Kuinka eräästä noidasta tuli kuningas.
EA:lla on nykyään hallussaan sekä Tolkienin kirjojen että Peter Jacksonin Taru-elokuvien lisenssi. Se voi siis tehdä pelejä, jotka hyödyntävät elokuvien upeaa visuaalisuutta, mutta eivät ole sidottu vain niiden tapahtumiin. Tästä syntyneitä mahdollisuuksia käytettiin loistavasti The Battle for Midde-Earth II -toimintastrategiapelissä, jonka menestyksen myötä lisäosa oli luonnollisesti odotettavissa. The Rise of the Witch-king keskittyy nimensä mukaisesti sormusaaveiden johtajan Angmarin Noitakuninkaan valtaannousuun, eli siihen kuinka hän ansaitsi nimensä ja tuhosi ihmisten pohjoiset kuningaskunnat ennen muuttumistaan nazguliksi.
Angmarista kajahtaa
Noitakuninkaan myötä peliin lisätään uusi armeija uusine joukkoineen. Angmarin joukot perustuvat pitkälti erilaisiin peikkoihin ja muutamiin erikoisempiin yksiköihin, kuten velhot ja orjamestarit. Massana peikot eivät oikein tunnu niin mahtavilta ja tehokkailta kuin elokuvissa, mutta etenkin ratsu- ja jalkaväen hyvät puolet yhdistävät lumipeikot ovat voimakas ase. Mitä nyt näyttävät vähän liian…söpöiltä. Orjamestarit ovat halpa yksikkö, jonka voi halutulla hetkellä muuttaa napinpainalluksella yhdeksi neljästä erityyppisestä joukkoyksiköstä tarpeen mukaan. Ne ovat erittäin monikäyttöisiä, mutta eivät hyödy parannelluista varusteista ja katoavat, jos orjamestari itse sattuu kuolemaan. Velhot omaavat hyödyllisiä loitsuja, mutta saavat taikavoimansa helposti kuolevista apulaisista niiden ympärillä. Kun loitsujen kantama on lisäksi lyhyt, on taikavoima vähissä koko ajan kun vihollinen niittää apulaisia kumoon. Myös emopelin kaikki osapuolet saavat laajennuksen myötä muutamia uusia yksiköitä paikkamaan entisiä puutteita, kuten esimerkiksi haradrim-peitsimiehet, Mordorin uusi halpa ratsuväki. Onpa mukana myös määrältään rajoitettuja eliittiyksiköitä, kuten haltijoiden noldor-soturit, jotka ovat sekä tehokkaita lähitaistelijoita että jousimiehiä. Kaikkiaan Angmar on ihan mielenkiintoinen armeija ja itse kampanjaakin pelaa mielellään. Mukana on useita kiinnostavia tehtäviä eikä yhtään surkeaa, joskin muutama piiritys- ja puolustustehtävä maistuvat vähän liikaa toistolta emopelin tehtävistä.
Sormuksen sota uudistuu
Pelkkä uusi armeija ja kampanja olisivat kuitenkin jättäneet kokonaisuuden melko laihaksi, joten onneksi strategisella kartalla pelattavaa War of the Ring -pelitilaa ja siihen liittyvää oman sankarihahmon luontia on paranneltu reilusti. Aiemmin WoR:in kartalla tehdyt päätökset ja itse taistelut tuntuivat kovin irrallisilta kokonaisuuksilta, mutta nyt niiden yhteyttä on lisätty. Taisteluissa rakennetut joukot seuraavat pelaajaa kartalle, ja kartan alueille rakennetut rakennukset puolestaan ovat mukana taisteluissa. Myös itse pelialueen kartta on suunniteltu uudestaan tarkemmaksi sisältäen uusia alueita. Moitteita voi antaa tekoälystä, joka tekee kartalla aivan älyttömiä liikkeitä. Itse taisteluissa se kuitenkin pistää parastaan. Ihmisiä vastaan verkossa pelattuna uudistetusta War of the Ringista onkin eniten hupia. The Rise of the Witch-King on laatupaketti, mutta ei loppujen lopuksi mikään järisyttävä pelikokemus. Eniten siitä saa irti jos yksinpelin lisäksi tahkoaa myös War of the Ringiä, joko yksinpelinä tai mieluummin verkossa muiden pelaajien kanssa.
Alkuperäinen pistemäärä: 77/100