Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge / Arvostelut / pelaaja.fi

Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge

30.10.2022 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
0

Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden syyskuun numerossa 237.

Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!

On ihanaa olla kilpikonna!

Turha sitä on peitellä. Konamin lukemattomat Turtles-pelit olivat lapsuuteni keskeisimpiä pelikokemuksia, joihin liittyy rakkaita muistoja yhdessä pelaamisesta niin kuin monilla muillakin tuon ajan lapsilla. Ansaitsemastaan arvostuksesta huolimatta on silti tunnustettava, että nykymittapuulla The Arcade Game perillisineen saattaa käydä pidemmän päälle hieman yksitoikkoiseksi puurtamiseksi. Tämä oli päällimmäisin pelko myös Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revengeen tarttuessa. Tribute Gamesin ja Dotemun täysin uusi seikkailu kumartaa syvään Konamin pelityylille, mutta kehittäjätiimin vakuuttelut toiminnan elävöittämisestä eivät onneksi jääneet pelkäksi sanahelinäksi.

Shredder’s Revenge lunastaa kaikki lupaukset ja vähän enemmänkin. Se näyttää ja päällisin puolin myös tuntuu kadonneelta palalta 2D-mätkintäpelihistoriaa, joskin ilman esikuviensa 30 vuoden takaisia rajoitteita. Nykyaikaiset mukavuudet juohevoittavat sivuttaissuunnassa etenevää toimintaa juuri oikeilla tavoilla, mikä pitää etenemisen viihdyttävänä ja moninpelihetket energisinä. Sitä kehtaa kaikin puoli kutsua Konamin klassikoiden todelliseksi perilliseksi, joka myös jättää ne suurimmilta osin varjoonsa. Oli jo aikakin!

Pikselinkarhean toimintatyylin modernisointi näkyy niin pelillisesti kuin sisällöllisestikin. Silppurin ja jalkaklaanilaisten viimeisimpiä suunnitelmia kariutetaan suoraviivaisen Arcade-tilan lisäksi hieman nykyaikaisemmassa tarinatilassa, jossa eteneminen tapahtuu kenttävalikon virkaa toimittavalla kartalla. Toisin kuin vanhojen pelien perinteitä vaalivassa Arcadessa, tarinapelaajien ei tarvitse kuoleman korjatessa pelätä koko kenttäryppään uudelleenaloittamista. Touhu kelpaa mainiosti tulokkaiden ohella konkarillekin, sillä suosikkikenttien kimppuun pääsee vaivattomammin, erikoishyökkäysmittaria voi kerryttää laajemmin ja tuhottavan rojun seasta voi löytää kerättäviä esineitä.

Pelitilojen tarina ja varsinaiset kentät eivät kaikesta huolimatta poikkea toisistaan. Tovin kuvioista poissa ollut peltipää palaa entistä suuremmalla rytinällä New Yorkiin, missä värikkäät ninjat sekä vanha konnakaksikko Bebop ja Rocksteady juoksuttavat kilpparinelikkoa kaikkialla Manhattanin viemäreiden ja kattotasanteiden väliltä. Turbolautailemaankin päästään. Kenttiä on vanhojen pelien hengessä noin tusinan verran, eli muutamien tuntien läpipeluukerta istuu mainiosti kaveriporukan peliiltoihin. Mikäli pelit mieltää enemmänkin yksinpelattaviksi tai kertakäyttötavaraksi, Shredder’s Revenge jäänee lajityypin muiden edustajien tapaan korkeintaan muutamien iltojen huviksi.

Kukaan tuskin kuitenkaan yllättyy, että Shredder’s Revengen vahvuudet piilevät moninpelissä. Vaikka mätke maistuu yllättävän makoisalta yksikseenkin, kilpikonnanelikon yhdistäessä voimansa peli saavuttaa uudenlaisen riehakkuuden tason. Peräti kuuden samanaikaisen pelaajan moninpelin ansiosta Leonardo, Raphael, Michelangelo ja Donatello saavat alkuun rinnalleen myös mestari Tikun ja kamerallaan vihollisia läimäyttelevän April O’Neilin. Siksi onkin nostettava hattua sille, miten toimivasti toiminnan vaikeustaso tasapainottuu pelaajamäärän mukaisesti. Tekemistä ei koskaan tunnu olevan liikaa tai liian vähän, loikkasipa peliin sisään tai pelistä pois isompikin rypäs pelaajia. Ja vaikka kaoottisen sohvamoninpelin perään tuleekin toitotettua toistuvasti, testisessioiden perusteella on annettava puhtaat paperit myös sulavasti toimivalle verkkopuolelle.

Pelillisesti kilppareiden keskeisimmät poikkeavuudet ovat aseiden kantamassa, mutta vaihtelevuutta on myös nopeudessa ja hyökkäysten vahvuudessa. April ja Tikku edustavat tyylillisesti kahta eri ääripäätä, sillä tähtitoimittaja on joukon nopein ja ketterin, kun taas rottamestari on selkeästi hitaampi ja tehokkaampi liikkeissään. Hahmovalinnat eivät varsinaisesti muuta pelikokemusta perustavanlaisella tavalla, mutta ne tuovat mukavan lisävärinsä ja uudelleenpeluuarvonsa toimintaan.

Vaikka mukana on tutunoloisia iskuja ja hyppypotkuja, taistelut löytävät oman otteensa ja temponsa ketterillä väistöliikkeillä, suojauksilla, syöksyillä ja jopa lentävien vihollisten lätkimiseen suunnitelluilla yläiskuilla. Tuhoa saadaan aikaiseksi nopeasti ja tehokkaasti, mistä pitää huolen vilkkaankin menon ja vilskeen perässä pysyvä ohjaustuntuma. Myös onnistuneilla komboilla kasvatettava erikoishyökkäysmittari on hauska lisä, sillä superiskut on usein suunniteltu rytmittämään toimintaa pelkän helpottamisen sijaan. Toki sekaan heitetään tilanteita, joissa tuhovoimaa voi käyttää suurten vihollislaumojen keskellä ihan vain koska se on hauskaa.

Jokainen kikka tulee ennemmin tai myöhemmin tarpeen, sillä jalkaklaanilaiset ja muut vihulaiset oppivat kenttä kentältä uusia hyökkäyskuvioita ja keinoja haastaa pelaajan taistelutaidot. Tietyt tilanteet ovatkin salakavalasti suunniteltu juurruttamaan hyökkäys- ja väistöliikkeitä syvälle selkäytimeen, mitä ei tosin usein edes huomaa liikkeiden luontevuuden ansiosta. Mahdolliset puutteet pelaajan taidoissa paljastuvat viimeistään vahvasti kuviopohjaisiin hyökkäyksiin nojaavissa pomotaisteluissa, joskaan voiton avaimet harvemmin ovat vain yhden tai muutaman tempun varassa.

Onkin suorastaan hämmästyttävää, miten Shredder’s Revengen yksinkertainen toiminta ei oikeastaan koskaan tunnu tylsältä tai puuduttavalta. Syy ei kuitenkaan jää salaisuudeksi, sillä peli loistaa jopa Konamin klassikoita kirkkaammin toiminnan ja kenttien rytmityksessä. Vihollisaallot tuntuvat lähes poikkeuksetta juuri oikean kokoisilta, ja maisemat vaihtuvat jopa kenttien sisällä sen verran tiuhaan tahtiin, että 90-luvun graafikoita hirvittäisi. Monipuolisuutta ja vaihtelua ruokitaan vieläpä lukemattomilla hauskoilla animaatioilla ja vihollistyyppien silkalla määrällä. Erilaisilla hyökkäyskuvioillaan varpaillaan pitäviä vastustajia on ammennettu sen verran syvältä Turtles-historiasta, ettei monia niistä ole koskaan kohdattu Konamin peleissä. Jopa tällä saralla aina ylistetty Turtles in Time tuntuu nyt auttamattomasti itseään toistavalta.

Turtles-pelien ja lajityypin muiden edustajien kasvattina Shredder’s Revengestä ei oikeastaan keksi mitään pahaa sanottavaa. Toiminnan tapaan sen retroilme ja suorastaan vetävä musiikki venyttävät upealla tavalla muistikuvia 90-luvun alun peleistä ja niiden rajoista. Edes pelin pituutta ei moninpeli- ja uudelleenpeluukeskeisyyden takia voi liiaksi asti harmitella, koska sen kuuluu olla heijastus esikuvistaan. Ja siihen kaikki lopulta kiteytyykin. Shredder’s Revenge on juuri se peli, jota Tribute Gamesin ja Dotemun kehittäjät lähtivät rakentamaan ja jota Konami-pelien kasvatit ovat toivoneet 30 vuoden ajan.

Nostalgiaan vedotaan tänä päivänä joka suunnalta, mutta vain ani harva menneillä ajoilla ratsastava peli, elokuva tai sarja onnistuu oikeasti synnyttämään saman tunteen kuin esikuvansa joskus kauan, kauan sitten. Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revenge ei tässä pelkästään onnistu, vaan se peittoaa The Arcade Gamen, Turtles in Timen ja The Hyperstone Heistin ylivoimaisesti – ei pelkästään omassa pelissään vaan omassa nostalgiassaan.

9/10

Kehittäjä: 
Tribute Games
Julkaisija: 
Dotemu
Peligenre: 
Taistelu
Julkaisualustat: 
Nintendo Switch, Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta