Tee seikkailusi itse

Media Moleculen Tearaway on PlayStation Vitan parhaita pelejä, mutta koska laite itsessään ei koskaan löytänyt yleisöään, monikaan ei sen riemuista tiedä. Meidän kaikkien onneksi tiimi on tehnyt pelistä entistä ehomman PlayStation 4 -version, josta irtoaa hupia niin nyypille kuin pelin jo pelanneillekin.

Tearaway on tavallaan Media Moleculen ”tee-se-itse”-pelien looginen jatke. Siinä missä LittleBigPlanetit antoivat pelaajalle vapauden tehdä omia kenttiä ja muuta sisältöä, Tearaway Unfolded integroi paitsi pelaajan itsensä myös tämän luomukset suoraan osaksi valmista tarinaa.

Pelissä pelaaja pääsee yhteyteen taianomaisen paperimaailman kanssa, kiitos maailman taivaalle auenneen aukon. Valitettavasti aukosta puskee sisälle meidän maailmamme ikäviä asioita, jotka uhkaavat tuhota koko satumaan. Niinpä pelaaja lähteekin auttamaan pientä lähettiä tämän yrittäessä korjata ongelmaa.

Tearaway Unfolded sopisi mainiosti PlayStation 4:n esittelypeliksi, sillä se hyödyntää mainiosti ohjaimen eri ominaisuuksia. Ohjaimen etureunassa olevaa valoa voi heijastaa pelin maailmaan ja näin sekä valaista maisemia että sokaista vihollisia. Kosketuspinnalla rapsutellaan oravia, ohjataan tuulen suuntaa, heitellään ohjaimeen vangittuja kiviä ja tomaatteja pitkin maailmaa ja ties mitä muuta. Ratkaisu on mitä mainioin ja suuri syy sille, miksi Tearaway Unfolded toimii niin hyvin. Jos tiimi olisi vain yrittänyt kääntää Vita-version ohjauksen sellaisenaan PlayStation 4:lle, tuloksena olisi ollut fiasko.

Monipuolinen pelattavuus on kuin kotonaan pelin taianomaisessa maailmassa, jossa brittihuumori ja mielikuvituksen lento käyvät käsi kädessä. Kokonaan paperista koostuva maailma sisältää tunnelmaltaan vaihtelevia paikkoja ja värikästä väkeä koko rahan edestä. Ja mikä vielä kivempaa, siihen saa itsekin jättää oman jälkensä.

Vähän väliä peli pyytää pelaajaa suunnittelemaan jotain, kuten lapaset hahmolleen, taistelulipun nostamaan kansakunnan mieltä tai viikset miekkoselle, jonka naamalta korpit pöllivät tämän omat kalapuikot. Tällöin saa itse piirrellä vapaasti suunnittelupöydällä oman designinsa, joka sitten integroituu osaksi peliä, usein yllättävillä tavoilla. Itse repesin kunnolla, kun monta tuntia aikaisemmin suunnittelemani Günther-viikset yllättäen komeilivat pokeria pelaavan oravaporukan naamalla. Jos omistaa PlayStation 4:n kameran, voi myös räpsiä itsestään ja maisemistaan kuvia tai vaikka nauhoittaa kamalalle variksenpelätille sotahuudon.

Tearaway Unfolded ei ole pelkkä PlayStation Vita -uusintaversio, vaan seikkailun sisältöä on viritelty ja muokkailtu vähän enemmän. Mukaan on lisätty myös uusi osio, jossa seikkaillaan PlayStation 4 -ohjainta tutkivassa laboratoriossa. Mistään täysin uudesta seikkailusta ei ole kyse, mutta remixaus on silti onnistunut.

Suurin valituksen aihe on perinteistä Media Molecule -osastoa, eli ohjaus ei ole aina niin tarkka kuin voisi toivoa. Ongelma ei ole niin paha kuin LittleBigPlaneteissa, mutta kuolin silti useimmiten mielestäni vailla omaa vikaani. Onneksi uusi yritys alkaa aina kuolinpaikan vierestä, joten ongelma ei ole suunnaton.

Olin pelannut Tearawayn Vita-version jo muutama vuosi sitten, mutta menetin silti sydämeni taas kerran täysin. Tearaway Unfolded on hurmaava ja yllättävä seikkailu, jonka parissa vierähtää mukavasti reilut kymmenen tuntia – kokonaisuutena vuoden iloisimpia yllätyksiä. Alkuperäinen Vita-peli oli jo mitä mainioin, ja tässä se nyt on hieman ehompana ja entistä nätimpänä. Lämmin suositus.

8/10

Tearaway Unfolded on mainio esimerkki siitä, millaista vapaa mielikuvituksen liito voi parhaimmillaan olla. Sympaattinen, iloinen ja hauska peli, jonka parissa viihtyy.

Miikka Lehtonen

8/10
KehittäjäMedia Molecule
JulkaisijaSony
PeligenretTasoloikka
JulkaisualustatSony PlayStation 4
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätKauhu
Lisää luettavaa