Kun maailma on suuri, mutta tylsä
Kun kävin testaamassa Ubisoftin julkaisemaa ja Ivory Towerin tekemää The Crew -peliä alkusyksystä Ubisoftin studioilla, pelin tuottaja Julian Gerighty oli ilahduttavan avoin puhuessaan pelin kehittämiseen liittyvistä ongelmista. Pelin julkaisua siirrettiin puolella vuodella eteenpäin, sillä Gerightyn mukaan betatestit osoittivat sen olevan aivan liian bugisessa kunnossa julkaistavaksi.
Hyvä puoli on se, että The Crew’n valtava pelimaailma on saatu hiottua tyydyttävään kuntoon, eikä pahempia ongelmia esiinny. Toki laajoilla viljapelloilla ajaessaan vilja lakoaa edestä omituisella tavalla, ja välillä 200 kilometriä tunnissa ajaessaan horisontissa piirtyvät maisemat pomppaavat esiin töksähtäen. Myös kaduilta löytyvät tynnyrit sun muut lentelevät esteet katoavat omituisella tavalla katujen varsilla olevien talojen seinistä läpi. Valtavalla pelimaailmalla on siis omat ongelmansa. Silti on sanottava, että peliä työstänyt Ivory Tower on tehnyt tältä osin hyvää työtä.
Pelistä löytyvillä kaupungeilla on omat tunnusomaiset piirteensä – millä on myös omat huonot puolensa. Ivory Towerilla työskentelee Eden Games -studion entisiä jäseniä. Eden Games teki vuonna 2006 mainion ja aliarvostetun Test Drive Unlimited -pelin, jossa ajettiin Havaijin saaren kauniissa maisemissa. The Crew’n ongelmaksi muodostuu se, että sen tapahtumat sijoittuvat etenkin alussa Chicagon ja St. Louisin kaltaisiin kaupunkeihin, joilta puuttuu sielu. On eri asia ajella palmujen katveessa meren rannalla kuin teollisissa suurkaupungeissa. Kaikki on nähty monta kertaa ennenkin.
Periaatteessa The Crew’n valtava pelimaailma on avoinna heti alusta lähtien. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Pelaaja joutuu seuraamaan alussa juonikuviota, joka lienee eräs surkeimmista juonellisten ajopelien historiassa. Ja kun otetaan huomioon, että juonelliset ajopelit ovat aina käsikirjoituksensa tasolta roskaa, niin puhutaan jo melkoisesta kalkkunasta.
Pelin jokainen hahmo on valtava nippu kliseitä. Mikä pahinta, he höpöttävät kesken tehtävien koko ajan. Kesken kisoja tehtäviä antavat hahmot kehuvat ja haukkuvat pelaajaa vuorotellen riippuen hänen sijoituksestaan. Voi pojat, ette voi kuvitellakaan, kuinka tämä käy hermoille etenkin silloin, jos kisaa joutuu yrittämään uudelleen pariinkin otteeseen. Tehtäviä antavat hahmot muistavat myös soitella jatkuvasti pelaajalle tämän ollessa matkalla uudelle tehtäväpaikalle. Ja auta armias, jos pelin alussa tekee mieli käydä katsomassa valmiiksi käsikirjoitetun reitin ulkopuolelta, mitä pelimaailmasta löytyy. Virtuaalipuhelin pärisee heti ja päsmärit kertovat pelaajalle, miten nyt on kuule pakko palata ruotuun tai muuten ei kunnian kukko laula.
The Crew’ta on mainostettu autopelien MMO:ksi, jossa voi suorittaa ajotehtäviä yhdessä massiiviroolipelien tapaan. Ainakin pelin alku on roolipelimäinen, sillä peli käynnistyy todella hitaasti. Pelissä voi ajaa PvE- sekä PvP-tehtäviä, mutta pelaajan on aluksi suoritettava tietty määrä tehtäviä, jotta näihin pääsee käsiksi.
