Test Drive -pelisarjalla on pitkä historia, ja 1980-luvun puolella julkaistut alkuperäiset Test Drivet ovat painuneet mieleeni lapsuuteni makeimpina autoilupeleinä. Kolmatta vuosikymmentään käyvä pelisarja on kulkenut pitkän tien, sillä muutaman ajoneuvon keskinäinen kilvoittelu suoraviivaisella tiellä on vaihtunut avoimen pelimaailman kevytkaahailuun.

Party time, Ibiza

Test Drive Unlimited 2 alkaa todella heikosti. Autoiluun keskittyvien pelien tapauksessa tarina jää usein vähälle huomiolle. Ehkä tarinan kirjoittaminen on vain hankalaa, kun pelihahmo istuu valtaosan ajasta tuppisuuna ratin takana. Siksi autoilupelien pääosaa esittää useimmiten hiilikuidusta, metallista ja kylmästä teknologiasta tarkkuustyönä rakennettu sankari. Samasta syystä ajopelien juonelle on helppo antaa paljon anteeksi. TDU2 tekee kuitenkin virheen tuputtaessaan tyhjäpäistä tarinaansa pelaajalle puoliväkisin, sillä pian alun jälkeen aloin jo toivoa, että juonen voisi vain kytkeä pois valikoista, mutta välinäytöksiä ei voi edes ohittaa.

Pelin pääalueena toimii bilepaikan maineestaan tunnettu Ibizan saari Välimerellä. Pelihahmo on paikallisen ökyhotellin pysäköintipalvelija, joka haaveilee kattohuoneistossaan klubittamisesta ja nopeista urheiluautoista. Muka hauskassa johdannossa pelaaja saa potkut työstään, mutta samassa tilaisuudessa saa myös mahdollisuuden osallistua saaren siisteimpään ajokisaan, Solar Crowniin. Solar Crownin ympärille on rakennettu jopa tv-ohjelma, jossa muovisen näköiset ärsyttävät stereotyyppihahmot esittelevät räikeitä luonteenpiirteitään katsojille. Tarinaosiot ovat pahimmillaan todella noloa seurattavaa, ja parhaimmillaankin lähinnä todella typeriä.

Solar Crownissa kisailemalla kerätään mainetta ja kunniaa, ja ennen kaikkea rahaa, jotta entinen pysäköintipalvelija pääsee muuttamaan pois asuntovaunustaan kohti pintaliitobileitään. Koska pelimaailma on avoin, tarjoutuu pelaajalle mahdollisuus tutkiskella Ibizaa ja ensimmäisestä Unlimitedista tuttua Oahua vapaasti auton ratissa. Lisäksi jalan voi tutkia esimerkiksi tiettyjen kiintopisteiden sisätiloja, jotka toimivat kuitenkin vain lähinnä valikoiden korvikkeena.

Ennen seuraavaan turnaukseen etenemistä pelaajan tulee suorittaa vaadittava ajolupakoe, jossa tehdään lähinnä yksinkertaisia ajotemppuja kyseisen ajoneuvoluokan autossa. Ajoluvat ovat lähes poikkeuksetta läpihuutojuttuja eikä todellista oppimiskokemusta pääse vahingossakaan syntymään, ellei ratinkääntelyn konsepti sitten ole alkujaan täysin vieras.

Tekoälytöntä kaahausta

Valitettavasti haastavuus on pudonnut kyydistä myös kisojen osalta. Valtaosa kisoista on luokattoman tekoälyn vuoksi voitettavissa melko helposti, ellei sitten töppää pahasti tai tee itselleen karhunpalvelusta valitsemalla käyttöönsä alitehoisen auton. Tekoälykuskit eivät osaa käyttää ohituspaikkoja hyödykseen, ja vauriomallinnuksen puuttumisen vuoksi mutkissa ohittaminen onnistuu pamauttamalla kilpatoveria kylkeen. Lähdöissä tekoälykuskit saavat kuitenkin etua ilmestymällä pelaajan auton eteen tyhjästä, mikäli oma lähtö sujuu takaa tulevia kuskeja hitaammin. Tavallisten katukisojen ja aika-ajojen lisäksi mukana on myös pudotuskisoja ja nopeuskisoja, joissa ajan sijaan voittaja ratkaistaan ajovauhdin perusteella. Erikoisemmat kisat tarjoavat vaihtelua, mutta kunnollista kilpailun tuntua ei missään kisamuodossa pääse syntymään.

