The Conduit

Nintendon Wii-konsoli ei teknisesti hiukan heikompien tehojensa ja yleisönsä vuoksi ole välttämättä ensimmäinen alusta, jolle tulisi mieleen tehdä räiskintäpeli. Näissä kun audiovisuaalinen tykitys ja laitteen kova suorituskyky ovat huomattavasti tärkeämmässä osassa kuin monissa muissa lajityypeissä.

Jo yli 15 vuotta toiminnassa olleen, mutta lähinnä keskinkertaisista peleistä tunnetun High Voltage Softwaren pojat ovat kuitenkin eri mieltä. The Conduit on yksinoikeudella Wiille tehty ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jossa mystisen Trust-organisaation värväämä agentti Michael Ford joutuu käytännössä yksin taistelemaan Washingtoniin kohdistunutta alien-invaasiota vastaan. Luonnollisesti kaikki ei aluksi ole ihan sitä, miltä näyttää, ja salaliittofanaatikkojen mielenkiintoa pyritäänkin kutkuttelemaan tuon tuosta.

Fordin tärkeimpänä vastustajana on hyönteismäinen The Drudge -alienrotu. Näitä ötökkämäisiä veijareita tulee vastaan monen näköisinä ja kokoisina, kokojen vaihdellessa väliltä ylikasvanut torakka ja panssarivaunu. Lisäksi Fordia härnäävät muun muassa avaruusolentojen hallintaansa ottamat erikoisagentit ja armeijan sotilaat.

Alkuasetelmaltaan The Conduit ei siis voisi olla tavanomaisempi: viiden pennin salaliittoja, geneerinen, epäkiinnostava alienrotu ja 1990-luvun Schwarzenegger-rainoja mukaileva tarina, jossa yksi ainoa mies seisoo maailman tuhoutumisen esteenä.

Itse pelin nimi johtaa itsensä Drudgen pystyttämistä portaaleista, jotka suoltavat Fordin kimppuun uusia ötököitä lähes jatkuvalla syötöllä. Ainoa tapa pysäyttää jatkuva ötökkä-infestaatio on tuhota portaalit, mikä on usein helpommin sanottu kuin tehty.

Mieleen tulee väkisinkin Killzone 2:n lähes ainoa ärsyttävä asia, nimittäin pelin tapa lähettää pelaajan kimppuun tietyissä kohdissa jatkuvalla syötöllä uusia vihollisia kunnes tämä ylittää maastossa etukäteen määritellyn näkymättömän rajan. The Conduit vetää tämän vieläkin enemmän yli, sillä näkymättömän rajan ylittämisen sijasta ne itse portaalit pitäisi saada tuhottua.

Lennä minne vaan

Jos unohtaa toisinaan jatkuvalla syötöllä päin rynnivät ötökkälaumat, on The Conduitin toiminta yleistasolla ihan tyydyttävää. Vakioasetuksilla kovin herkät ja kiikkerät kontrollit ovat muokattavissa hyvin helposti ja monipuolisesti, ja käytännössä pelaaja voi kustomoida kontrolleja hyvinkin pitkälle. Tähtäystä helpottava lukitusominaisuus tekee taistelusta tiukoissa tilanteissakin yllättävän miellyttävää, ja tarkalla tähtäyksellä esimerkiksi pääosumien napsiminen on todella vaivatonta.

Täysin ongelmattomia kontrollit eivät kuitenkaan ole. Tiukat äkkikäännökset ovat ahtaissa tiloissa kontrolleille toisinaan liikaa, ja hermojen säästämiseksi toimintaa ei pitäisi päästää liikaa selän taakse. Myös sinänsä tarpeellisten kranaattien käyttäminen osoittautui tiukassa paikassa lähes sulaksi mahdottomuudeksi. C-näppäintä pohjassa pidettäessä Nunchukin heilautus kuulostaa sinänsä loogiselta tavalta, mutta oikeakätiselle tiukassa toimintatilanteessa lopputuloksena on noin 110 % ajasta se, että morkula pyörii joko jaloissa tai lähimmässä lammessa, muttei missään tapauksessa siellä, minne sen oli alun perin tarkoitus mennä.

