Tales of Vesperia

Namcon Tales-roolipelisarja on mielenkiintoinen outolintu. Tietyntyyppinen toistuva kaavamaisuus, ääninäyttelijöiden kierrättäminen ja monet osasta toiseen toistuvat ilmiöt voisivat antaa aihetta pienimuotoiseen tylsistymiseen. Näin ei kuitenkaan ole päässyt käymään. Tales-studio on kerta toisensa jälkeen nimittäin onnistunut luomaan toinen toistaan mielenkiintoisempia maailmoja ja henkilöhahmoja, ja kaiken kruunaa hyvin toimiva moninpeli, asia joka roolipeleissä unohdetaan aivan liian usein. Sarjan uutta, Tales of Vesperia -nimellä kulkevaa osaa on moneen otteeseen pidetty sarjan parhaana ja myös Xbox 360:n roolipelivalikoiman kulmakivenä. Onko näin?

Tales of Vesperia sijoittuu Terca Lumireis -nimiseen maailmaan, jossa kansa elää mystisten blastia-energiaytimien varassa. Pelin päähenkilö on Yuri, synkeämielinen mutta oikeudentuntoinen miekkamies, joka viettää aikaansa auttaen Imperiumin pääkaupungin köyhän kaupunginosan väkeä. Kun voro vie alakaupungin vedenjakelusta vastaavan blastian, lähtee tämä vorojahtiin. Ihan näin yksinkertaisena homma ei tosin pysy, vaan yksinkertainen ytimenpalautus saa pian hyvin yllättäviä käänteitä.

Matkalla Yurin mukaan liittyvä sankarijoukko on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hienoinen pettymys verrattuna vaikkapa Tales of Symphoniaan. Suurin osa hahmogallerian hienoudesta piileekin päähenkilö Yurin lisäksi pelin pahiksissa, jotka ovat toinen toistaan hullumpia tai humoristisempia.

Peli kuljettaa Yurin tovereineen kaupungista ja luolastosta toiseen, ja välissä pääsee tutkimaan laajaa maailmankarttaa. Luolastot ovat pullollaan pikku puzzleja, mutta tutkimisen pääpaino on taistelussa. Rähinät alkavat kartalla viipottavaan mörököllin merkkiin törmäämällä, mutta uutena juttuna lähekkäin olevia hirviöryhmiä voi nyt niputtaa toisiinsa niin, että ne saa mukaan samaan taisteluun. Kätevää ja palkitsevaa, kunhan ei kerralla ahnehdi liikaa.

Sota on taidetta

Reaaliaikainen taistelu on perinteisesti ollut yksi Tales-sarjan vahvuuksista, eikä Vesperiakaan petä tällä saralla. Liikkuminen, kombojen suorittaminen ja toiminta ylipäänsä ovat uskomattoman sulavaa, kun hyvin animoidut hahmot tottelevat tarkasti saamiaan ohjeita. Jokainen ryhmän neljästä hahmosta on tarpeen vaatiessa ihmispelaajan ohjattavissa, joten RPG-friikeille on nyt moninpelihupia myös uudella konsolisukupolvella.

Mielenkiintoinen pointti pelin pomotaisteluista: ne ovat jo alkumetreiltä lähtien suhteellisen haastavia. Vanhalla Tales-veteraanilla meinasi mennä sormi suuhun, kun ensimmäiset pomot eivät kaatuneetkaan pelkällä hyökkäysnapin takomisella, vaan vaativat heikkouksien löytämistä, sivuttain liikkumista ja aktiivista puolustamista. Hauska ja tervetullut uudistus, sillä perinteisesti systeemin hienouksia ei ole juuri tarvinnut hyödyntää.

Audiovisuaalisesti peli on todella vakuuttava. Pelin anime-henkinen grafiikka on paitsi vakuuttavaa, myös todella sulavaa, ja hahmojen käyskentelyä niin maastossa kuin taistelukentilläkin on iloa katsoa. Ääninäyttely on sarjan perinteitä kunnioittaen varsin hyvätasoista, ja tällä kertaa hahmojen välisiä edesottamuksia kuvaavat pienet skit-pätkät on täysin puhenäytelty.

Tales of Vesperia on kilpailuun nähden poikkeuksellisen tasapainoinen ja aukoton tuotos. Se ei fiiliksen ja hahmojensa puolesta pääse ihan Tales of Symphonian tasolle, mutta Xbox 360:n roolipelivalikoiman muuhun tarjontaan verrattuna se on hiottu ja tasapainoinen kokonaisuus, joka ei ärsytä missään, mutta ihastuttaa monella tapaa. Mitään uutta ja mullistavaa se ei tarjoa, mutta kokonaisuus toimii niin hyvin, että mikään ei ole hämärtänyt ajan tajua näin pahasti sitten Final Fantasy XII:n.