Solar Crownin lisäksi pelimaailmasta löytyy myös sivutehtäviä ja muuta puuhasteltavaa, kuten paikallisten nähtävyyksien kuvaamista, ja pelkkä pelialueiden tutkiminenkin on näpsäkän pirssin puikoissa varsin hauskaa. Alueita penkomalla voi löytää uusia autoliikkeitä, kiinteistövälittäjiä, vaatekauppoja, partureita tai jopa plastiikkakirurgin, joka olikin irvokkuudessaan varsin hulvaton löytö. Kasvojen leikkely sopiikin varsin hyvin TDU2:n pelimaailmaan, jossa suosio on ulkonäön ja statussymbolien takana. Vain muotihuumeet ja vapaa irtoseksi loistavat poissaolollaan!

Eräs heikoimmista sivupuuhien toteutuksista löytyy poliisitaka-ajoista, jotka voi käynnistää rikkomalla liikennesääntöjä tarpeeksi. Ibizalla lainsäädäntö on eteläeurooppalaisen löyhää, sillä tarpeeksi tarkoittaa tässä yhteydessä useimmiten paria reipasvauhtista kolaria poliisiauton kanssa. Ylinopeus tai reilu peltipokka muiden tienkäyttäjien kanssa ei ole mitään, mutta poliisiautojen päältä ollaan yllättävän herkkiä. Kun poliisit on saanut peräänsä, ilmestyy lähikortteleihin välittömästi kymmenittäin poliisiautoja, joiden taktiikkana on muodostaa kasa pelaajan ympärille. Koska tekoäly on surkea, ei poliiseilta voi vaatia kunnollisia pysäytysmenetelmiä, joten pelaajan vauhdin saaminen tarpeeksi alas riittää. Useimmiten takaa-ajot katkeavatkin heti alussa mitättömään pikkuvirheeseen.

Ydinpelaamisen kannalta aiemmin mainittuja asioita suurempi ongelma on luonnottoman tuntuinen ajomalli, jota ei edes vaikeimmalla tasolla voi hyvällä tahdollakaan kutsua realistiseksi. Vaikka kaahailufysiikka voisi sopiakin tämänkaltaiseen peliin, ei pelissä ole riittävästi vauhdin tuntua, jotta ajamisesta nauttisi. Ei ajomalli ihan hirveä ole, mutta se on niin olennainen osa peliä, että keskinkertaisuuden anteeksi antaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin muissa pelin osa-alueissa.

Sosiaalinen verkosto pelimuodossa

Pelin ehdottomia myyntivaltteja on moninpelin sisällyttäminen saumattomaksi osaksi pelimaailmaa. Tai siis olisi, mikäli integraatio toimisi edes jotenkuten. Monena päivänä palvelinyhteyttä ei saanut lainkaan, toisinaan verkkopeli toimi vain hetkellisesti, ja kisojen löytäminenkin kesti ikuisuuksia.

Ihannetilanteessa peli olisi kuitenkin jatkuvasti verkkoyhteydessä, jolloin pelaaja voisi kohdata pelitovereita Ibizan teiltä ilman erillistä tarvetta liittyä moninpeliin. Kilpakumppanien kanssa voi muodostaa omia autokerhojaan, joiden tiloissa kultapossukerholaiset voivat hengailla ja tehdä pöhköjä eleitä kavereilleen. Vapaassa ajossa vastaan tuleville pelaajille voi tehdä myös rahapanoksella maustettuja pikahaasteita väläyttämällä ajovaloja. Myös omien kisahaasteiden kehittäminen ja jakaminen yhteisön kanssa on hauskaa, joten verkko-ominaisuudet olisivat varsin hyvällä mallilla, mikäli yhteysongelmat saataisiin ratkaistua.

Ulkoisilta avuiltaan TDU2 ei yllä nykypäivän standardeihin. Vaikka maisemat ovat paikoin kohtuullisen näyttäviä, ovat etenkin hahmomallit todella kankeita ja muovisen oloisia. Jostain syystä hahmomallien eloisin osa tuntuu olevan naishahmojen rintavarustus. Saarten tutkiskelu tuulilasin läpi olisi siistimpää, jos puitteet olisivat paremmalla tasolla. Herkkua ei tarjoilla myöskään korville, sillä pelin kahden radiokanavan tarjonta on varsin nopeasti kuultu, eivätkä vitsinä tehdyt mainosspotitkaan onnistu hauskuuttamaan. Huvituksekseni kanavista rock-henkisempi mainostaa vielä soittavansa death metalia, vaikka biisilistan rankinta osastoa edustaa Danko Jones.

TDU2 on makea konsepti, josta olisi todella mukavaa pitää. Siitä löytyy kuitenkin tolkuttomasti puutteita ja ongelmia, ja ne paremmatkin osa-alueet ovat lähinnä ”ihan ok” -tasoa, eikä peli onnistu sävähdyttämään millään osa-alueella. Pelaaminen on välillä kivaa, mutta useimmiten jälkimaku on vain kovin keskinkertainen.

6/10
Lisää luettavaa