Table Tennis

Peli on suppea, mutta täynnä nerokkaita oivalluksia, jotka kielivät siitä, ettei tämä ole mikään rahastus.

14.9.2011 21:29

Pingis herättää paljon nuoruuden muistoja. Tutustuin pöytätennikseen lomaillessani vanhempieni kanssa pikkupoikana Kanariansaarilla. Hotellin lähes ainoa virkistyskeino altaalla loikoilemisen ohella oli pingiksen pelaaminen.

Innostuin lajista isäni kanssa, joka hankki kotimme ylimitoitetulle parvekkeelle pingispöydän. Pelaamista rajoitti se, ettei pöydän sivuilla ja seinän välillä ollut kuin senttejä, mutta hauskaa pelaaminen silti oli.

Pingis on sittemmin jäänyt, mutta ehkäpä juuri siksi odotin niin innokkaasti Rockstarin Table Tennistä, joka tarjoaa realistisinta virtuaalipingistä koskaan. No, ainakin kunnes Wii-versio ilmestyy.

Ensimmäiseksi on kehuttava loistavasti onnistunutta pallofysiikkaa ja pallorallien fiilistä. Kahden taitavan pelaajan pallotellessa on pingis parhaimmillaan huikean näköistä. Pallofysiikka tuntuu virheettömältä. Lajin nyanssit on tuotu onnistuneesti videopeliin.

Parin matsin jälkeen tuntuu siltä, ettei pelimekaniikalla ole tarjota paljoa, mutta vähitellen pelijärjestelmän syvyys avautuu. Pelaaminen on helppo aloittaa, mutta tosipelaajan on harjoiteltava hallitakseen pelijärjestelmän niksit.

Neljä toimintanappia tarjoavat neljä erilaista lyöntiä. Olkanapit ovat modifiereita, joiden avulla suoritetaan ns. focus-lyöntejä. Tällaisia voi suorittaa muutaman onnistuneen pallorallin jälkeen, jolloin focus-mittari täyttyy. Focuksen avulla peruslyönteihin saa enemmän voimaa tai hidastavan kierteen.

Pelaavatko pingistä vain ruotsalaiset?

Aluksi tulee lätkittyä peruslyönnillä, johon on tennispelien myötä tottunut. Ellei vaihtele lyöntejään ja mukaudu vastustajan rytminvaihdoksiin, on turha odottaa menestyvänsä. Peli on suppea, mutta täynnä nerokkaita oivalluksia, jotka kielivät siitä, ettei kyseessä ole vain pintaraapaisuksi jäävä rahastus.

Pallon kierteen voi päätellä sitä ympäröivästä väristä. Jokaiselle lyöntityypille on oma värinsä. Antaakseen parhaan mahdollisen palautuksen pitää käyttää samaa kierrettä, kuin millä pallo pomppii omalle pöydänpuoliskolle. Jos palloa esimerkiksi ympäröi sininen väri, lyödään paras palautus sinisellä napilla, joka on oletusarvoisesti vasenkierrelyönti. Lyönteihin ei ole pakko vastata optimilyönnillä, sillä X-nappi tarjoaa peruslyönnin ilman kierrettä, mutta kierteiden lukeminen ja oikeanlaisen palautuksen antaminen ovat voiton avaimia. Tosin yllättävät ratkaisut ovat usein palkitsevia.

Ohjaimen tärinäominaisuutta hyödynnetään kekseliäästi. Tärinätoiminto antaa fyysistä palautetta pelaajalle lyöntien voimakkuudesta. Tärinän yltyessä tietää lyöntinsä olevan menossa pitkäksi, joten on aika päästää irti lyöntinappulasta. Tämän oivalluksen kautta saadaan erinomaisesti välitettyä tietoa siitä, kuinka lujaa palloa ollaan lyömässä.

Kompakti peli

Kuten ehdinkin jo todeta, pelin tarjonta on suppea. Yksittäisten matsien lisäksi voi pelata turnauksia, treenata ja pelata verkossa. Nelinpeliä ei ole. Eniten jäin kaipaamaan mahdollisuutta oman hahmon luomiseen sekä jonkinlaista uratilaa. On vaikea sanoa, pitäisikö peliä kritisoida sen vähäisestä tarjonnasta. Se tärkein, eli pelimekaniikka, on hiottua ja Live-toimivuus on korkeaa luokkaa. Kyseessä on hyvin pelkistetty kokemus, jossa varsinainen pelaaminen on tehty viimeisen päälle.

Se, mitä tarjotaan, on huolellisesti toteutettua. Pelaajien paidat väpättävät hienosti heidän liikkuessaan ja hikeäkin näyttää pukkaavan. Jokaisella pelaajalla on myös selvästi omanlainen pelityylinsä ja lyöntitapansa, joka tekee muuten värittömistä hahmoista persoonallisempia.

Yksi todellinen onnistuminen on myös se, kuinka ottelut voivat kääntyä milloin tahansa päälaelleen. Olin monta kertaa alakynnessä tullakseni takaisin taistelemaan voitosta, ja monta kertaa menetin varmalta tuntuvan voiton. Tilanteet eivät tunnu ”järjestetyiltä”, vaan enemmän keskittymiskyvyn herpaantumiselta. Jonkin sortin kuminauhatekoälystä varmaan voidaan puhua, mutta jotenkin se on kyetty toteuttamaan realistisella tavalla. Tulee mahtava fiilis, kun pystyy kääntämään ottelun edukseen – ja jos on taitava, vankan johdon pystyy jopa säilyttämäänkin.

8/10
Lisää luettavaa