The Detail: Episodit 1 ja 2

Synkkä ja minimalistinen rikosdraama The Detail panostaa juuri oikeisiin asioihin, vaikka tekniikka takkuaa.

3.7.2015 04:15

Suomen The Wire on Turusta

Joskus yksi sana riittää vakuuttamaan, että käsissä on kiinnostava peli. Rikosdraama The Detailin tapauksessa sellainen yllätti ensi minuuteilla. Rikosetsivä Reggie Moore joutuu lähtemään iltatöihin murhapaikalle, ja hänen työparinsa muistuttaa selkävaivaisen etsivän olevan tänään ”primary”. Jenkkilän poliisikielellä se tarkoittaa etsivää, joka saa seuraavaksi eteen tulevan rikoksen henkilökohtaiselle vastuulleen. Useimmat rikospelit pohjaavat usein höyhenenkevyeen telkkarihöttöön, jossa moista terminologiaa ei edes tunneta, mutta tällä kertaa on katsottu siis The Wire -sarjaa. Ehkäpä lukulistalla on ollut jopa sen esikuva, rikolliskirjallisuuden klassikoihin kuuluva Homicide: Life on the Street.

Kotimainen episodiseikkailu The Detail ei ole aivan tuore tapaus, sillä ensimmäinen osa ilmestyi jo viime lokakuussa. Koska se jäi tarkistamatta silloin, tuore kakkosjakso muistutti minua viime lehdessä arvostellun Interplanetaryn kanssa, että Suomen indieskenessä tapahtuu paljon kiinnostavaa myös free to play -hittien ulkopuolella.

Turkulaisen Rival Gamesin ansioksi on luettava erityisesti se, että se tekee todella paljon vähällä. Poliisi- ja murhapelejä on tehty runsaasti perinteisen osoita ja klikkaa -seikkailun keinoin, mutta The Detail on uudempaa Walking Dead -koulukuntaa. Sipowiczmaisen viiksekäs ja pönäkkä etsivä Reggie, jengielämään vasikkana vastentahtoisesti palaava Joe ja keltanokkapoliisi Kate ovat pelaajan näkökulmia kaupunkiin, jossa jengirikollisuus rehottaa ja korruptio kukkii. Peli etenee monin paikoin kuin itsestään, ja pelaajan vastuulle jää vaikeiden valintojen tekeminen. The Wire -fanin kielellä valinnat voisi kuvata kysymällä, onko pelaaja etsivänä enemmän kuin Bunk vai Herc – eli oikean poliisityön oikopolkuna tarjotaan naaman leipomista.

Ykkösepisodi Where The Dead Lie totuttelee pelaajaa ulkoasuun, joka saa The Detailin näyttämään lähinnä interaktiiviselta motion comic -sarjikselta. Animaation vähäisyys ja tekstinä ilman ääninäyttelyä etenevä dialogi voisivat näyttää vain halvalta, mutta karu tarina ja minimalistinen tyyli alkavat nopeasti näyttää luontevalta yhdistelmältä. Uuden Major Crimes -poliisiyksikön perustamiseen johtavassa episodissa on aitoa imua erityisesti kässärin ja musiikin ansiosta.

Tyyli vaihtelee karun realistisesta tutkimustyöstä ylilyödympiin toimintapätkiin, jotka tuovat mieleen 1980-luvun kyttäleffat. Parhaat hetket ovat niitä hienovaraisia, kun jännitystä voi aiheuttaa jopa pahaenteisesti raollaan oleva ovi. Pedofiilien, murhaajien ja yleisen pimeyden kansoittama tarina saa onneksi kevennystä poliisien keskinäisestä sanailusta, jossa on nasevuutta.

Eniten lupausta on kuitenkin kakkosepisodi From the Ashesin osuudessa, jossa setvitään ammuskelua ja tuhopolttoa rähjäisessä tornitalossa. Kolmen epäillyn hiillostaminen eri tyyleillä voi johtaa erilaisiin lopputuloksiin, ja jutun mokaaminenkin on mahdollista. Se näyttää, että moderni draamaseikkailu ei ole vain omia aikojaan etenevää visual novel -lueskelua, vaan se voi antaa omanlaista haastettaan pelaajalle.

The Detailin noin viiden euron hintaisilla episodeilla ei ole valtavasti mittaa, mutta ei niitä missään nimessä voi ylihintaisiksikaan väittää. Pelin varsinainen ongelma on teknisellä puolella, mikä on selkeästi peritty Walking Dead -pelityylin esitelleeltä Telltale-studiolta. Kaikki tekemäni tärkeät valinnat eivät nimittäin siirtyneet ehjinä episodien välillä. Juuri valintoihin pohjaavassa pelissä sellainen kirpaisee kipeästi, joten toivottavasti Rival Games saa bugit pian rautoihin. Lopullinen tuomio pelille nimittäin luetaan vasta, kun viimeinen episodi on julkaistu ja ihmiskohtalot punnitaan oikeuden vaa’alla.

7/10
KehittäjäRival Games
JulkaisijaRival Games
PeligenretSeikkailu
Lisää luettavaa