Tämä on täysin käsittämätön ratkaisu siinä mielessä, että yksinpelinä The Crew on todella tuskainen kokemus. Tehtävät ovat tylsiä ja ennen kaikkea epäreiluja. Pakotehtävissä tekoälyn ohjastamat autot ottavat sinut kiinni yhtäkkiä parin sadan metrin päästä. Kun pelaajan pitää ottaa tekoälyn ohjastamia autoja kiinni ja törmätä niihin, pakenevat autot käytännössä kaahailevat karkuun, kunnes käsikirjoitetuissa kohdissa pelaajalle annetaan mahdollisuus saavuttaa tehtävän tavoite.
Vapaassa pelimaailmassa tällainen tuntuu todella kummalliselta. Se tuhoaa illuusion siitä, että tehtäviin voisi itse vaikuttaa muuten kuin suorittamalla tiettyjä asioita tiettyyn aikaan. Tehtäviä saa joskus yrittää uudelleen ja uudelleen, kunnes löytää jipon, jonka avulla tehtävän voi suorittaa puhtain paperein ja jatkaa taas pelin juonitilaa eteenpäin. Tehtävä epäonnistui -ruutu tulee tutuksi.
Välillä pelissä tulee vastaan kohtia, joissa autollaan ei yksinkertaisesti voi pärjätä seuraavassa tarinatehtävässä, joten pelaajan on ajettava merkityksettömiä kisoja kehittääkseen kulkuvälinettään.
Autopeleissä grindaamista joutuu harvemmin harrastamaan, ja alkuun tyyli tuntui raivostuttavalta. Mitä pidemmälle pelissä eteni, sitä enemmän siihen kuitenkin pääsi sisään. En muista, milloin olisin viimeksi ollut niin raivoissani vedättävälle tekoälylle ja huutanut sukupuolielintä televisiolleni epäreilujen tehtävien takia. Ja samalla halusin kuitenkin tehdä vielä yhden tehtävän tai ajaa vielä yhden kisan, jotta saisin autoni hieman paremmaksi.
Eri tehtävissä ajetaan erilaisilla autoilla. Käytännössä alussa valitaan tietty kulkuväline, jota kehitetään pelin kuluessa koko ajan paremmaksi. Autojaan voi toki vaihtaa, mutta itse tyydyin samaan kulkuvälineeseen. Matkan varrella kerättyjä osia voi käyttää myös toisissa autoluokissa, joita on yhteensä viisi erilaista. Autoihinsa voi myös ostaa parannuksia mikromaksujen avulla, mutta ainakaan itse en nähnyt tätä tarpeelliseksi.
Joitakin tehtäviä voi suorittaa myös yhteistyönä kolmen muun kuskin kanssa. Tämä sujuu helposti valikon kautta, ja se tuo tehtäviin jonkin verran lisähauskuutta. Yhteistyötehtävät jäävät kuitenkin vajavaisiksi, eivätkä tarjoa tarpeeksi lisäiloa peruspeliin. Muita pelaajia vastaan voi kisailla myös PvP-tehtävissä, mutta itse jätin tämän suosiolla muille. Monet PvP-pelaajat olivat kehittäneet autonsa niin tehokkaiksi, että menestys heitä vastaan oli liki mahdotonta. Rahalla saa ja mikromaksuilla voi autonsa kehittää muiden kulkuvälineitä paremmaksi – niin se maailma vain tätä nykyä toimi.
Ei sille mitään voi: The Crew on pettymys oikeastaan kaikilla osa-alueilla. Noin kymmenen pelitunnin jälkeen siinä voi onneksi kaahailla ympäri valtavaa Amerikkaa vailla sen kummempaa päämäärää. Mutta kun kaikki alueet on kerran käynyt katsomassa läpi, niin pelin perusluonne paljastuu karulla tavalla. The Crew’n maailma on valtava hiekkalaatikko, jonka lelut eli tehtävät ovat harmittavan tavanomaisia. Käpylehmillä jaksaa leikkiä vain aikansa, kunnes niihin kyllästyy.