Syphon Filter -sarja alkoi PlayStationilla jo viime vuosituhannen lopussa ja on porskuttanut siitä lähtien, vaikka agentti Gabe Loganin seikkailuja on pidetty köyhän miehen Metal Gearina. PSP:lle viime vuonna julkaistu Dark Mirror on kannettavien konsolien toimintaeliittiä. Jatko-osalla on siis aikamoiset paineet, mutta onneksi Sony Bend ei ole mennyt siitä, mistä aita on matalin.
Voi Ruckaa
Greg Ruckan kynäilemän Logan’s Shadowin nimi ei ole vailla merkitystä. Agentti Gabe Loganin varjona on poliitikko Cordell, joka ei tietysti kerro parhaalle agentilleen kaikkea. Ei edes sitä, että tehtävässä on mukana myös erikoisjoukkojen sotilaita. Eihän sellaisella tiedolla tee agentti kentällä yhtään mitään. Ei ihme, että Yhdysvallat luuli Irakilla olevan joukkotuhoaseita, jos tiedustelu ja tiedonkulku ovat oikeasti tätä luokkaa.
Washingtonin sohvaperunan perustelu on, että Logan on ainoa sopiva kandidaatti tehtävään. Niinpä Gabe hoitelee omin päin terroristeja laivalla, josta pitäisi hakea jotain arvokasta. Lastia ei tietenkään kerrota agentille, joka osoittaa luottamustaan johtoportaalle kutsumalla heitä kynäniskoiksi.
Näistä lähtökohdista voisi kasvaa monisäikeinen tarina isättömästä lapsesta, kipeistä valinnoista, harmaasta alueesta ja kansainvälisestä voimapolitiikasta. Valitettavasti niin ei käy, vaan luvassa on ainoastaan pulassa olevia neitoja ja yksiulotteinen maailmanpelastuskeikka. Ei kai tarvitse mainita, että uhkaajina ovat pahansuovat arabiterroristit?
Sopivan sujuvaa
Loganin ohjaaminen on tehty taidokkaasti. Tähtäys hoituu itsestään, mikä on PSP:n tapauksessa selvästi paras vaihtoehto. Kaiken tarmon voi huoletta keskittää suojassa liikkumiseen. Koko tutoriaali käydään huonoimmalla mahdollisella ohjausvaihtoehdolla, joten klassikoksi kutsuttu paras vaihtoehto vaatii lisätotuttelua.
Tulitaisteluissa kurkitaan laatikoiden tai nurkan takaa ja napsitaan laatikoiden tai nurkan takaa kurkkivia vihollisia. Kuulostaa paperilla tylsältä, mutta kun siihen yhdistyvät jatkuvasti tehokkaammat aseet ja vaikeutuvat viholliset, pelaajan täytyy koko ajan mukautua uuteen tilanteeseen.
Viholliset ovat pahimmillaan tyhmiä kuin sangot ja parhaimmillaan yhtä keskinkertaisia kuin Blacksite: Area 51:ssä. Älykkyys ei häikäise, mutta osalla vihuista on elektromagneettiset puvut, joita luodit eivät läpäise. Onneksi kukaan ei ole kuolematon – pari laukausta koiville ja sitten ilmatankkeihin, niin kova jätkä pääsee kohtaamaan luojansa.
Juttu sieltä, juttu täältä
Pelattavuuteen on tullut joitakin pieniä uudistuksia. Erikoisin ovat God of War -tyyliset nappienhakkauskohtaukset, joissa Logania pitää auttaa painamalla oikeaa nappia oikeaan aikaan. Se on vaivatonta mutta kumman palkitsevaa.
Tulitukea voi ampua sokkona esteiden takaa, joten ainaisen päähän tähtäilyn voi parhaimmassa tapauksessa unohtaa. Lisäksi Logan voi ottaa vihollisen panttivangiksi, mutta se on kuin ottaisi sixpackin tynnyrin sijasta – jos voi ampua vihun, miksi ottaa hänet panttivangiksi?
Logan voi leikkiä Jani Sievistä, mutta uintikohtaukset ovat pelin heikointa antia. Uiminen vaatii usean napin painamista yhtä aikaa, mikä on hankalaa. Rasittavinta on etsiä meren pohjasta esinettä tiimitoverin opastuksen avulla – hän kun ihmettelee jatkuvasti suureen ääneen, mihin ihmeeseen Gabe on menossa. Veikkonen huutaa meni mihin suuntaan tahansa, ja ainoastaan etsityn esineen lähellä pulikoiminen saa hänet vaikenemaan.
Logan’s Shadow on heikosta tarinasta huolimatta laadukas ja tasapainoinen peli, jonka kuuden episodin tahkoaminen vie kymmenisen tuntia.