Pääosin viihdyttävä toiminta tarkoittaa valitettavasti sitä, että toiminta on todellakin viihdyttävää vain ja ainoastaan pääosin. Se, että pelin mielestä on toisinaan todella hauskaa sylkeä pelaajan kimppuun loputtomana laumana vyöryviä alien-armeijoita, pelin vaikeustasoon isketään samalla käsittämättömän typeriä kerrasta poikki -elementtejä.

Jokaisella perussotilaalla ja Drudgen rynnäkkömosurilla on nimittäin kannossaan kivääri, jossa on sarjatulen lisäksi myös sniper-ominaisuus. Kun voimasuhteet ovat tiukoissa paikoissa noin yhden suhde kymmeneen, ei pelaaja ehdi juuri nauttimaan näistä ominaisuuksista, vaan joutuu hiki hatussa väistelemään kerrasta nirrin vieviä kuolemansäteitä. Latausruutu tulee valitettavan tutuksi.

Puhtaan toiminnan lisäksi The Conduit tarjoaa kevyitä puzzle-ominaisuuksia Fordin mukanaan kanniskeleman ASE-laitteen muodossa. ASE eli All Seeing Eye on jonkinlainen Star Trekin trikorderiin verrattavissa oleva ihmelaite, joka omituisuuksien skannaamisen lisäksi paljastaa muun muassa näkymättömät viholliset ja ansat sekä hakkeroi laitteen kuin laitteen. Piilotettujen salaisuuksien etsimisen ja kevyen ongelmanratkaisun olisi tarkoitus toimia jonkinlaisena suvantona muuten putkimaisessa toiminnassa, mutta pääsääntöisesti seinien skannailu on lähinnä rasittavaa.

Paremman puutteessa

Teknisesti The Conduit ei juuri häpeä muiden alustansa pelien rinnalla. Komposiittikaapelin kautta peli on toisinaan jopa ihan vaikuttavan näköinen, mutta ruudun täyttyessä alieneista ja räiskeestä, pientä hidastusta on toisinaan havaittavissa. Deus Ex -henkinen musiikki ryydittää toimintaa mukavasti. Ääninäyttely on myös hoidettu pääosin hyvin, tosin suurta huvitusta aiheutti Kevin ”Hercules” Sorbon löytyminen pelin näyttelijäkaartista.

The Conduit on monessa mielessä harmittava tapaus. Se olisi teemansa puolesta erinomainen lisä vakavasta FPS-pulasta kärsivän Wiin pelivalikoimaan, ja perusasiat ovatkin kunnossa. Aseita on riittävästi, ja pienestä omaperäisyyden puutteesta huolimatta tulivoimaa ja erityisesti ammuksia piisaa niin, että pelaajan huomio pysyy itse asiassa tarvikesäästelyn sijaan.

Valitettavasti kaikki, mikä tekee pelistä viihdyttävän, on viime kädessä ryssitty ikävillä suunnittelumokilla ja mielikuvituksen puutteella. Kustomoitavuudesta huolimatta kontrolleja on täysin mahdotonta saada täysin ongelmattomiksi, ja tympeät puzzle-osuudet ja äkkikuolemia viljelevät teleporttisulkeiset saavat viimeisetkin hiushaivenet joko harmaantumaan tai lähtemään päästä irti väkivalloin.

Ehkä vieläkin surullisempi on se julma tosiasia, että kaikista haukuista huolimatta The Conduit on räiskintäpeli Wiin pelivalikoiman paremmasta päästä. Tämä tosin kertoo lähinnä lajityypin alennustilasta, ei niinkään itse pelin laadusta.