno idea punaiselle pallolle lähtö on, niin Tropicon tekijöiden Surviving Mars käy aiheen pikakurssista.
Marsilaiseksi ryhtyminen on tietysti aivan erilaista riippuen siitä, kuka maksaa viulut. Jos olen upporikas keksijämiljonääri, saatan napsia heti alkuun kivoja leluja, mutta mokailuun ei juuri ole varaa. Jos koko maapallo lähtee projektin taakse kansainvälisen Mars-projektin nimissä, pätäkkää ja raketteja on vaikka lampaiden syödä. Peli kyseleekin näitä mielenkiintoisia kysymyksiä jo ennen lähtöä, ja sponsorista sekä ammatista riippuu pitkälti pelikerran vaikeustaso. Hyvin mietitty.
Kun ensimmäinen valkea avaruusraketti laskeutuu, aletaan puhua riippuvuudesta. Surviving Mars on samaan aikaan kahden genren peli. Ensimmäisenä se on kaupunginrakentelua, jossa luodaan tuotantoketjuja. Toiseksi se on selviytymistaistelua. Resurssit ovat pitkään rajallisia, eikä kaikkea voi rakentaa itse. Siksi monimutkaisia polymeerejä, elektroniikkaa ja Ikea-tyylisiä valmiiksi tehtyjä rakennuksia voi tilata suoraan äiti Maasta, kunhan bensaa, rahaa ja raketteja piisaa. Riippuvuus maapallosta on kiinnostava idea, jollaista harvoin näkee tällaisissa peleissä.
Vaikka Maasta löytyy runsaasti tyhmänrohkeita Marsiin lähtijöitä, pelin alkupuoli on fiksusti robottien varassa. Söpöt dronet hoitavat koko pelin ajan suuren osan rakentamisesta, työstä ja huoltotoimenpiteistä, ja ihmiset tilataan Marsiin vasta, kun heille on elinkelpoiset olosuhteet. On siis pykättävä vesikaivoja ja happipumppuja. Siitä on hyvä siirtyä 1950-luvun pulp-scifin mieleen tuoviin kupolikaupunkeihin ja lopulta muukalaisten ja tekoälyjen kaltaisten tieteismysteerien selvitykseen loppupelissä.
”Peruspätevä Surviving Mars tavoittaa nimensä mukaisesti tosiseikan, jota kaiken maailman elonit eivät yleensä painota: ihmisen on hyvin vaikea elää paikassa, joka ei ole elämälle sopiva.”
Aluksi pelaamista hillitsee kehno opetustila, jonka takia on melkein pakko tutustua strategiatubettajien ohjeisiin heti kättelyssä. Sen jälkeen meno muuttuu rakennuspelimäisen rauhalliseksi ja jopa osin tylsäksi. Levittäytymisessä on tosin omat haasteensa, sillä roboteilla on rajallinen kauko-ohjauskantama. Lisäksi on kaivettava esimerkiksi kulkutunneleita, sensoritorneja ja yhä monimutkaisempia kupuja, joissa asukkailla on oltava duunia ja viihdettä. Lopulta seuraa tietysti katastrofi, katastrofi ja ehkä vieläpä katastrofi.
Surviving Marsin jännitys pysyy yllä nimittäin sen takia, että asiat tuppaavat menemään pieleen ketjureaktiomaisesti. Menikö sähköjohto rikki? Toivottavasti robotti korjaa sen, ennen kuin kuvut alkavat kylmentyä ja happituotanto loppuu. Tuliko pölymyrsky, joka peittää aurinkopaneelit? Loppuivatko elintärkeät osat? Vastoinkäymiset ovat usein niin dramaattisia, että niistä on vaikea enää toipua. Vainoharhainen – tai järkevä – pelaaja hamstraa virtaa valtaviin akkurivistöihin sekä vettä ja happea tankkeihin, mutta entä kun niitä kuljettavat putket menevät poikki? Jos kaikki taas menee putkeen, robottien huoltama rakennusverkosto on kuin rasvattu kellokoneisto. Todennäköisesti kaikki kuitenkin kuolevat. Hups.
Monin tavoin peruspätevä Surviving Mars tavoittaa nimensä mukaisesti tosiseikan, jota kaiken maailman elonit eivät yleensä painota: ihmisen on hyvin vaikea elää paikassa, joka ei ole elämälle sopiva. Alkusäädön jälkeen järkeväksi kasvava käyttis, upea scifimusiikki ja kauniin selkeä grafiikka ovat laatua, jota julkaisija Paradoxilta osaa odottaakin. Monta mieltä voi sen sijaan olla pelin yleisilmeestä, joka rakennuksineen tuo mieleen Falloutin hassuttelevat puolet ja joka voisi olla uskottavampikin. Miksi esimerkiksi akut pullistuvat täyttyessään kuin valtavat haitarit. Ehkä tekijät totesivat, että massakuolemien täyttämä selviytymisrakentelu olisi realistisena scifinä liian masentava ja raskas. Jos Musk siis kysyy, kuka haluaisi lähteä Marsiin, kannattaa ehkä antaa varhaisten omaksujien paikat jollekin muulle.