Ulkoasultaan Gaben ja kumppaneiden ei tarvitse hävetä, sillä kyseessä on yksi PSP:n näyttävimmistä peleistä. Valaistus on paikoittain loistokasta, ja välivideot on tehty vankalla ammattitaidolla ja draamantajulla. Lataustauot tehtävien välillä ovat ilahduttavan lyhyitä. Suurimman vaikutuksen tekee Azam Alin laulama teemakappale, joka kelpaisi jopa suuren luokan Hollywood-tuotantoon.
Syphon Filter saa käsikonsoleilla arvoistaan jatkoa. Logan’s Shadow on tehty varmistellen mutta suurin tuotantoarvoin, minkä vuoksi peli on yllätyksetön mutta myös lähes kauttaaltaan laadukas. Gabea ei vielä juhlita kuin Snakea, mutta hän luikertelee vähitellen paratiisiin käärmeen seuraksi. Loganin agenttipäteminen on epäilemättä PSP:n tämän vuoden kovimpia tapauksia.
Mukava lisäporkkana on Syphon Filter: Combat Opsin demo, jossa voi kokeilla tulevaa moninpeliin keskittyvää osaa. Siihen tietysti tarvitsee kaverin, jolla on myös kyseinen demo.
Ison kankaan agenttiseikkailuja
Logan’s Shadowin agenttijuoni ei kerää palkintoja omaperäisyydellään, joten muistellaanpa hetki yllätyksellisiä ja laadukkaita agenttielokuvia. Ensimmäisenä mielen sopukoista kömpii tietysti James Bond, mutta otetaan asia vakavasti.
Vaikutuksen tekee vuoden 1996 moderni klassikko Mission: Impossible, jota tähditti Tom Cruise. Raina muistetaan erityisesti säveltäjävelho Danny Elfmanin jännittävästä teemamusiikista ja vaijerikohtauksesta, jota on myöhemmin parodioitu muun muassa Shrekissä. Sarjan toinen osa kannattaa unohtaa, mutta kolmas osa on jälleen toimivaa joskin ennalta arvattavaa viihdettä.
Bondia tai Tomppaa parempi on 2000-luvun stara Jason Bourne. Tämä Matt Damonin esittämä huonomuistinen mutta kovapintainen agentti yritetään tietysti listiä, kuinkas muuten. Vahvin elokuva ei ole ensimmäinen, vaan sen päihittää kolmas osa Medusan sinetti, jossa on hieno leikkaus, yllätyksellisyyttä ja tiukkaa toimintaa.
Ei saa toki olla liian tosissaan. 1990-luvun taitteen kasvateille Leslie Nielsen on yhtä kuin Mies ja alaston ase, jossa toivoton poliisi Frank Derbin toheloi enemmän kuin laki sallii. Agenttileffojen helmi on Austin Powers, tuo räävitön Ison-Britannian vakooja 60-luvulta, joka matkaa ajassa taistelemaan tohtori Pahaa vastaan. Aiheuttaa taatusti hervottomia naurukohtauksia.
Jos haetaan hieman erilaista agenttirainaa, Tomppa on mainio urheiluagentti Jerry Maguiressa. Kukapa ei muistaisi Cuba Gooding Juniorin kuuluisaa repliikkiä: ”Show me the money, Jerry! Show me the money!”
Jotta emme pahoittaisi miehisten Bond-fanien mieltä, niin todettakoon, että parhaasta päästä ovat Goldeneye ja Casino Royale. Enkä tarkoita sitä 60-luvun komediaa.
Persian lahja maailmalle
Teemakappaleen unohtumattomasti laulava Azam Ali on iranilaissyntyinen naislaulaja, joka asuu nykyään Los Angelesissa Yhdysvalloissa.
Ali syntyi Iranin pääkaupungissa Teheranissa, mutta kasvoi nelivuotiaasta lähtien Panchaganissa Intiassa. Siellä hän kävi kansainvälistä koulua, joka painotti taideaineita ja henkisyyttä, mikä vaikutti voimakkaasti Alin myöhempään elämään.
Vielä suurempi vaikutus oli tietysti Iranin vuoden 1979 vallankumouksella. Alin äiti ei halunnut tuoda tytärtään epävakaaseen maahan, joten äiti jätti elämänsä taakseen ja muutti Yhdysvaltoihin yhdessä tyttärensä kanssa vuonna 1985.
Nykyään Azam Ali tunnetaan parhaiten vuonna 1996 perustetusta Vas-duosta, jossa hän soittaa maailmanmusiikkia yhdessä Greg Ellisin kanssa. Heidän musiikkinsa on sekoitus persialaisia, länsimaisia ja muita musiikkityylejä.
Gabe Loganin seikkailujen lisäksi Alin ääntä kuullaan Pako-televisiosarjan teemakappaleessa, Matrix Revolutionsin kappaleessa nimeltä Navre ja vatsalihaskavalkadi 300:n kuoropainotteisessa musiikissa.