Swords of Destiny / Arvostelut / pelaaja.fi

Swords of Destiny

21.04.2006 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
2

Lei Yunilla ei ole helppoa. Nuorukainen on maan taitavimpia miekkamiehiä ja legendaarisen sankarin ja demonintappajan paras oppilas. Palatessaan takaisin mestarinsa luokse soturin pyhiinvaellusmatkalta ei luvassa olekaan iloista jälleennäkemistä. Mestari kuolee Yunin käsille Gyakki-demonien hyökkäyksen jälkeen, ja vievätpä ryökäleet vielä mestarin velho-tyttärenkin mukanaan. Yunille ei jää vaihtoehtoja. On etsittävä mestarin kolme legendaarista taikamiekkaa, pelastettava hänen tyttärensä ja koko valtakunta demonien ja niitä johtavan keisarinnan käsistä.

Tarinallisesti Swords of Destinyä ei omaperäisyydestä voi palkita, mutta tapahtumat sentään sijoittuvat muinaiseen myyttiseen Kiinaan, jossa sankarit lentävät ja demonit sekä pahat henget hilluvat. Onkin sääli, että tästä ei ole saatu enempää irti. Nyt tarina etenee sekavina välianimaatioina, ja sankari tuntuu vain reagoivan tapahtumiin kuin tunteeton nukke. Kuten jo juonesta voi päätellä, koko pelin henki on kuin b-luokan aasialaisessa fantasiaelokuvassa.

Suurin syy tarinan kiinnostamattomuuteen on kuitenkin välianimaatioiden englanninkielinen dubbaus, sillä ääninäyttelijät kuulostavat juuri siltä, että kiviäkin kiinnostaa enemmän.

Lentävää miekkailua

Syy pelin pelaamiseen on siis löydyttävä pelkästään sen tarjoamasta toiminnasta, joka onneksi on kunnossa. Parhaaseen wuxia-tyyliin sankari Lei taistelee enemmän ilmassa kuin maassa, ja pelaajan osaamisella on tarpeeksi vaikutusta siihen, että homma sujuu näyttävästi. Demonit ja hirviöt saisi teilattua maan pinnallakin, mutta helpommin ja komeammin se onnistuu ilmassa syöksähdellen.

Ohjaus on helppo omaksua, ja muutenkin miekanheiluttelu sujuu ruudulla pehmeästi, joskin kameran hitaus hankaloittaa hyökkäysketjujen jatkamista. Onneksi tarkasti ajoitetulla hyökkäyksellä Lei siirtyy hidastuneeseen miekka-aikaan, jonka aikana seuraavaan maaliin lukitus tapahtuu automaattisesti. Pelin parasta antia ovatkin Lein näyttävät hyökkäysketjut, joissa mies syöksähtää ilman halki vihollisesta toiseen ja pistää niitä pakettiin.

Taisteluja maustavat vielä kolmen taikamiekan antamat erikoiskyvyt sekä niiden tarjoama mahdollisuus käyttää vihollisten pudottamia teriä.

Ei huono, mutta…

Ulkoisilta puitteiltaan peli olisi ehkä tehnyt vaikutuksen vuosi sitten, mutta ei enää. Valittamisen aiheita ei juuri ole, mutta audiovisuaalinen anti jättää ikävän mielikuvituksettoman ja vähän tylsänkin vaikutelman. Paljon tällaisia pelejä pelaavat ovat nähneet kaiken jo aiemmin ja komeammin kuvattuna. Persoonallisuuden puute vaivaa pahasti.

Swords of Destiny ei missään nimessä ole huono peli. Toiminta on sujuvaa, helppoa sisäistää ja tarpeeksi monipuolista, jotta demoneita jaksaa niittää kenttä toisensa jälkeen. Juoni tosin on mitä on, eikä mielikuvitukseton kenttä- ja pelisuunnittelu suinkaan auta asiaa.

Kylmä fakta on kuitenkin se, että nykyisten PS2-pelien valikoima on niin hyvä ja laadukas, että Swords of Destiny putoaa tylysti turistiluokkaan. A-luokan samantyyppiset pelit, kuten Genji, Onimushat ja Devil May Cryt , tekevät pelistä vaihtoehdon vain, jos edellä mainitut on jo tahkottu läpi ja lisää vastaavaa toimintaa on saatava.

5/10

Kommentit

Käyttäjän alaur kuva
alaur
Käyttäjän Airus kuva
Airus

Nostoja