The Elder Scrolls IV: Oblivion

Onko Oblivion siis fantasiafanin täydellinen unelmapeli? Ei lähellekään.

28.3.2013 14:23

Leikkikenttäpeleiksi kutsutaan tai haukutaan videopeliviihdettä, jossa vapaaehtoinen puuhastelu on tärkeämpää kuin loppuun pääseminen. Konsolipeleissä leikkikenttien kuningas oli tähän mennessä Rockstarin hiphop-eepos GTA: San Andreas. Nyt titteli siirtyy uudelle pelisukupolvelle, ja vallankaappauksen tekee autojen ja pyssyjen sijasta hevosiin ja miekkoihin luottava The Elder Scrolls IV: Oblivion. The Elder Scrolls -sarja sai alkunsa pc-tietokoneilla jo 13 vuotta vanhasta Arena-pelistä. Muinainen kovan linjan tietokoneroolipeli ei kuulosta parhaalta lähtökohdalta Xbox 360:n roolipelien modernille lippulaivalle. Vanhalla Xboxilla nähty edeltäjä Morrowindkin tuntui kankeahkolta pc-käännökseltä. Oblivion ei kuitenkaan säikäytä pelaajaa turhalla monimutkaisuudella. Juuret näkyvät vain pelintekijöiden tinkimättömässä asenteessa: yksittäiset omenatkin on asetettu hartaudella mitättömän maajussin ruokakomeroon. Peli alkaa, kun pelaaja valitsee rotunsa eri ihmistyypeistä ja muutamasta fantasiaörkistä. Pelihahmon kasvoja muokataan kymmenillä liukusäätimillä. Jo tässä vaiheessa Oblivion viihdyttää oudosti. Mitä väliä on naamalla, jonka pelaaja näkee vain ajoittain välillä tavaravalikossa? Monipuoliseen säätämiseen upottaa silti aikaa mielellään. Roolipelien perusaineksiin eli pelihahmon numeroarvoihin ja kykyihin peli tarjoaa pehmeän laskun. Pelaaja tempaistaan sattumalta vankityrmästä salamurhaajia pakenevan keisarin seurueeseen. Käyttöliittymää opetellaan ja uusia kykyjä hankitaan sujuvasti hiisiä ja rottia lahdatessa.

Valitse itse

Lopulta valmis pelihahmo astuu luolaston suuaukosta auringonpaisteeseen. Se on hetki, jolloin Oblivion koukuttaa. Jylhät vuoristot ja vihreät metsät siintävät horisontissa. Uuden sukupolven grafiikka tempaisee fantasiamaailmaan. Samalla alkaa vapaus, joka on Oblivionin ydin. Pelaaja voi jatkaa valtakuntaa uhkaavan juonen selvittämistä, mutta siihen ei pakoteta. Haluatko varastaa hevosia, etsiä kadonneita raunioita tai keräillä harvinaisia kirjoja? Valitse itse. Kiinnostavat sivujuonet ja itse keksitty tekeminen viihdyttävät kymmeniä tunteja. Pelimaailma eli Cyrodiilin keisarillinen provinssi on elävä fantasiamaailma kaupunkeineen, kylineen ja erämaineen. Maastoa riittää pohjoisen lumivuorista etelän sateisiin soihin. Ihmiset ja hirviöt elävät siellä tekoelämän illuusiota. Vartijat partioivat teillä ja kaupungeissa. Kauppiaat ja talonpojat noudattavat päivärytmiään, eivätkä seiso patsaina paikoillaan. Vaikka pelin tekoäly ei ole niin vaikuttava kuin mainospuheissa, on hienoa kuulla turhien sivuhahmojenkin jauhavan viimeisimpiä juoruja. Pelin kaikki keskustelu käydään ääneen, joten roolipelien normaaliin tekstipaljouteen varautunut saa huokaista helpotuksesta.

Verta seinillä

Kun keskiajalla ollaan, ei väkivallalta voi välttyä. On säväyttävää, kuinka hurjalta miekkailu tuntuu, näyttää ja kuulostaa. Veri roiskuu seinille, metalli rämisee ja iskut sekä torjunnat heiluttavat taistelijoita niin kuin pitääkin. Ensimmäistä kertaa videopelissä pelaajan silmistä kuvattu miekkailu todella toimii, ja toimintaa voi halutessaan ohjata myös pelihahmon selän takaa. Taistelussa on lisäksi oikeasti vaihtoehtoja. Hirviöt ja maantierosvot talttuvat myös jousella, taikuudella tai nyrkeillä. Oblivion rohkaisee kokeilemaan useilla erityylisillä hahmoilla. Puskasta nuolia ampuva salamurhaaja on pelikokemuksena aivan toisenlainen kuin tulipalloja sarjatulella syytävä ja demoniapurin takana piileskelevä taisteluvelho. Fysiikkamallinnus maustaa peliä hienosti: räsynukkena kierivät ruumiit ja vaikuttavasti iskevät ansat lisäävät veristä jännitystä. Oblivionin ongelma voisi hyvin olla päämäärättömyys. Pelaajan mielenkiinto täytyy pitää yllä pelissä, jossa aikaa voi kuluttaa omaa kartanoa sisustamalla, salamurhia tekemällä tai vampyyriksi ryhtymällä. Peli ohjaa kuitenkin jatkuvasti jonkinlaisen päämäärän suuntaan. Päätarinassa pelastetaan keisarikuntaa kadotuksen porteista hyökkääviltä demonivalloittajilta. Taistelijoiden, varkaiden, velhojen ja salamurhaajien killat tarjoavat puuhaa ja koulutusta erityyppisille hahmoille. Hukassa ei olla hetkeäkään, sillä kompassinuoli ohjaa aina kohti jotakin puuhailtavaa.

