Monilla pitkän linjan pelaajilla on varmasti lämpimiä muistoja teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien klassisista 2d-toimintapeleistä. Niistä ajoista on kuitenkin pitkä aika, eivätkä pizzaa popsivat otukset nauti enää samankaltaisesta suosiosta videopelirintamalla. Tuoreella Smash-Up-lisänimeä kantavalla mätkintäpelillä on ainakin periaatteessa mainiot lähtökohdat hyvälle pelille, vastaahan kehityksestä muun muassa Super Smash Bros. Brawlin luomisprosessissa auttanut Game Arts. Nintendo-mätkinnästä on otettu runko myös kilppareiden suurelle yhteenotolle, mutta lopputuloksessa on toivomisen varaa.

Teenage Mutant Ninja Turtles: Smash-Upin yleisilme ja rakenne ovat hyvin samankaltaisia Super Smash Bros. -sarjan pelien kanssa, sillä maksimissaan neljän hengen väliset kamppailut käydään tasohyppelymäisillä 2d-areenoilla, jotka saattavat sisältää tukevien jalansijojen ohella myös kuolettavia ansoja, kuiluja ja muita jekkuja.

Sen sijaan, että kilpikonnien kahinoissa turvauduttaisiin iskemään vastustajat ulos ruudulta, Smash-Up turvautuu perinteisemmistä mätkintäpeleistä tuttuihin energiamittareihin, joiden huvettua pelaaja on ulkona ottelusta. Toisin sanoen räikeiden yhtäläisyyksien jälkeen kehittäjät päättivät olla kopioimatta juuri sitä piirrettä, joka teki Nintendo-maskottien turpajuhlista niin vetäviä.

Smash-Upin muutkin ongelmat piilevät samankaltaisissa syissä. Se on esikuvaansa nähden aivan liian yksinkertainen ja karsittu. Hahmoja, pelimuotoja ja kenttiä on sen verran vähän, ettei pelin pariin viitsi palata edes verkkopuolella. Kamppailuja yritetään värittää myös erinäisillä bonuskentillä ja haastetehtävillä, jotka ovat valitettavasti lähestulkoon kertakäyttötavaraa.

Jopa varsinainen taisteleminen on simppeliä ja yksitoikkoista. Vaikka Wiillä on tarjolla kaikki ohjaustyylit GameCube-ohjainta myöten, liikevalikoimat ja hahmojen väliset erot ovat niukkoja muutamista kenttiin putkahtelevista erikoisesineistä huolimatta.

Teenage Mutant Ninja Turtles on turhan yksipuolinen tappelupeli, josta irtoaa hupia vain muutaman pelikerran ajaksi. Osasyynä voi olla Turtles-universumin värittömyys, mutta ratkaiseva tekijä on puhtaasti sisällöttömyys.

3/10
Lisää luettavaa