The Bureaun tie kauppoihin on ollut pitkä ja kivinen. Se alkoi vuonna 2010 pelkkänä XCOM-nimisenä pelihahmon silmin kuvattuna räiskintänä, mutta pitkän kehityksensä aikana se on muuttanut sekä nimeään että muotoaan lopulta pelihahmon olan takaa kuvatuksi moderniksi suojaräiskinnäksi, joka lainaa runsaasti elementtejä niin Mass Effect- kuin Gears of War -peleistäkin. Lopputulos pysyy kasassa, mutta kehityksen suunnanmuutoksen vaikutukset paistavat raoista läpi.
Pelihahmona ja pelin päähenkilönä toimii tietenkin synkän menneisyyden omaava FBI-agentti Will Carter, joka heti kättelyssä saa tuta avaruuden vihamielisten muukalaisten kolmannen asteen yhteyden liiankin läheisesti 1960-luvun alussa. Vain Neuvostoliiton miehityksen varalle perustettu huippusalainen virasto voi pelastaa maailman, vaikka uhka tuleekin nyt idän sijaan avaruudesta. Näin saa pelissä alkunsa XCOMina tunnettu organisaatio.
Peli vuorottelee XCOMin päämajassa vaeltelun ja ihmisten kanssa puhumisen sekä kentällä räiskintäpitoisten tehtävien suorittamisen välillä. 2K:n peleille ominaisesti tarinapuoleen on panostettu, joten jutusteltavaa ja juonenkäänteitä riittää. Keskustelut on toteutettu Mass Effect -tyyliin, jossa voi valita sanottavansa, mutta mitään merkittävää vaikutusta pelin tarinankulkuun niillä ei ole. Lisäksi voi keräillä erilaisia ääninauhoja ja muistioita, jotka valottavat henkilöiden ja tapahtumien taustoja.
Kaiken tämän kiinnostavuus riippuu siitä, miten paljon tarina jaksaa kiinnostaa. XCOM-faneille se tietenkin tarjoaa enemmän, kuten vaikkapa alkuperäisen Skyranger-koneen, muttei ei ehkä niin paljon kuin se olisi kyennyt. Lisäksi juonen koukerot alkavat kompuroida tarinan loppupuolella, eikä Carterkaan ole se kaikkein omaperäisin päähahmo.
Toiminta tapahtuu pääosin päämajan ulkopuolella erilaisissa tehtävissä, jotka ratkotaan pistämällä kaikki viholliset nippuun. Taktisuutta tavallisen suojasta räiskimisen lisäksi tarjotaan hahmonkehityksellä sekä kahdella käskytettävällä ryhmänjäsenellä. Ryhmäläiset on jaettu eri hahmoluokkiin, joilla on kaikilla omat erikoisuutensa ja kehitettävät kykynsä, kuten myös itse Carterilla. Hahmoja ja niiden kykyjä käytetään erillisen komentoympyrän kautta, jonka avaaminen myös hidastaa aikaa. Koska hahmojen oma tekoäly on melkoisen avuton, on käskyttäminen pakollista, jos taisteluissa haluaa pärjätä.
XCOM-strategiapelin kanssa yhteistä on haastavuus. Peli on alussa pitkään varsin vaikea, sillä käytössä on aluksi lähinnä perustuliaseita, kuten puoliautomaattinen kivääri, pistooli ja haulikko – taistelutovereiden avunhuudot tulevatkin tutuksi. Jos agentti kaatuu taistelussa, on vain hetki aikaa palauttaa tämä takaisin taistelukuntoon, sillä kuolema on muuten pysyvä. Kun agenteille alkaa kertyä kokemusta sekä uusia kykyjä ja käyttöön saa muukalaistekniikkaan perustuvia aseita, alkaa pelin taktinen räiskintä lopulta loistaa. Onkin harmi, että tähän pisteeseen pääsemisessä kestää niin pitkään.
Agenttien varusteita ja ulkoasua voi muokata tukikohdassa, ja siellä valitaan myös seuraava tehtävä. Tarinaa edistävien päätehtävien lisäksi voi myös tehdä erilaisia satunnaisia sivutehtäviä, joilla voi kartuttaa agenttien kokemusta ja varusteita. Tehtävästä riippumatta kenttäsuunnittelu on erittäin putkimainen, eikä kentissä juuri ole varaa vaellella muualle kuin minne pelintekijät ovat halunneet päästää. Tulevat taistelut haistaa aina kaukaa, kun eteen tulee laajempi kohta, joka on täynnä suojia ja näköesteitä. Vapaata vaeltelua ei tällaisessa toimintapelissä sinänsä tule ikävä, mutta keinotekoinen putkimaisuus ärsyttää silti.
The Bureau ei ole huono peli. Sen taktinen räiskintä on parhaimmillaan viihdyttävää, ja ainakin aihepiiri on hieman tavallisesta tulevaisuuteen sijoittuvasta tieteisräiskinnästä poikkeava. Kokonaisuudessa kuitenkin näkyy suunnittelun suunnanmuutosten aiheuttama ylimääräinen rasitus kehityksessä. Ympäristöt näyttävät varsin mainioilta, mutta muutoin ulkoasu vaikuttaa jo hieman vanhentuneelta. Sama pätee myös liikkumiseen ja suojautumismekanismiin, joista kumpikin tuntuu ärsyttävän epätarkalta.
Pelillä on ymmärrettävästi paha identiteettikriisi: se on liian perinteinen räiskintä vedotakseen XCOM-strategioiden faneihin, mutta ryhmäelementillään liian monimutkainen tarjotakseen räiskintäfaneille riittävän suoraviivaista toimintaa. Kokonaisuus toimii, muttei niin hyvin kuin pitäisi. Joka tapauksessa räiskinnästä kiinnostuneille XCOM-faneille peli on mielenkiintoinen kokemus. Sen avulla ymmärtää, kuinka pulassa on saadessaan vastaansa mutonin, kun omilla agenteilla on käsissään vain pistoolit ja pikakiväärit.