Tetris Effect / Arvostelut / pelaaja.fi

Tetris Effect

12.01.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Hyvän mielen palikat

Olen luonnostani alakuloinen ihminen ja kokenut toistuvaa ahdistusta käytännössä koko aikuisikäni. Viihde on ollut minulle tärkeä keino tämän kanssa tasapainottelussa, ja siksi tapaan pitää kovasti kiinni muutamista hyvin tietynlaisista kokemuksista. Tetris on ollut aina yksi tällainen. Sen vaatima keskittyminen on tehokas keino irtautua arjen huolista, kun samalla sen ajatuksen lailla virtaava pelattavuus auttaa puhdistamaan mielen terapeuttisella tehokkuudella.

Lähes 35 vuotta vanhaksi peliksi Tetris on pitänyt teränsä hämmästyttävän hyvin. Peliä on pidetty vuosien varrella ajan tasalla muutamilla hienosäädöillä, mutta pohjimmiltaan se on ollut aina tunnistettavissa mekaaniseksi taideteokseksi. Sen suurin heikkous on ollut lähinnä kylmä ja vähäeleinen perusluonne, johon puuttumista on nähty harvoin tarpeellisena Tetriksen pelillisen legenda-aseman johdosta. Ennen vuotta 2018 en uskonutkaan enää, että suhteeni Tetrikseen voisi vielä jollain tavalla mullistua, mutta sitten tuli Tetris Effect.

Tetris Effect -arvostelu

Tetris Effect on yhä äärimmäisen uskollinen kaikelle sille, mitä Tetris on ollut viimeiset vuosikymmenet. Vanhat selkärankaan iskostuneet taidot kääntyvät suoraan käyttökelpoisiksi uudessa pelissä, ja tarjolla on mahdollisuus useiden vanhojen tuttujen Tetris-tilojen pelaamiselle. Mullistukset tulevat esiin audiovisuaalisessa toteutuksessa, joka asettaa pelin ulkoasun, musiikin ja tärinän reagoimaan tuntuvasti pelaajan tekemisiin.

Idea olisi hieno jo hutiloidenkin tehtynä, mutta Enhance Games kumppaneineen on nähnyt toteutukseen runsaasti vaivaa. Tetromino-palikoiden kääntelystä, pudottelusta ja tuhoamisesta ei synny vain satunnaista meteliä ja välähdyksiä, vaan ne on sidottu elämään dynaamisesti kymmenien erilaisten visuaalisten tyylien ja niihin sidottujen alkuperäismusiikkien kanssa. Pelatessa tuleekin jatkuvasti tunne siitä, että musiikkia on itse mukana säveltämässä, jolloin pulmailuun suhtautuu samalla elävämmin.

Taidolla luodut tyylit ja musiikki kehittyvät myös luontevasti pärjäämisen mukana, mikä ei ole pelkästään vain tyylikäs tapa seurata edistymistään. Moneen otteeseen omassa pelaamisessa on havaittavissa heti enemmän energisyyttä, kun musiikki alkaa kulminoitua ja efektit kiivastua, vaikka pelaaja olisikin kokenut jo antaneensa kaikkensa.

Tetris Effect -arvostelu

Lopputuloksena tarjolla on Tetristä, joka ei ole enää vain raakaa suoritusjumppaa mielelle. Tetris Effect on tunteikas tavalla, josta lukuisten tarinankertojienkin kelpaa olla kateellinen. Lähemmäksi omaa tarinaa peli pääsee Journey-tilallaan, jossa sen eri visuaalisia tyylejä pelataan läpi putkeen Tetriksen säännöstöä aina välillä hieman taivutellen. Tila esittelee muun muassa kokonaan uuden aikaa pysäyttävän Zone-mekaniikan, joka antaa aloittelijoille paremman sauman reagoida kiperiin tilanteisiin, kun veteraaneille se luo uusia tyydyttäviä pisteenkeräysmahdollisuuksia.

Tetris Effect on merkkiteos. Se käyttää pohjanaan yhtä suunnittelultaan kaikkien aikojen kauneimmista peleistä ja onnistuu löytämään keinon tuoda tämän sisäisen loiston näkyvästi esille. Kyseessä ei ole pelkästään vain kikka, jolla Tetrikseen on saatu mukaan enemmän pintakiiltoa, vaan se kohottaa jo valmiiksi legendaarisen pelin uudelle tasolle. Minulle se toimii tällä hetkellä äärimmäisenä hyvän mielen pelinä, joka ei pelkästään auta aivojen nollaamisessa vaan tuo myös valoa synkempäänkin syksyyn.

9/10

Kehittäjä: 
Monstars Inc.Resonair
Julkaisija: 
Enhance Games
Peligenre: 
Pulma
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4
Pegi-ikärajat: 
K-3