Unelmapeli?

Onko Oblivion siis fantasiafanin täydellinen unelmapeli? Ei lähellekään. Peliin on ahdettu uskomaton määrä aineksia erilaisista pelityypeistä. On hiipimistä, ansojen välttelyä, pelastustehtäviä ja tutkimusmatkailua. Ei siis yllätä, että kaikki osa-alueet eivät ole kunnossa. Esimerkiksi lukkojen tiirikoinnin ja ihmisten suostuttelun kaltaiset minipelit ovat korkeintaan pikkunäppäriä ja pahimmillaan hermoja raastavia. Karmeinta on, että Oblivion tuo pc-juuriltaan jotain, mitä ei koskaan pitäisi nähdä konsolipelissä. Peli jumiutti Xbox 360:n arvostelua tehtäessä yli kymmenen kertaa. Peli tallentaa itsensä usein, joten paljoa ei tekniikan pettäessä menetä, mutta se ei oikeuta moista haparointia. Oblivion on kuitenkin enemmän kuin vahvuuksiensa ja vikojensa summa. Fantasiamaailma, jossa pelaaja luo omat tarinansa, tempaisee mukaansa voimalla. Tälle kokonaisuudelle voin silmää räpäyttämättä antaa anteeksi vikoja, jotka olisivat tuominneet vähäisemmän pelin armotta roskapönttöön. On pelejä jotka myyvät konsoleita. Oblivion kuuluu tähän joukkoon.

Hei, tässä Patrick Stew-aargh!

Oblivionin tarinan käynnistävänä keisari Uriel Septiminä vilahtaa auktoriteettia tihkuva näyttelijä Patrick Stewart. Mainostettu rooli ei kauaa kestä, sillä kohta monarkki korisee tikari niskassaan. Moinen ei tunnu kuitenkaan näyttelijän tuhlaukselta. Yksi Oblivionin vahvuuksista on Tamrielin fantasiamaailman vakuuttavuus. Aiempien Elder Scrolls -pelien takapiruna häärinyt Uriel jää mieleen vaikuttavana hahmona, jonka edesottamuksista voi lukea sivukaupalla pelistä löytyvistä kirjoista. Koska pelin maailmalla on historiaa ja yksityiskohtia, sen kohtalosta jaksaa oikeasti välittää.

Konsolin ja koneen kamppailu

Oblivion ilmestyi samaan aikaan myös pc-tietokoneille. Xbox 360 -versio pärjää vertailussa yllättävän hyvin. Pelin käyttöliittymä tuntuu kymmenien testituntien jälkeen sujuvammalta konsoliohjaimella. Lisäksi tehosyöppö peli näyttää televisioruudulla huomattavasti paremmalta kuin keskivertotietokoneella. Tietokoneversion etuna on sen muunneltavuus. Heti julkaisun jälkeen nettiin ilmestyi harrastajien lisäyksiä ja parannuksia, joiden ansiosta pc-Oblivion kehittyy ja muuntuu jatkuvasti. 360-pelaajat joutuvat tyytymään Liven kautta julkaistaviin virallisiin lisämateriaaleihin.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:25]

Oblivion houkuttelee pelaajaa valitsemaan täysin omanlaisensa seikkailun yltäkylläisessä fantasiamaailmassa. Halusin ottaa perinteisestä poikkeavan lähestymistavan peliin ja pelata hiipivää varasta, joka taistelussa luottaa miekan asemesta varjoista ammuttuihin nuoliin ja paljaisiin nyrkkeihin. Aina kun ryövärini nousee tasolla, niin tekevät myös kaikki maailman viholliset. Koska harjoitan kyvyistäni pääosin näppäryyttä ja puhelahjoja taistelun sijaan, muuttuu päivittäinen kulkeminen nopeasti mahdottomaksi. Jokainen vastaantulija tekee hahmostani helposti taljan seinälleen. Muutenkaan taisteluun keskittymättömän seikkailijan pelaaminen ei tyydytä. Suostuttelu- ja tiirikointiminipelit ovat tylsiä. Ainoastaan hiipiminen ja pimeydestä hyökkääminen ovat upea lisä peliin, ja samanlaisen mekaniikan toivoisi lisääntyvän muissakin peleissä. Oblivionia voi pelata monenlaisella tyylillä. Perinteinen miekka tai magia on vain paljon tyydyttävämpää ja helpompaa kuin muut vaihtoehdot.

9/10
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa